Tovi tässä on vierähtänyt viime päivityksestä. Suurin syy hiljaisuudelle on se, etten omista tietokonetta, eikä tällä tabletilla kirjoittaminen ole kovin mukavaa. Valokuvaaminenkin on jäänyt vähemmälle, kun eipä niitä kuviakaan voi käsitellä ilman konetta. Mutta mitäpä meille muuta kuuluu...
Manun ja Taavin kanssa olen muuttanut pysyvästi Ähtäriin ja itse olen ollut koulunpenkillä tämän vuoden. Toukokuussa toivon mukaan olen se puuseppä, jota aloin opiskelemaan jo 6 vuotta sitten. Meillä on täällä mukava kaksio keskustassa, koirilla on tilaa liikkua sisällä. Tosin ainoa joka täällä liikkuu, on Manu. Taavihan ei edelleenkään pahemmin innostu mistään leikkihommista. Koirat on pysynyt terveinä (kopkop), Taavilla tosin on ollut kevättä rinnassa että se syöminen taas unohtuu... Se onkin nyt saanut olla herkkukuurilla.
Koska asiat meni miten meni, Pihla ei enää valitettavasti kuulu laumaamme. Ensinnäkin sillä on ollut kalenteri täynnä näyttelyitä ja kesän tullen alkaa juoksukausi. Eihän se mun luona pahemmin kerkiäisi olla ja toisekseen itselläni ei ole edes autoa, joten en pääsisi sitä kuskailemaan. Ja muutenkin se on päässyt elämään vapaan koiran elämää, joten neidin tuntien, en usko, että sitä kauheasti innostaisi joutua takaisin hihnan päähän lenkkeilemään. Saatika että se malttaisi nätisti odottaa koulupäivinä. Päädyimme siis purkamaan sijoitussopimuksen. Ikävähän sitä on joka päivä.
Poikien arkeen on kuulunut lenkkeilyt kolmisen kertaa päivässä. Manu sai alkuun mennä vapaana tiettyjä pätkiä, mutta lumien sulettua löytyi liikaa hyviä herkkuja, joten on saanut tyytyä remmiin. Onhan tässä keskustassa ollessa omat extremet, kun etenkin viikonlopun jäljiltä on teillä rikottuja pulloja. Ja syötävää löytyy vaikka ja mitä. Toistaiseksi olemme selvinneet ilman vahinkoja.
Pojat ovat olleet yksinolot makkarissa portin takana. Jossain vaiheessa ne aloittivat typerän räksytyksen joka kerta, kun kotiin tulin. Ja ilmeisesti siis räksytys alkoi lähes aina, kun hissiltä kuului ääniä. Vaikka mulla tässä onkin ymmärtäväiset naapurit, itseä ärsytti tuo typerä tapa, jota ei aikaisemmin ole ollut. Mietin, millä tuon saisi loppumaan ja päätin kokeilla ihan sitä, etten päästä niitä pois portin takaa, jos huutaa täytyy. Koirat kyllä hiljeni heti mut nähtyään, mutta saivat vielä odottaa 10-15min ennen kuin saivat tulla tuvan puolelle. Ei siihen tarvittu kuin kaksi kertaa, niin pojat on ollut ihan hiljaa. Eivät mölise turhia, vaikka tahalteen pitäisin meteliä oven takana. Kertaakaa en ole kuullut niiden haukkuvan, kun olen ollut käytävällä. Fiksut, hölmöt pojat.
