Me ollaan oltu niiin lomalla

Ollaan nyt koko lokakuu vietetty Ähtärissä ja täällä ollaan edelleen. Tarkoitus olisi tämän viikon jälkeen palata takaisin Pirkkalaan, olla siellä pari viikkoa ja tulla takaisin. Pihla tosin jää tuolla reissulla kasvattajalleen, kun lähtee tuota Valko-Venäjää valloittamaan. Ja tarkoitus olisi olla kasvattajallaan joulukuuhun asti,  kun käyvät sitten Helsingin näytelmissä. 

Näyttelyistä puheenollen, Pihlan kanssa käytiin Seinäjoella esiintymässä 26.10. Itse pääkallopaikalla olin jo varautunut katastrofiin, kun neidin mielestä kaikki oli nyt niin aivan kamalan pelottavaa. Olihan meidän tunnelma juurikin sellainen ''myö ollaan maalta ja myö tultihin nyt''. Keskeltä maaseudun rauhasta keskelle hulabaloota. Koiran kulkiessa häntä koipien välissä mietin, onko tässä mitään järkeä. Noh, kehän reunalla vuoroamme odottaen Pihla koki jonkin ihmeen ja piristyi huomattavasti. Esiin tuli se Pihla mitä on tottunut näkemään. Nakin palan kanssa lietsoin sitä ja herättelin mielenkiintoa ja kyllähän se kehässä oli oikein kivasti. Häntä ei enää ollut koipien välissä ja tuomarikin oli oikein mukava. Liikkeet meni penkin alle, kun emme tosissaan ollut niitä treenannut (ja neitihän on ylipäätään ollut hihnassa viimeksi pari viikkoa sitten). EH:n arvoisia olimme sanoin "Hyvät mittasuhteet. Oikea linjainen pää. Kuono saa vielä vahvistua. Rungoltaan vielä kesken kehityksen. Rintakehä saa vielä vahvistua. Suorat olkavarret ja ranteet. Hyvä takaosa. Etuliikkeet kyynärpäistä löysät, sivuaskeleeseen tarvitaan lisää tahdikkuutta. Hyvä karva. Miellyttävä käytös." Itselle kyllä jäi hyvä mieli.

Manu ja Taavi voi hyvin. Taavista on tullut pieni possu, joka ajaa Manun pois ruokakupiltaan ja syö kummankin sapuskat, jos niitä ei ole vahtimassa. Aloin ihmettelemään miksi Taavi vain lihoo, kun Manu näyttää jo laihtuvan. Ovat aina syöneet omansa ja jättäneet muut rauhaan, joten siihen luottaen olen ollut vahtimassa Pihlan ruokailua toisessa huoneessa. Yhtenä aamuna Taavi jäikin kiinni, kun Pihla sai syödä samassa huoneessa. Komensin Taavin takaisin omalleen ja tuo pikkusika kokeilee onneaan vielä toisenkin kerran, heti kun vähänkään katson muualle. Ja tämä toistui vielä toisenakin päivänä jota suuresti ihmettelen. Taavi on mua kohtaan yleensä niin vässykkä, että jos jotain kiellän, muistaa se sen aina. Kai tuo maalaisilma tekee tehtävänsä...

Hevosen peräänkin nuo lähtivät tässä taannoin.. Ulkona oltiin ja liian myöhään kuulin kavion kopseen ja sittenhänä nämä valopäät jo juoksivatkin tielle päin. Hessu ja Manu pysyi talon tontilla, Pihla kääntyi takaisin tien risteyksestä, mutta Taavi lähti intopiukassa juoksemaan kilpaa ravurivarsan kanssa. Jotain sata metriä se paineli, kunnes malttoi kääntyä takaisin.. Ja fiksuna tuli  takaisin keskellä tietä, mutta onneksi ei autoja ollut liikenteessä. Onneksi oli ohjaksissa fiksu varsa, joka ei välittänyt koirista tai koirilleen karjuvasta akasta. Täytyy laittaa jotain aidan pätkää tuonne tien reunoille, ettei ne niin vikkelään pääse livahtamaan. Nyt kun kasvillisuus on kuihtunut, ei mene tien ja tontin reunassa mitään esteitä. Hyvin nuo muuten on pysynyt tontilla ja ovat pysyneet poissa tieltä.

