Kevään kuulumiset

• Miina 1 vuotta 14.4.!
• Miina kävi virallisessa silmätarkastuksessa puhtain paperein. 
• Ensimmäiset viralliset näyttelyt korkattiin Ruovedellä 29.4. tuloksena EH (erittäin hyvä). Miinan kuuloinen arvostelu saatiin, vielä on hyvin kakara kaikin puolin. Seuraavana olisi Tuuri kesäkuussa.
• Ensimmäiset juoksut alkoi ja sekös on neitiä masentanut. Kunhan juoksut loppuu, aletaan miettimään kesän treenikursseja.
• Tällä hetkellä ollaan menty RC.n Sensitivity Control ruualla. Alkuun kutina helpotti, mutta juoksujen alettua hilseily ja kutina taas lisääntyi. Ensi viikolla tapaamme taas eläinlääkärin ja luultavasti otetaan allergiatesti. 

• Manu ja Taavi on ilmoitettu luonnetestiin kesäkuussa.
• Manun jalka on parempi, ei vielä täysin oireeton. Istumisen ja nukkumisen jälkeen jalka on vähän kankea. Fysioterapiassa ollaan käyty ja siellä todettu, ettei jalassa mitään huolestuttavaa ole. Liikkuessa kuitenkin käyttää jalkaa normaalisti. 
• Taavi on herännyt talviuniltaan ja nykyään aloittaa aamun lähes aina leikkimällä (varastamalla sukat). 

Jalka kuntoon, kiitos

Manun jalka pääsi ulos paketistaan. Kinner on alkanut luutumaan hyvin. Kuten kuvasta näkyy, onneksi ei enää paketissa tarvitse pitää. Hiukan on hankaumia ja ne on Manua ärsyttänyt kovasti. Leikkaushaavan kohdalla iho on todella ohutta. Niin ohut, että ruuvin kanta kuultaa läpi (tumma täplä). Nyt toivotaan, että iho alkaa paksuuntumaan ja parantumaan, niin ei enää tavitse alkaa ruuvin poistoon. Nyt eletäänkin jännän äärellä, miten jalka kestää ilman tukea. Varovasti täytyisi ottaa, mikä onkin niin helppoa koiran kanssa, jolle on hankalaa pitää kaikki neljä kinttua maassa. Hiukan se on aristanut/ontunut nyt, joten ollaan otettu ulkoilutkin iisisti. Katsotaan nyt, johtuuko ontuminen herkistyneestä tassusta vai onko se kinner, joka oireilee. Ensi kuulle sain varattua fysioterapiaan ajan, joten katsotaan siellä, miten kroppa nyt pelittää kaiken tämän jälkeen.

Taavi on viettänyt tänään 5v synttäreitään :)

Miinan kanssa ollaan käyty treenailemassa itsekseen ja onhan se taitava tyttö. Vähän turhankin taitava, kun omat taidot taas on hyvin heikot. Näillä nyt mennään siihen asti, että mennään kelien parantuessa taas kursseille.

Ystävämme eläinlääkäri

Aikalailla alkaa eläinlääkäreistä tulla osa elämää tällä hetkellä. Manun kanssa ollaan käyty parin viikon välein jalan kontrollissa. Onneksi jalka on alkanut luutumaan toivotulla tavalla. Nyt on takana kaksi kontrollikäyntiä ja varovaisin mielin voi jo ajatella jalkatuen poistamista parin viikon päästä. 

Ensimmäisessä kontrollissa Manulla oli myös varpaanvälit hautunut, mutta nyt ne oli viimeisimmällä kerralla parantunut. Nyt kun jalka on ollut Manun mielestä täysin terve, on sitä saanut toppuutella vähän väliä. Hyppiminen olisi niiiin kivaa! Ulkonakin se tahtoisi joka suuntaan täysiä. Välillä se siis joutuu häkkiin rauhoittumaan, jos meinaa liikaa virtaa olla. Hyppykielto jatkuu edelleen.

Murhetta tuo myös Miinan kutina. Kävin sen kanssa eläinlääkärissä ja siellä oltiin allergian ja/tai atopian kannalla, ulkoloisiin viittaavaa ei löytynyt silmämääräisesti. Siirryttiin RC:n allergiaruokaan, mutta toistaiseksi siitä ei ole ollut mitään apua. Tai ehkä koko kroppa ei enää niin kutia, mutta silmät ja korvat edelleen. Saatiin kortisonilääkkeet joita annetaan pahimpiin kutinakohtauksiin. Tällä hetkellä on menossa ruuan pakastaminen, eli testataan onko varastopunkkiallergiaa. Nyt on tuo kutina ollut välillä jotain aivan järkyttävää, kun toinen menee naama mattoa pitkin... Toivottavasti syy tälle kaikelle löytyy mahdollisimman pian. Tätä menoa jää meidän kevään näyttelyt väliin.

