Kahvipensaan napostelija

Tässä taannoin Manu taas vähän päätti tuoda actionia päivään. Vietettiin rauhallista iltaa, kun kuulin rouskutusta olohuoneesta. Ajattelin että muori siellä keksiä tms. syöttää koirille. Siitä minuutti, pari, alkoi Manu kauhealla tohinalla etsimään jotain huoneen nurkasta. Komensin pois, ettei vedä mukanaan sähköjohtoja ja kyllä se pois tuli. Mutta pakkomielteisen oloisena meni sinne takaisin, ihan kuin paniikissa olisi etsinyt jotain. Haisteli ja tutki kaiken mitä vastaan tuli. Tässä vaiheessa aloin jo tarkkailemaan, onko tuo nyt ihan kunnossa. Samalla huomasin takapään heittelevän ja Manu alkoi kulkemaan matalana, mitä tekee jos on peloissaan tai epävarma.
Kaappasin Manun syliini jos se rauhoittaisi sitä. Manu vain haisteli ja pää pyöri kuin hyrrä, vaikutti siltä ettei tiennyt missä maailmassa elää, eikä edes enää muakaan tuntunut tunnistavan. Ihan kuin olisi ollut sokea. Ei reagoinut, kun  käsillä huidoin silmien edessä ja meni päin seiniä.  Aloin jo miettimään epilepsiaa, nytkö se sitten tuli tähän taloon.

Päästin Manun vapaaksi, että sain soitettua eläinlääkäriin. Kaikki asiat ja esineet olivat kuin demoneita, ihan kuin Manu olisi heitetty keskelle pelottavia asioita. Puhelimessa ollessani, Manu löysi hiirensä ja kovasti sillä yritti leikkiä. Pitkin tuoleja ja seiniähän se meni. Eläinlääkäri epäili myös epilepsiaa ja päätettiin palata asiaan hetken päästä uudestaan, rauhoittuuko kohtaus. Pari minuuttia puhelun jälkeen muistin, että sehän söi jotain -mutta mitä? Tässä vaiheessa muori toteaa  että tuon kuivuneen lehden nappasin sen suusta... Ja taas soitto eläinlääkäriin. Kahvipensas oli vieraampi kasvi, eikä sen myrkyllisyydestä ollut tietoa. Lähdettiin kuitenkin kohti Alavuden eläinlääkäriä.

Matkalla Manu oli aivan hysteerinen. Vajaasta puolen tunnin matkasta  se huusi ja hyppi häkin seinille melkein koko ajan. Loppumatkasta se rauhoittui ja itse kun yksin olin matkassa, mietin onko se hyvä vai huono juttu, ettei mitään kuulu. Välillä kuului pientä tuhinaa, että kyllä se vielä hengittää ainakin. Eläinlääkärin pihaan päästyä alkoi taas hysteerinen raapiminen häkin ovea vasten. Hyvä että edes hihnaan sain, kun oli ihan kahjona. Ellillä kuljettiin matalana ja sielläkin kaikki varjot ja nurkat oli tosi pelottavia. Pöydällä tutkittaessa sai paniikkikohtauksen ja repi itsensä lattialle. Toinen kerta meni paremmin. Sydän löi rauhallisesti tilanteeseen nähden ja hengitys oli normaali. Päädyttiin oksennuttamaan Manu ja olihan siellä tavaran sisällössä vielä pieni lehden pala. Tämän jälkeen alkoi vointikin neutralisoitumaan ja loppuajasta oli jo oma itsensä. Kotimatkakin meni rauhallisesti nukkuen. Takaisin kotiin päästyämme oli jo ihan normaali ja sai vielä lääkehiiltä iltapalaksi. Ruokahalu oli kova tuttuun tapaan.

Tämmöistä pientä iltaohjelmaa oli meillä. Onneksi selvisimme TAAS säikähdyksellä.