Tämmöinen tiivistetty blogipäivitys tällä kertaa. Kun koneella pääsen paremmin olemaan, on luvassa kasapäin kuvia :)

Hulivilin kotiutuminen

Maanantaina aamupalan laskettua mahassa suuntasimme koirapuistoon. Suuresti yllätyin Pihlan rohkeutta muita koiria kohtaan, se ei enää kuluttanutkaan aikaansa mun jaloissa pyörimässä. Itselle tuli tuosta sellainen tunne, kuin Pihla olisi jopa hetken unohtanut pelkonsa. Meni asenteella kuin kaikki olisi ollut tuttuja. Toki sitten kosketusetäisyydellä iski pientä pelkoa, mutta rentoutui yllättävän nopeasti. Ja eihän tuolloin tokikaan ollut mitään ruuhkaa puistossa.. Eikä osanottajat olleet kiinnostuneita neidistä. 

Taavi oli oma itsensä eli kaikkien kaveri. Se kulkee nenä maassa puiston jokaisen kolkan, välillä käy juoksemassa jonkun kanssa ja palaa takaisin nuuhkimaan. Sitten kun kaikki hajut on käyty läpi, Taavi tulee mun luokse sen oloisena, että nyt olen valmis lähtemään kotiin. Manulla on aina vain tapana mennä siellä missä minäkin. Välillä se käy komentamassa muita ja ehkä vähän juoksemassakin, mutta sitten se taas tulee mun viereen katsomaan muiden menoa.

Nyt mä ymmärrän miksi meillä on viime viikko ollut niin  kovin hiljainen. Tuossa neidissä on energiaa ja ääntä enemmän, kuin pienessä kylässä. Manu on ollut onnellinen painikaveristaan, mutta Taavi masentui täysin. Tähän päivään eli perjantaihin asti se on vain ollut ja nukkunut. Tänään sillä tosin alkoi jo olemaan perjantaifiilistä ja koski leluunsa ensimmäistä kertaa koko viikkona (tai sitten se johtuu siitä, että kerroin Hessun luo menosta).

Kyllä Taavista pientä hellyyttä löytyi viikon aikana...

Tiistai oli metsäpäivä. Jäi tosin lyhyeksi, kun ympäristössä oli laumoittain koululaisia suunnistamassa ja niiden mölyt vei koirien kiinnostuksen. En siis viitsinyt kauaa antaa juosta vapaana, jos sattuukin että joku mukula yhtäkkiä pölähtää puun takaa. Eihän nuo mitään tekisi, mutta se haukkuminen jos jotain säikähtävät... Voisi sitten lukea paikallislehden yleisöosastolta, kuinka dobermanni yritti tappaa heidän mussukan ja koirien on oltava ehdottomasti kiinni. Yleisöosastoa lukiessa on tämä kyllä niin koiravastainen kylä, ettei missään saisi mennä niiden kanssa. Ja eihän tuo kuntakaan koirien puolella ole, kun oma koirapuistokin on pitänyt rakentaa jo monta vuotta sitten. Huhujen mukaan olisi ollut jo kaikki tontit, materiaalit ja rakentajatkin valmiina, mutta perutaan koko homma. Mutta tämä aihe onkin oma juttunsa  ja sille on syynsä, miksi mielelläni lähden koirien kanssa Ähtäriin.
Kotona riehuttiin ja remuttiin. Pihlalle olen vähän yrittänyt opettaa, ettei sisällä voi leikkiä samanlailla kuin ulkona. Ei se tosin ymmärrä sitä. Se on niin pöhkö, kun sitä komentaa. Katsoo enkelinkehä pään päällä ''joo olen nätisti'' ja sitten kun selän käännät, alkaa taas tavarat lentelemään. On muuten mystisesti heti Pihlan tulon jälkeen alkanut löytymään koirilta kiellettyjä tavaroita pitkin lattiaa ja peteihin piilotettuna. Tuo on kyllä erittäin aktiivinen kaveri ja nyt vielä höystettynä pienellä murrosiällä. Mä voin sille tunniksi keksiä aktivointia ja sekin tuntuu vasta lämmittelyltä. Helposti tuon saa kyllä käymään kierroksilla, joten olen tehnytkin selväksi, ettei koko ajan tarvitse olla jotain puuhaa. Kyllä se sitten nukkumaan painuu, kun ei kukaan enää huomioikaan. Viisas pirulainen se on, kuten kasvattajakin on sanonut. Tänään lähdetäänkin Ähtäriin taas pidemmäksi aikaan, joten saa siellä riehua ihan vapaasti ja purkaa energiaa.