Kyllä tämä vielä iloksi muuttuu

Tiistai-ilta sai vähän erilaisemman päätöksen. Olin koko lauman kanssa lähtenyt iltalenkille ja ehkä 100 metriä kerittiin kävellä, jos sitäkään. Metsäreitillä tuli vastaan toinen koira ja ohjasin pojat toiselle sivulle. Nätisti me ohi mentiin, mutta ohituksen jälkeen Manu siirtyi kävelemään mun eteen. Samalla kun Manu siirtyi, itse olin ottamassa askelta eteenpäin ja kengänkärki osui Manua suoraan kintereeseen. Tunsin että nyt jotain napsahti ja samassa alkoi kauhea huuto. Manu roikotti jalkaansa ja kintereestä näki, että nyt se on hajalla. Suomalaiseen tapaan ensireaktioni oli ''perkele''. Sitten Manu kainaloon ja takaisin kotiin. 

Kotona ensin sahasin ympäri kämppää, kun piti hoitaa Taavi ja Miina, piti varmistaa Manun jalka, piti ilmoittaa isännälle tilanteesta, soitella päivystykseen. Itse olin nälkäkuoleman partaalla ja äkkiä syödä jotain ennen lähtöä Tuhatjalkaan. Itsehän käyttäydyin kuin toinen olisi kuolemassa. Sitten stressasin, montako vaaratilannetta aiheutan liikenteessä, kun tällä fiiliksellä olikin hyvä lähteä autolla ajamaan. Ehkä saattoi mennä parit punaiset, mutta hengissä selvittiin määränpäähän. 

Saavuimme siis Tampereen Tuhatjalkaan. Tuollahan Manu käyttäytyi kuin mitään ei olisi sattunutkaan. Toki se jalkaa piti koko ajan ilmassa, mutta mitään se ei sanonut. Kotonahan se ulvahti ja puri käteen, kun koskin siihen. Ehkä se tuossa vaiheessa saattoi olla pienessä shokissakin. Ensin käsikopelolla jalka vaikutti murtuneelta. Manu laitettiin unille ja röntgenkuvista selvisi, ettei luut ole hajalla. Kintereen luut oli siirtynyt pois paikoiltaan ja tästä pääteltiin nivelsiteiden olevan poikki. Manu sai tipassa kipulääkettä, että selvittiin seuraavaan päivään. Yö menikin Manulla sekavissa tunnelmissa  ja pissatkin tuli alle vähän väliä.

Keskiviikkoaamuna aloin soittelemaan paikkoihin, missä on leikkaavia ortopedejä. Aloitin Tampereen päästä ja eihän täältä aikoja saanut tarpeeksi nopeasti. Lähin olisi mennyt viikon päähän, joten yhdeksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi eläinsairaala Hattulan Evidensia. Sinne saatiinkin aika jo samalle illalle. Enää en yhtä hysteerinen ollut, kuin edellisenä päivänä, mutta olihan se taas mielenkiintoista viettää tunti autonratissa. Ortopedi oli katsonut Manun edellisen päivän kuvat ja eipä siinä mitään epäselvää jäänyt. Nivelsiteet rikki ja ainoa vaihtoehto on laittaa ruuvia ja metallia tukemaan kinnertä, jos jalan vielä hyväksi haluaa. Eipä sitä Manun kohdalla tarvitsenut miettiä, mitä tehdään. Leikkausaika saatiin jo heti seuraavalle aamulle, joten Manu sitten jäi viettämään yötä sairaalaan. Itse lähdin itkua nieleskellen ajelemaan kotia kohti.

