Takaisin arkeen

Sairastelut on sairastettu ja ollaan päästy palaamaan normaaliin arkeen. Taavin yskä oli hieman sitkeämmässä, mutta näyttäisi nyt olevan yskät yskitty - ainakin energisyydestä päätellen. Tämän taudin aikana on hyvin tullut huomattua, miten se vaikuttaa koirien mielentilaan. Nukkuvat enemmän, eivätkä ole niin kauheasti menossa mukana. Niin Manun kuin Taavinkin ensimmäisenä terveempänä päivänä oli ero kuin yöllä ja päivällä, leikkiminen oli taas niiiin hauskaa! Manu kiemurteli sohvan selkänojaa kuin pikkuvauva ja Taavi kaiveli palloa esiin. Pihlaan tauti ei sen rajummin iskenyt, muutamana päivänä yski satunnaisesti. Poikien pahimpaan yskäaikaan Pihla kyllä hienosti antoi niiden olla rauhassa, eikä käynyt normaaliin tapaan kiusaamassa. Kävi vain välillä haistelemassa ja jatkoi matkaansa muualle.

Eilen käytiin tekemässä sairastelun jälkeinen ensimmäinen pidempi lenkki. Tai ei me kaukana käyty, mutta ajallisesti pidempi - ja saivat Manu ja Pihla juosta metsässä jonkin tovin käpyjä jahdaten. Taavikin sai mahdollisuuden vapaanaoloon, mutta niin oli kovat vietit taas, että joutui tyytymään hihnassa olemiseen. Käytiin vähän seikkailemassa muuallakin ja löydettiin hieno rinne, joka ilmeisesti on talvella pulkkamäkenä. Harmi vain, kun mäen alapuolella oli asutusta, niin ei voinut koirien kanssa vetää mäkitreeniä. Siinä tuli haaveiltuakin, että olisi aika unelmatontti, kun rinteen yläpuolelle rakentaisi talon ja aitaisi koko rinteen koiria varten.. Ja komiat olisi maisemat! Puuttuu vain se pari miljoonaa, että sellaisen saisi...

Yritin latailla yhtä rallivideota metsäreissulta, mutta eihän tämä siihen suostu..
Alla pieni mäkipätkä koirien spurtista.

Syksylle meillä olisi pieniä maisemanvaihtosuunnitelmia.. ehkä, jos asiat menee, niin kuin olen suunnitellut. Ellen nyt täältä päin saa erästä työpaikkaa, suuntaan koirien kanssa Ähtäriin opiskelemaan puusepän opinnot loppuun. Koirillehan se passaisi oikein hyvin, rallia päivästä toiseen. Noh, viikon parin päästä pitäisi asiat selvitä.

Ehkä me parannutaan

Manun yskä on parempaan päin. Ei se vielä loppunut ole, mutta ei enää jää ''levy päälle'' ja kohtaukset ovat hyvin lyhyitä. Eilisaamuna se oli aivan eri koira, kun yskä oli laantunut. Kauhealla tohinalla painia Pihlan kanssa, lelun kanssa pyörimistä ja näytti olo olevan kuin pikkupennulla. Päivää kohti yskä tosin lisääntyi. Taavilla on ollut enemmän hinkuyskän kuuloista yskää ja sillä välillä tulee limat lattialle. Vaikka se vielä on pahemmassa kunnossa Manuun verrattuna, saatiin me sentään viime yönä nukuttua ensimmäinen yö kokonaan sitten viime viikon torstain. Hiukan on pientä väsymystä ollut havaittavissa meissä ihmisissäkin, eikä se ole mitenkään ihmeellistä jos esim. vaikka maito löytyy tiskikaapista.

Keskiviikkona sain vinkkiä kokeiltavista yrteistä; minttu, oregano, meirami ja anis. Noh, ei siinä mitään häviä, jos sitä kokeilee. Illalla laitoin pienet nokareet mausteita keitettyyn veteen ja annoin hautua folion alla vartin verran. Ihan hyvät tuoksut tuli ja voisi tuota kokeilla omaankin flunssaan joskus. Kaadoin hauteen teesiivilän läpi ja noin ruokalusikallisen laitoin ''teetä'' koirien ruuan sekaan. Ja kyytipojaksi hunajaa (vaikka varmasti ruokakin sen pahan maun olisi piilottanut). Hyvin maistui ja ehkä se oli ihan toimivaa tai sitten sattumaa, että yskä helpotti samaan aikaan. Aamullahan Manu oli elämänsä kunnossa. Eilen illalla tein uuden satsin ja laitoin vähän reippaammin mausteita. Taaville se tosin oli liikaa ja jouduin hetken päästä antamaan allergialääkettä. Toisen tassut alkoi kutisemaan ihan hulluna ja joo, ei saisi nauraa, mutta oli se huvittavan näköistä, kun toinen yrittää ruopia tassujaan mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Tänään ajattelin vielä Manulle antaa yrttiteetä.

