Ystävämme hammaskivi

Päätin Taavin vastusteluista huolimatta ottaa selvää, miksi sen henki haisee välillä kuolemalle. Aluksihan sen henki haisi kun hampaat vaihtuivat, mutta se haju kuitenkin jäi kummittelemaan. Nyt sitten löytyi muutamasta takahampaasta hammaskiveä. Taavin kohdalla se tosin ei mikään ihme ole, se kun ei tykkää kuluttaa aikaansa luita järsien. Itse lähinnä yllätyin siitä, että sitä ilmestyy noinkin nuorelle koiralle. 

Ensiapuna rapsutin kiveä kynnellä ja osasta kohtaan lähti ihan hyvin pois. Sen jälkeen vielä hampaiden pesu poikien omalla hammasharjalla. Eilen kävin ostamassa kuivattuja poron luita yms. jos se niitä suostuisi järsimään. Kyllähän se vähäisen jotain yrittää, mutta Taavilla on tapana luovuttaa jos siitä ei heti irtoa mitään hyvää. Ja tuosta poronluusta ainakin tuli huomattua se huono puoli, että pojat ovat tänään kakkineen kivikovia kasoja. 

Tässä olenkin Manua käskenyt opettamaan Taaville, miten luita syödään. Manu on sen alan ammattilainen, järjestelmällisesti käy kaikki hampaat läpi ja luun parissa voi vierähtää tunti, pari. Piti eilen poronluukin takavarikoida, muuten olisi mutustellut sitä koko päivän yötä myöten.

Kuten mä olenkin tässä maalaillut piruja seinille, että pojat varmasti keksii mun veronpalautusrahoille jotain tekemistä... Tässä nyt yrittää kotikonstein saada kiveä poistettua ja mennä sitten eläinlääkäriin jos toivottomalta näyttää. Kaupasta hakea kaikkia mahdollisia luita ja tikkuja toivoen parasta, että joku niistä olisi hyvää jyrsittävää. Tokmannissa näytti olevan perhepakkauksena Dentastixejä, joten tietääpä mitä pojat saa joululahjaksi.

Otetaan vastaan neuvoja ja vinkkejä, mitä Taavin kanssa kannattaisi kokeilla. Sille kun on ehdottoman tärkeää, että saa jotain hyvää irti. Ja pitäisi olla semmoista missä tarvitaan takahampaita. Silloin jos innostuu nahkaluita syömään, nakertaa ja mukluttaa vain etuhampailla.

Manun pesäkolo