Uusia tuulia

Tämä vuosi meillä on lähtenyt käyntiin uusien tuulien merkeissä. Tai noh, oikeastaan vanhojen, sillä olen nyt virallisesti muuttanut ja jäänyt Ähtäriin. Näistä ja muista asioista kerron sitten lyhkäisyydessään myöhemmin, kun kaikki asiat on saatu järjestykseen. 

Poikien osalta niiden elämä on sujunut hyvin. Joulun aikaan Taavi pääsi matkustamaan elämänsä ensimmäistä kertaa junalla ja käyttäytyminen oli vähän sen mukaista. Kaikki oli pikkupojalle niin uutta ja ihmeellistä.  Manu vanhana konkarina oli rinta pörheänä laukkuvahtina. Hienosti matka sujui maukuvista kissoista ja muista koirista huolimatta. 

Kova pakkanenkin on välillä meitä kiusannut, eikä koiria juurikaan silloin ulkona näy. Pissalle lähimpään kohteeseen ja äkkiä sisälle. Tuon seurauksena Taavillekin kävi pieni kakkavahinko sisälle, kun ei voinut ulkona tehdä tarpeitaan. Kai tuolla pitäisi olla joku tuplatoppahaalaripuku jollain sähkölämmityksellä, että tarkenisi ulkoilla. Manu taas tykkäisi ulkoilla nakuna, aivan sama sataako räntää vai onko 20 astetta pakkasta. Itsehän en tosin ole vastannut sen toiveisiin ja pienen kissahiiri -leikin jälkeen saan manttelin päälle. 

Mitä vanhemmaksi Manu tulee, sitä vaikeammalta tuntuu sen inhoamat asiat. Kai se on 10 vuoden päästä kunnon kiukkupappa... Kynsien leikkuukin pahenee kerta kerralta,  vaikkei siinä ole koskaan tapahtunut mitään haaveria. Paitsi se kynsiepisodi, öö 2 vuotta(?) sitten, kun piti poistaa eläinlääkärissä oven alle jäänyt kynsi. Tässä nyt ollaan sitten leikelty kynsiä joka toinen päivä vähän kerrallaan. Kipuherkkä kun on, niin itkee vollottaa pienimmästäkin kolhusta. 

Taavilla taas on ihan uskomaton kipukynnys. Vaikka siihen jokin asia sattuisi, ei se päästä pihaustakaan.

Riippuen nyt omasta elämäntilanteesta, ajattelin jos saisi Taavin kastroitua helmikuun lopulla. Sen asian suhteen nyt ei mitään hengenhätää ole, joten käydä silloin kun pystyn olla kotona vahtimassa vointia. Onhan tuo vähän väliä menossa omille teilleen ja toisinaan piipittää ikkunassa, mutta toistaiseksi käytös on vielä siedettävissä. Ruoka kuitenkin maistuu ja malttaa nukkua.

Tässä taannoin taisi Taavilla olla vähän anaalirauhaset täynnä, kun oli normaalia apaattisempi ja peräpää oli hiukan turvoksissa. Nettiselailun tuloksena löysin ohjeeksi antaa ruisleipää ja niinhän minä sitä annoin aamu- ja iltaruuan sekaan. Olisiko vajaa vuorokausi mennyt, kun rauhaset tyhjentyi ja  sitä itseään oli takapää täynnä. Tuon jälkeen on ollut taas normaali ja tarkkailemme tilannetta.

Manukin taas säikäytti meikäläisen eräs ilta. Siinä se touhuili omia juttujaan kunnes katsoin sitä ja kuonon päällinen oli ihan turvoksissa. Ensimmäisenä tuli mieleen vuosia aikaisemmin tapahtunut mystinen allergia- /yliherkkyyskohtaus ja toisena kiroilin, miksi nämä tapahtuu aina viikonloppuisin ja illalla. Ensiapuna tungin samantien 1/4 kyytabletin kurkkuun ja tarkkailin tilannetta. Luojan kiitos tilanne ei pahentunut ja hetken päästä nokkakin oli normaali. Syyksi epäilen aikaisemmin varastettua päärynän palaa... Tai sitten muuten vain ärtyi jostakin.