Mulla on tylsää.

Keskiviikon kunniaksi käytiin taas koirapuistossa ja tällä kertaa oli vähän jännittyneempi tunnelma. Portilla oli lauma koiria vastassa ja yritä siinä ensin päästä edes sisäpuolelle. Pihla ja Manu on vetopaniikin partaalla ja toiset koirat yrittää rynniä portista ulos. Kun vihdoin sisälle päästiin, oltiinkin sitten hetken ääni päällä, Manu ja Pihla molemmat komentaa vieraita pois iholta. Itse lähden samantien kävelemään muualle, että saisi tilaa enemmän. Eikä Manun ja Pihlan tarvitse mua suojella. Alkuhässäkän jälkeen tilanne hieman rauhoittui ja koirat tekivät omia juttujaan. Pihlakin välillä yritti houkutella vierasta leikkimään. Manu taas tyytyi katsojan rooliin. Etenkin Pihlalta löytyy puolustushalua sen verran, että mun on pakko olla koko ajan pienessä liikkeessä. Heti jos menen penkille istumaan, alkaa muiden pois ajaminen. Puiston jälkeen käytiin Pihlan kanssa ostamassa sille uudet valjaat, mihin mahtuu takkikin alle. Ei ne hääppöset ole, mutta menkööt nyt tämän talven.

Aktiivisuuden tasoon nähden on nyt aika laiskat kuvat tähän postaukseen. En ole jaksanut ulkoiluttaa kameraa meidän mukana. Meidän lenkkeilyä hiukan rajoitti mun huonoksi menneet kengät, niillä kun ei päässyt jolkottelemaan ilman kipuja. Onneksi sattumoisin löysin kirpputorilta käyttämättömät vaellus-/ulkoilukengät. Nyt taas kelpaa taapertaa koirien kanssa, eikä mun polvetkaan yhtään rutissut noilla töppösillä.

Eilen torstaina päätin kokeilla mahtuisiko Pihla poikien vanhaan metallihäkkiin. Saisi sen ottaa näyttelyihin mukaan. No eihän se sinne mahtunut kuin kaksinkerroin. Ei auta muuta kuin hankkia isompi ja nyt kun kerran hankkii, niin mieluiten kangashäkki. Meillähän ei (vielä) ole mitään hifistelyrattaita, millä tuo häkki kulkisi näppärästi ja painoahan sillä on ihan kiitettävästi. Täten kevympi olisi matkassa kivempi, etenkin jos joskus yksin on näyttelyissä. Sitten tulikin ongelmaksi, mistä löytää edullinen ja sopiva häkki ennen Seinäjoen näyttelyitä. Mutta onneksi on olemassa Petenkoiratarvike. Ja kyllä tuo on ihme mesta, kun eilen illalla tein tilauksen ja tänä aamuna oli jo sähköpostissa ''tilaus lähetetty!''. Miksei kaikki muukin voisi onnistua yhtä näppärästi?

Shoppailemaan innostuessani käväisin Antassun sivuilla ja pitihän sitä tilata satiininarua, montaa eri väriä. Ajatuksena olisi kokeilla osaisinko punoa Pihlalle näyttelyhihnan. Ja jos oikein taitava olen, tekisin myös ''pyhä''pannan ja -hihnan. Eihän sen teoriassa pitäisi vaikeaa olla, mutta mulla nämä jutut yleensä riistäytyy käsistä, kun päässä on liikaa ideoita. Ja yleensä homma loppuu sitten siihen, kun en enää itsekään tajua, mitä olen tekemässä. Mutta tästä projektista lisää sitten, kun narut saapuvat.

Aktiiviset sohvaperunat

Oli iso tai pieni sohva, niin yhtä ahdasta siinä on, jos sattuu koiria omistamaan.