Torstaina aamupäivän aikaan sain soittoa, että leikkaus on mennyt hyvin ja parin tunnin päästä saa tulla hakemaan. Tässä vaiheessa olin helpottunut, kun sai kuulla kaiken menneen hyvin. Sairaalalla Manu oli vielä ihan pöllyissä. Eihän se mikään ihme ollut, kun sen verran paljon oli mömmöjä saanut. Mieltä lie mahtoi maailma näyttää. Leikkauslysti tuli maksamaan 1700e. Mun huojentunut olotila loppui siihen, kun täytyi varoa, ettei side pääse kastumaan missään vaiheessa. Pissathan sillä alle tuli ja sitten vielä oksentikin, illalla tuli kunnon ripulit. Oman mielenrauhan vuoksi päätin laittaa sille pussin jalkaan. Loppupäivä meni miten meni. Manu oli aika tokkurassa ja kipulääkkeiden opiaatit virtasi suonissa. Yö oli aika rauhaton. Manu sai olla kopassa koko ajan, ettei höyryissään lähde seikkailemaan ja telo itseään enempää. Heräilin vähän väliä katsomaan tilannetta, eikä Manukaan kauheasti nukkua tainnut. Ainakin se oli aina hereillä, kun sitä katsoi. Aamulla se oli parempi, mutta hiukan tuskaisen oloinen. Ruuan ja aamulääkkeiden jälkeen meni joku nelisen tuntia, niin sitten se alkoi piristymään ja olemaan oma itsensä. Tällä hetkellähän se olisi niin pirteä, että pitäisi lelujen kanssa päästä juoksemaan. Valitettavasti riehumis- ja hyppykielto tulee olemaan seuraavat 6 viikkoa. Maanantaina 6.2. meillä on ensimmäinen kontrolli. Nähdään onko ruuvit alkanut luutumaan ja miten haava on parantunut. Itsellähän on tuon haavan suhteenkin kauhea stressi, kun eihän sen kuntoa pääse näkemään ennen tuota.

Kipuja ei vaikuta kauheasti olevan tällä hetkellä. Yksi lisämurhe on vain Manun suolisto, joka ei näytä kestävän tuota antibiootti- ja kipulääkemäärää. Eilen huomasin veristä ripulia, tänä aamuna sentään oli kiinteämpää mutta veristä. Apuna meillä on maitohappobakteereja, mutta soittelen sairaalalle jos jotain lisäohjeita saisi. Väkisinkin tulee mieleen Manun suolistotulehdus vuosien takaa... 

Tällaista täällä tällä hetkellä. Päivittelen tilannetta.

Vuoden 2017 suunnitelmia

Uusi vuosi, uudet kujeet. Tai noh, katsotaan nyt miten lähtee hommat rullaamaan.

Miinalle on tälle vuoteen suunnitteilla näyttelyitä ja rallytokoa. Huhtikuussa olisi Ruoveden ryhmänäyttely, toukokuussa Tampere kv ja kesäkuussa Alavus kr. Luultavasti nämä näyttelyt käydään, ellei satu justiin juoksut tulemaan päätä sekoittamaan. Tai eihän sitä vielä tiedä, miten juoksut tuohon tulee vaikuttamaan. Ennen näyttelyitä käydään perinteisesti muutamissa mätsäreissä. Toki voi olla vähän turhaa käydä kolmet näyttelyt kevään aikana, kun mitään menestystä sieltä tuskin tulee. Neiti on vielä niin vinttikoiran mallinen ja hitaasti kehittyvä. Mutta eihän siinä mitään menetäkään.

Näyttelyiden lisäksi takoituksena olisi alkaa treenailemaan rallytokoa sitten kun kevät lähestyy. Rallytokon lisäksi houkuttelisi harrastella vähän jotain muutakin, mutta en vielä ole keksinyt, mitä se muu olisi. Mutta onhan tässä aikaa vielä pohtia. Rallytokossa ajattelin asettaa tavoitteeksi, että me joskus saataisiin ALOluokka suoritettua. Miina sen kyllä suorittaisi varmasti, mutta mulla on vähän onneton kilpailupää ja se on jo itselle suuri saavutus, etten radalla ala sekoilemaan omiani.

Manu ja Taavi viettää tämänkin vuoden leppoisasti kotikoirina. Manun uusi vuosi lähti käyntiin antibioottikuurilla, kun joulun jälkeen sillä tulehtui ja puhkesi toinen anaalirauhanen. Nyt on 6 päivää kuuria takana ja kyllä se siitä on alkanut paranemaan. Vielä olisi nappeja 4 päivälle jäljellä. 

Taavi on alkanut nostelemaan toista takajalkaansa (sitä minkä Miina teloi syksyllä). Tarkoitus olisi käyttää sitä hierojalla ja/tai osteopaatilla, jos sieltä löytyisi jotain. Syksyn aikana se on kuitenkin kuvattu ja taivuteltu terveeksi selästä varpaisiin asti. 

