Tässä ollaan kuluneen viikon aikana kovasti treenailtu Taavin kanssa lauantain näyttelyitä varten. Enimmäkseen olen seisottanut erilaisilla alustoilla ja näin kotiolosuhteissa sujuu ihan hyvin. Edelleenkään mulla ei kuitenkaan ole kovin suurta luottoa siihen, miten itse h-hetkellä toimii. Tällä hetkellä mun mielentilaa kuvaa parhaiten sanonta ''pessimisti ei pety''. Kun asettaa tavoitteet mahdollisimman matalalle, niin voi olla tyytyväinen jos meneekin paremmin ;) Vielä pitäisi liikkeitä treenailla, että löydetään yhteinen sävel, mihin tahtiin mennään. Rakenteeltaan Taavi on vielä hyvinkin ''juniorimainen''. Kyllä sille lihasta on tullut, mutta saisi sitä massaa löytyä hiukan enemmänkin - etenkin peräpäähän. Tällä hetkellä se ei kovin sopusuhtaiselta näytä, kun rintakehä on omasta mielestä hyvin kehittynyt ja takapää on tuommoinen rimpula. Vaikken ole mikään rodun rakenneasiantuntija, niin sen ainakin Taavista pystyn sanomaan että omistaa hiukan liian pitkän selän. Seisomisessa eniten päänvaivaa tuottaa juurikin sen selkä, joka helposti jää köyryyn ja sen myötä ''lässähtää'' edestä. Paljolti nämä näyttelyasiat riippuu herran mielentilasta. Jos ollaan mukavalla päällä, asettelee itsensä omatoimisesti ja huonolla päällä jalat sojottaa joka ilmansuuntaan ja näyttää Notre Damen kellonsoittajalta. Innolla kuitenkin odotan tuomarin arviota, eikä me sinne verenmaku suussa olla lähdössä. Jos nyt sattuu meno menevän aivan mahdottomaksi, on meillä sitten vielä aikaa käydä treenailemassa ennen Tampereen näytelmiä. Kesäkuussa mennään Tuurin näyttelyihin, niin pääsee näkemään miten ulkona sujuu.
Tänään meidän poseeraustreenit ei alkanut kovin lupaavasti, mutta loppua kohti keksin ''salaisen ainesosan'', joka sai Taavin kiinnostuksen heräämään. Paremmista poseerauksista en tosin alkanut kuvia napsimaan, että saadaan homma vietyä kunnialla läpi. Sen kuitenkin olen oppinut, ettei tässä hommassa voi käyttää liian hyviä makupaloja, koska Taavi menee aivan sekaisin niitä himoitessaan.
Manulle sitten olenkin keksinyt muuta ajanvietettä erilaisten aivopähkinöiden myötä. Nameja erilaisiin rasioihin ja laatikoihin, mattojen alle jne. Päättäväisyyttä siltä löytyy, eikä luovuta ennen kuin on kaikki namit löytynyt. Ulkona saa mennä pääosin vapaana, jos ei ole kauheasti muita liikenteessä. Nyt ollaan viime päivinä käyty lähes jokaisen lenkin aikana jäällä riehumassa. Uusi ystäväkin ollaan saatu herra tai rouva variksesta, joka melkein päivittäin käy meidät bongaamassa (ja poikien makupalat). Taitaa olla samainen varis, joka kesällä/syksyllä silloin tällöin seuraili meitä ja mun vahingossa tiputtamia makupaloja. Nykyään tuo varis tulee ihan puolen metrin päähän katselemaan, jos multa saattaisi jotain evästä tippua. Kai se kohta tulee jo syliin - ja parvekkeelle asustamaan. Pojat kuitenkin pitää huolen, ettei se aivan iholle pääse, mutta samalla ollaan opeteltu, ettei lintuja tarvitse jahdata. Kunhan nyt homma vain pysyy yhdessä variksessa, ettei ole koko lauma meitä seuraamassa kun ulos mennään.
Meillä on nykyään aivan turha pedata peti,
kun pojat käy ensin repimässä päiväpeiton pois ja
sen jälkeen rakennetaan peitoista pesä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti