Muutama viikko tässä on vierähtänyt hiljaiselossa. Mitään ihmeellisempää ei meidän päähän kuulu, viikot ollaan kaupungissa ja viikonloput ollaan vietetty maalla. Lunta ollaan kovasti odoteltu ja on sitä nyt tänne kaupunkiin tullut sen verran, että maa on peitossa. Hyvinkin vaihtelevaa säätä on ollut viime aikoina, yhtenä päivänä pojat saa olla ulkona ilman takkeja ja seuraavana saakin jo kaivaa kevyttoppista esiin. Tällä hetkellä mittari näyttää jopa -7 astetta.
Pojilla on joululahjalistalla haalarit, jotka tosin postin kulusta riippuen saavat ennen joulua. On sitten mukavempaa kahlailla lumessa, kun mantteleissa kertyy lumi mahan alle ja sitten palellaan. Taavin tosin saisi kääriä kokovartalopukuun, että se viihtyisi ulkona kauemmin kuin 10 minuuttia. Hihnalenkillä se kyllä reippaasti kulkee eteenpäin, mutta maalla vapaana ollessa sen mielestä on fiksua mm. mennä maahan makaamaan järsien tikkuja tai syöden lunta. Sen jälkeen palellaan ja halutaan sisälle. Pipot niille täytyy askarrella tai tilata. Manusta on tullut niin herkkäkorvainen tuulen ja tuiskeen suhteen ja Taavilla taas korvanlehdet paleltuu herkästi. Itse ajattelin ostaa itselleni joululahjaksi ompelukoneen, niin voisi yrittää opetella tekemään pojille vaatteita.
Toissa viikonloppuna oltiin maalla ja lauantaina käytiin vähän kävelemässä järven rannalla. Myöskin padolla käytiin pyörähtämässä ja jo totuttuun tapaan jompi kumpi pojista käy aina kastautumassa - joko vahingossa tai tarkoituksella. Yleensä vahingossa. Tällä kertaa Manu päätti sukeltaa patoa ylittäessä, kuulemma yritti oikaista, mutta putosikin veteen. Itse en tapahtumaa nähnyt, kun olin just kuvailemassa Taavia tai jotain. Tai ei sillä kastunut kuin mahan alunen, mutta henkinen Manu oli sitä mieltä, että upposi ja iso haukikin yritti viedä mennessään. Kuitenkin hyvin nopeasti tämä traumaattinen kokemus unohtui ja taas paineltiin eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Manusta tulisi kyllä hyvä jalkapalloilija, kun sillä on aina tapana dramatisoida jos jotain vähäsen sattuu, mm. astuu havunneulasen päälle. En tiedä onko se yrittänyt kokeilla saavansa huomiota parina kertana, kun ollaan oltu ulkona. Manu on juossut vapaana ja itse touhuan jotain Taavin kanssa. Sitten kun katson Manua, tämä lenkkaa kolmella jalalla ja katsoo mua päin. Kun en kiinnitä siihen mitään huomiota, kohta se tulee täyttä rallia luokse, eikä kivuista ole tietoakaan. Sen verran kuitenkin Manua tuntien tiedän, että jos siihen sattuu, niin sen kyllä kuulee koko kylä.
 |
| Padon ylitystä ''yäk, märkää'' |
Viime viikonloppuna saatiin nauttia lumesta vähän enemmän ja lapsilla oli hauskaa. Oli sopivan lämmin ilma, joten pojatkin tarkeni olla ulkona enemmän. Tehtiin muutama vapaa etsimisharjoitus, itse menin piiloon ja pojat sai vapaana etsiä. Ensimmäinen oli helppo ja mut löydettiin melkein heti. Toisella kerralla pojat suuntasi etsimään samasta paikasta ja sillä välin Hessu olikin jo mut löytänyt, minkä avulla pojat löysi oikeaan osoitteeseen. Tällä välin Taavi halusi sisälle tekemään ruokaa mummun kanssa, joten otettiin Manun (ja Hessun) kanssa toinen vaikeampi etsiminen. Menin metsikköön piiloon, missä Manu ei ole aikaisemmin käynyt. Hessu vei taas voiton ja löysi ensimmäisenä. Manulle täytyi antaa pientä äänimerkkiä, että se lopulta paikansi missä olin. Kuulemma Manu kadotti jäljen siinä kohtaan, missä olin hypännyt pienen ojan ylitse, jolloin suora polku lumessa katkesi. Lopulta kun se luokse pääsi, kokeilin hetken miten se reagoi, jos en liikukaan, leikin siis elotonta. Manun paikantamismerkki on se, että tulee selän päälle seisomaan ja odottaa siinä. Veikkaisin, että oikeassa hädässä se lähtisi takaisin eleellä ''täällä se on''. Mitä nyt ollaan huvin vuoksi tehty etsimisharjoituksia ihmisellä tai lelulla, on Manulla tapana ensin suunnistaa näön perusteella. Jos ei löydä näöllä, se ottaa nenän käyttöönsä. Varmasti etsinnät onnistuisi helpommin, jos tehtäisiin oikeaoppisesti liinan kanssa, jolloin se ei pääse juoksemaan vauhdilla hajujen ylitse.
Tulevana viikonloppuna lähdetään taas Ähtäriin itsenäisyyspäivän viettoon ja seuraavan kerran mennäänkin joulun tienoilla. Siellä sitten ollaankin koko jouluhumu ja uuden vuoden yli.
Vuosi 2013 meni loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka alkuvuosi alkoikin uhkaavin merkein, kun pojat saivat epämääräisiä allergiakohtauksia. Niistä kuitenkin selvittiin, eikä oireita ole enää tullut sen jälkeen. Muuten selvisimme tämän vuoden pelkällä rokotuskäynnillä.
