Voihan myrkky!

Viime viikonloppuna pojat saivat ensimakua talvesta, kun maalle lähdettiin. Lunta oli sen verran, että maa oli paikoin piilossa ja pakkastakin oli aamulla melkein 10 astetta. Hiukan oli hiljaisempaa menoa ulkona ja jopa Manukin oli välillä oven suulla odottamassa pääsyä takaisin sisälle. Lauantaina vietettiin aika leppoista päivää tai leppoista sen suhteen, ettei mitään ihmeellisempää ohjelmaa ollut. Sunnuntaina käytiin laittamassa vene talviteloille ja samalla koirat saivat temmeltää menemään. Takaisin tullessa poikettiin metsän kautta ja siellä olisi ollut paljon kivoja jyrsijöiden koloja tutkittavana.

Siihen se talvi sitten loppuikin ja tämä viikko on mennyt kovin kosteissa merkeissä. Ulkona ei kauheasti ole tehnyt mieli olla, jos ei sada niin sitten tuulee, että tukkakin lähtee päästä. Eilen kuitenkin päästiin vihdoin kunnon lenkille. Lähitienoolta oli koira päässyt karkuun toissa päivänä ja samalla lähdettiin vähän tutkimaan, jos sitä sattuisi näkymään. Ei näkynyt koiraa, mutta onneksi se on jo omistajansa löytänyt. 

Käytiin seikkailemassa pitkällä metsätiellä, jossa ollaan viimeksi käyty viime keväänä. Manun annoin juoksennella vapaana ja siinä vähän ihmettelin, miten se niin tomerana kulki nenä maassa. Tuolla kuitenkin käy moni muukin koira ja varmaan joitakin metsän eläimiä, etten sitten kiinnittänyt sen enempää huomiota. Kunnes sitten Manu alkoi jäämään meidän taakse ja pyyhälsi äkkiä eteen, jäi taas taakse ja sitä rataa. Aloin katseella seuraamaan sitä miettien mikä juttu tämä nyt on ja ruokaahan sieltä maasta löytyi. Ilmeisesti se oli koko matkan napsinut jotain makupaloja maasta. Siinä se suoraan mun edessä veti yhden nappulan suuhunsa eikä puhettakaan, että olisi pois antanut. Pienen palauttavan keskustelun jälkeen se kuitenkin luopui aarteestaan ja jätti muutkin maasta löytyneet herkut rauhaan. Siinä kun aloin jalkoihini katsomaan, oli makupaloja koko tien pituudelta. Ensimmäisenähän kävi myrkyt mielessä, mutta nämä onneksi taisi olla jonkun reikätaskusta tippuneita.

Itse lenkki meni muuten hyvillä mielillä. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Pojille en sadetakkeja laittanut, mutta hyvin ne pärjäsivät kun lämmintä kuitenkin oli. Poikettiin me vähäisen metsässäkin, mutta se oli sen verran tiheää, että oltiin koko ajan oksien kanssa solmussa.

Jos trampalla vielä pystyisi vähän hyppimään..

Nyt niitä myrkytettyjä makkarapalleroita on alkanut olemaan meidänkin lenkkipoluilla. Yksi koira on kuulemma jo joutunut eläinlääkärin hoiviin. Jää lenkkeilyt hyvin rajalliseksi tätä menoa, kun ei päästä turvallisin mielin pihaa pidemmälle. Tosin siihen mä vielä luotan, ettei tuolle vilkkaasti liikennöidylle lenkkireitille ala kukaan heittelemään myrkkyjä. Siinä kuitenkin menee niin paljon lapsia ja muita lenkkeilijöitä. Kierrämme siis kohta samaa kehää, kun ei muualle uskalla mennä. Luultavasti en tule koskaan kotiutumaan tähän kaupunkielämään, kun ihme hörhöjä täällä on. Maalla on mukavaa.

Kai sitä täytyy ostaa Manulle kuonokoppa, sehän ne makkarat söisi samantien. Mutta jos mun koirat joutuu myrkyn uhriksi, pistän teltan pystyyn johonkin pusikkoon ja väijyn siellä pesäpallomailan kanssa odottaen myrkyttäjää.