Polvi- ja silmätarkastus

Manu ja Taavi kävi viime viikolla polvi- ja silmätarkastuksessa. Manulla molemmat priimaa, ei mitään sanomista. Tai silmässä sillä oli jotain pigmenttimuutosta, mutta se on ihan normaalia ja yleistä. Ei siis vaikuta mihinkään mitenkään. Taavilla myös polvet kunnossa. Silmissä ei mitään perinnöllistä sairautta. Vasemmassa silmässä näkyi pieni muutosalue, mutta senkään ei pitäisi haitata elämää. Kuitenkin suositeltiin käymään uudestaan tarkistuttamassa parin vuoden päästä, että nähdään, onko alue leviämässä. Polvitulokset tuli samana iltana koiranettiin, mutta silmätuloksia vielä odotellaan. Samalla Manu sai merkinnän terveistä kiveksistä, mikä laittoi vähän huvittamaan, kun ei sillä ole palleja ollut neljään vuoteen :)

Mätsäreistä pentunäyttelyihin

 

01.10. käytiin Miinan kanssa Ähtärissä mätsäreissä. Hyvillä mielin sinne lähdettiin, Miinakin oli kivalla päällä. Sitä luuli, että mätsärit olisi nopeasti ohi, eihän meidän luokassakaan ollut kuin kymmenisen osallistujaa. Noh, eihän sieltä äkkiä päästy pois, kun pentujen tuomari oli päättänyt ilmoittaa oman koiransa toiseen kehään ja lähti juoksuttamaan sitä sinne. Onneksi saatiin toisen kehän tuomari jatkamaan sitä mihin edellinen jäi, mutta Miinahan oli tässä vaiheessa jo kyllästynyt. Kylmä tuulikaan ei asiaa auttanut ja niin oma kuin Miinankin mielipide oli, että lähdetään kotiin. Oltiin kuitenkin loppuun asti ja nämä ensiarvion perusteella vajaan tunnin kestävät mätsärit venyi 2,5 tuntiin. Muuten oli onnistuneet karkelot, mutta tuomarijuttua ei nyt oltu mietitty ihan loppuun asti. Mukaan jäi lievä ketutus ja kasa purutikkuja. Miina kuitenkin oli tai yritti olla reipas loppuun asti, mutta rajansa kaikella.

Eilen, 8.10., käytiin Hämeenlinnan eli Tuuloksen pentunäyttelyissä. Vähän se oli harkinnassa, päästäänkö edes sinne asti. Oma selkä kun ei aina jaksa tällaisia reissuja ja pisteenä iin päälle, Miina oli edellisenä iltana varastanut ja syönyt puolen litran pönikän makupaloja. Aamulla maha sitten olikin siinä kunnossa, että kehtaako ja viitsiikö tämän kanssa lähteä. Maha kuitenkin asettui sen verran, että lähdettiin matkaan. Näyttelyt oli parkkihallissa, joten sekin toi vähän lisäjännitystä. Ei ollut mitään tietoa, miten se sellaisessa paikassa käyttäytyy. Halliin mennessä oli kovin jännää ja ihmeellistä, mutta nopeasti se kyllä rauhoittui. Hallin lattia oli aika liukas, mutta se ei Miinaa haitannut. Oltiin paikalla hyvissä ajoin, mikä taas näkyi Miinan mielenkiinnossa, kun kehään päästiin. Ennen kehää, kun vähän treenattiin, meni todella hienosti. Liikkeetkin meni paremmin kuin koskaan aiemmin. Kehässä sitä ei sitten enää kiinnostanut näyttää parastaan, vaikka muuten käyttäytyi hyvin. Käyttäytyminen oli parempi kuin treenatessa ja mätsäreissä, mutta energisyys kun oli hiipunut, oli meno enemmänkin löntystelyä. Hampaiden katsominenkin sujui paremmin, mitä vähän stressasin alkuun. Meidän luokassa narttuja oli neljä ja neljänneksi sijoituttiin. Olihan muut paljon kehittyneempiä ja näyttihän Miina ihan kakaralta niiden rinnalla, joten eipä mulla mitään menestys odotuksia ollut. Saatiin Miinan näköinen arvostelu ja olihan se mukava lukea viimeinen maininta ''mallikelpoinen esiintyminen''. Minä kun olen stressannut tuota esiintymistä, osataanko me ollenkaan. Arvostelu löytyy Miinan näyttelyt -sivulta. Hyvä mieli kuitenkin jäi ja nyt saa kakara kasvaa ensi vuoteen ennen seuraavia näyttelyitä.

Pitihän sitä näyttelyistä ostaa Miinalle pari pantaa, puolikuristava nahkapanta ja kaksirivinen ketjupanta. 

Manu ja Taavi on siirtynyt talvikauteen näin ilmojen viilennettyä. Taavi taas hakeutuu viereen tai syliin nukkumaan ja Manu on täynnä energiaa. Manu ja Miina onkin nyt paljon leikkinyt keskenään, kun Miinakin on alkanut oppimaan ettei poikien kanssa voi turhan rajusti leikkiä. Taavihan ei leiki yhtään sen enempää, kuin ennenkään. Se on täysin kainalokoira.