Kohta syksy ja talvi pääsee yllättämään meidät, kun en ole jaksanut ommella uusia pukuja koirille. Eritoten Pihalle, kun sen kaikki vaatteet on kokoa pikkupentu. Kaapissa olisi pussillinen kankaita, kunhan vain jaksaisi laittaa ompelukoneen tulille. Löysin mä kierrätyksestä sille kivan takin, mutta neiti oli hiukan eri mieltä...

Kennelyskä täällä moi.

Niinhän siinä sitten kävi, että Manulle tuli kennelyskä heti ripuloinnin perään. Ilmeisesti pääsi vastustuskyky heikkenemään sen verran, että pöpöt ottivat vallan. Sunnuntaiaamusta se on köhinyt enemmän ja vähemmän, nyt viime yö oli tähän mennessä kaikista pahin, eikä pahemmin tullut nukuttua. Levolla ollaan menty ja ulkona käydään sen verran, että pakolliset tarpeet saa tehtyä. Yskättöminä hetkinä Manu tosin mielellään juoksisi pallon perässä tai painisi muiden kanssa. Eläinlääkäriä konsultoidessani päätettiin vielä katsella tilannetta, kuumettakaan kun ei ole, eikä limaisuutta. Taavi alkoi eilen myös köhimään, mutta on ollut huomattavasti lievempää, mitä Manulla. Tänään on vain muutaman kerran köhinyt alle minuutin ohimeneviä pätkiä. Manun yhtäjaksoiset kohtaukset saattaa kestää useamman minuutin ja rauhoittuu taas hetkeksi tunnin sisällä. Päivisin on helpompaa ja saattaa mennä useampi tuntikin ilman köhää. Puuta koputtaen, Pihla sentään on vielä terveiden kirjoissa. Taitaa sillä olla parhain vastustuskyky, liekö vielä virtaa mamman maito suonissa. (Tämän kirjoitettuani se alkaa kuitenkin yskimään).

Että tämmöinen kiitos viime viikkoisesta koirapuistokäynnistä...

Onneksi Manun maha on nyt ainakin toistaiseksi voinut hyvin. Tänään olisi viimeinen antibioottipäivä.

Koiranpoika sairastaa..

..häntä hellikäämme.

Torstaina Manun maha meni sekaisin. En silloin vielä huolestunut, olivathan nuo syöneet pari päivää ei niin hienoksi jauhettua sian lihaa (ja mitä lie muuta sisältikään). Teho-Baktia ja purkkiparsaa ruuan sekaan, se on ennenkin auttanut (purkkiparsa meillä on automaattinen ensiapu ripuliin, nämä kun syövät kaiken mahdollisen mahalle ei-sopivan ja ei-sulavan). Myöhemmin tajusin, että työpäivän jälkeen kylppäristä löytynyt löysä läjä ei tainnutkaan olla Pihlan. Perjantaiaamuna unet loppuivat lyhyeen herättyäni oksennuksen ääniin. Siihen ne eilisillan parsat tuli lattialle, puolet täysin sulamattomana. Sen jälkeen sitten kiiruhdettiin pihalle, kun tavaraa tuli toisestakin päästä. Kolmen tunnin aikana käytiin varmaan 8 kertaa ulkona. Aamupalaksi pari turvotettua raksua, parsat jäi kupin pohjalle. Neljän tunnin työpäivän jälkeen olin tyytyväinen siihen, ettei ollut kylppärissä läjiä. Siihen se ilo sitten loppuikin, kun sen jälkeen vähän väliä käytiin ulkona. Manu läähätti ja oli hätääntynyt - pakko päästä ulos. Olihan sille kyllä paperia lattialla, jos ei ulos asti keritä, mutta Manu kokee sisälle tarpeiden teon niin häpeällisenä, ettei sitä voi tehdä. Levottomana tepsutti kämppää ympäri koko päivän. Kaupasta ostin sille kanaa ja raejuustoa, riisit laitoin keittymään. Soitin Oivaan ja päätimme vielä tarkkailla, hain apteekista Attapectinia. Perjantaina sai kolme tablettia, eikä se ollenkaan auttanut. Iltaa kohti alkoi ripuliin ilmestymään rakas ystävämme veri. Voi jeevana.. Kauhulla aloin miettimään Manun aikaisemmin sairastamaa suolistotulehdusta (siitä löytyy tekstiä Manun esittelysivuilta). Kuumetta sillä ei kuitenkaan ollut ja tämä kaikki alkoi niin yhtäkkiä. Ehkei se sitä ole. Yöllä käytiin pari kertaa ulkona, muuten meni hyvin.

Lauantaina soittelin uudestaan Oivaan, mutta heillä kaikki ajat oli varattuja. Ripulointi jatkui ja aina oli mukana verta. Ja aamulla yritti taas oksentaa, tällä kertaa ei tosin mitään tullut. Pikainen katsaus netistä lauantaina auki olevista paikoista ja sitten otimme suunnaksi eläinlääkäriasema Reviirin. Vaikkei sinne ollut ajanvarausta, päästiin vastaanotolle yllättävän nopeasti. Ajattelin, että siellä olisi isompikin ruuhka. 

Perustutkimuksista ei mitään löytynyt. Ei aristanut mahaa, sydän löi normaalisti, eikä ollut kuivumista. Annettiin piikillä pahoinvoinnin estolääke ja mukaan lähti Pepcidiä, Tylosinia estämään tulehdusta ja Kaoliini-pektiinia helpottamaan ripulia. Lauantain lääkesatsin jälkeen ei ole tullut ripulia, eikä kyllä mitään muutakaan. Kaoliini-pektiinia en ole nyt sunnuntaina enää uskaltanut antaa, ettei maha mene liian kovaksi.

Paremmalta elämä vaikuttaa nyt, tosin aamulla herättiin Manun yskimiseen. Ja yskinyt on nyt koko päivän, jos vähänkään innostuu. Toivottavasti nyt ei tullut mitään kennelyskää tuliaisena eläinlääkäriltä, ehkä (toivottavasti) kurkku on vain ärtynyt kun lääkkeet joudutaan väkisin antamaan. 

Tuossa to-pe aikana tuli Manusta huomattua sellainen seikka, että se vältteli mua koko ajan. Se ei ollenkaan tullut mun luokse, ei edes viereen nukkumaan. Perjantaina se yhtäkkiä alkoi näyttämään hampaitaan mun jaloille, vaikka ensin oli niiden vieressä ilman ongelmia. Olisiko mahassa vääntänyt silloin ja laittoi kivut jalkojeni syyksi.. Muutenkin oli kosketusherkkä ja väisti alta pois. Nyt sunnuntaina se on taas oma itsensä ja tunkee väkisin kainaloon. Yön nukkui visusti mun kyljessä kiinni. Toisaalta ihan mielenkiintoinen kokemus, Manu kun ei kipuillessaan ole aikaisemmin reagoinut noin. Tai ei niin selkeästi.

Kun Manun elämä saatiin taas parempaan kuntoon, päätti Taavikin kerjätä osansa eilen. Iltalenkillä se yhtäkkiä alkoi ontumaan jalkaansa ja hulluna nuoli sitä. Loppumatkan oli pakko kantaa sitä sylissä, kun ei me muuten eteenpäin päästy. Eipä tassussa mitään näkynyt, eikä sen kummemmin aristanut, kun puristelin. Varmaan tunnin verran nuoli tassuaan ja kenkkasi kolmella jalalla, joten annoin sitten  Manun aikaisemmista kolhuista jääneistä särkylääkkeistä 1/4 tabletin. Kyllä se siitä tokeni ja käytiin me vielä yöllä pienellä seikkailulla kuvailemassa kuuta.

Pihlalle kuuluu hyvää ja on toistaiseksi säästynyt kolhuilta ;)

Onnea Manu 3v !

Eilen vietettiin maailman parhaan Manun 3v synttäreitä. Niin se aika taas on mennyt edellisistä kekkereistä, tuntuu kuin äsken ne vasta olisi ollut. Manu sai oman spesiaalin päivän ja käytiin kahdestaan ostoksilla Muppet -lemmikkitavaraliikkeessä. Mukaan lähti pari pientä lelua, 10 pussia makupaloja ja poron kuivattua maksaa. Kyllä nyt taas kelpaa herkutella :) Tällä kertaan jäi virallinen synttärikuva ottamatta, mutta eiköhän niitä kerkiä räpsimään tulevina vuosina.

 

Illalla vielä mentiin käymään koirapuistossa. Niin Manu kuin Pihlakin oli nätisti vieraiden koirien seassa, Taavihan nyt on aina kaikkien kaveri. Myöhemmin tuli sitten karvainen koira, jonka seurassa alkoi Manu puolustelemaan ja räkkyämään, joten päätettiin lähteä pois. Manuhan ei tule ollenkaan toimeen serkkuni briardin kanssa, joten luuli varmaan tuotakin samaksi koiraksi ulkonäön perusteella.

Tämmöinen lyhyt synttäripäivitys tällä kertaa, täytyy tässä joku päivä ilmojen viilentyessä sepustella enemmän ennen kuin asiavuori kasvaa liian isoksi.