28. syyskuuta 2012

Hiljaiseloa

Manulle on nyt varattu kastraatioon aika ensi viikon torstaille. Halvemman hinnan perässä mennään Ähtäriin ja siellä sitten ollaankin koko viikonloppu. On taas ollut pojalla jonkin sortin ego-ongelmia ja on kokeillut rajojaan. Ollaan tehty pientä palautusta maan pinnalle ja toivon mukaan tuommoiset ongelmat vähenisi/poistuisi kastraation myötä. Pihalla ollessaan välillä käy niin ylikierroksilla jos esim. on kiimaisen nartun hajuja. Silloin ei kuule eikä näe mitään, rähisee Taaville jos se tulee häiritsemään hajunautintoa. Toki olen nyt yrittänyt ennaltaehkäistä tämmösiä tilanteita ja Manu saa tulla tien puolelle kävelemään mikäli hajut nousee päähän. 

Taaville saatiin sikaripunkkiin lääkitys. Kerran kuussa laitettava ampulli niskaan kolmen kuukauden ajan. Karvanäytteessä tosin ei punkkeja näkynyt, mutta oireet viittasi vahvasti siihen. Eipä Taavi kantanut kaunaa edellisestä hampaanpoistoreissusta, oli taas ihan onnessaan. Kai tuolla klinikalla on aina niin kivaa ;)
Huomenna meillä olisikin sitten nuo Tampereen pentunäyttelyt. Toivon mukaan ei nyt kauheasti sataisi, kun ulkona on. Mua vähäsen jo jänskättää ja mielenkiinnolla odotan kuulla tuomarin mielipidettä tuosta taniaisesta :)





Taavi on sitä mieltä että Manu tarvitsee lisää liikuntaa ;)

 


Manu onkin siirtynyt talviaikaan ja viihtyy parhaiten peiton alla. Taavi ei ole vielä sitä ihanuutta hoksannut - onneksi. Kyllä pojat nyt suurimman osan yöstä nukkuu omalla petillä. Manu on sen verran juoni, että se odottaa koska nukahdan ja sitten kömpii peiton alle. Taavi yleensä tulee siinä aamuyöstä kainaloon ja itse herää siihen kun ei mahdukaan kääntämään kylkeä :)

Etsi Manu :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti