Helpon koirantakin ohjeet

Helppo ja yksinkertainen koiran takki.
Mitään yhtä oikeaa kaavaa tälle ei ole, vaan sen pystyy helposti räätälöimään koirakohtaisesti.

Ylläoleva kaava esittää Pihlalla olevaa takkia. Kaavaa on helppo soveltaa eri rakenteisille koirille, esim. Pihlalle olen kaventanut kangasta hiukan kainalolovista (punaisella merkitty) etuosaan asti (sininen). Tällä kun ei ole rintakehää paljoa, jää muuten liikaa kangasta jalkojen eteen häiritsemään. Kainalolovet eivät ole pakollisia, mutta takki näyttää hiukan paremmalta, kun ei jää niin paljoa ryppyjä. Tässä olen käyttänyt helppoakin helpompaa kiinnitystä; kangassuikale mahan ympäri tarrakiinnityksellä. Alempana esillä toinen kiinnitys.

• Kaulan leveys -kohta jätetään ompeluvaiheessa avoimeksi
• Siniset kohdat ommellaan yhteen. Sinisen osion leveys riippuu koiran rintäkehän korkeudesta/kuinka pitkäksi haluaa helman jättää edestä.
• Punaisella merkityt kainalolovet voi tehdä halutessaan, jolloin takki asettuu paremmin. Lovet voi tehdä kainaloihin asti.
• Kun takki on ommeltu edestä, voi siihen halutessaan lisätä kauluksen. Mittaa kaulan ympärys. Mittaa, kuinka korkean kauluksen haluat. Ompele ensin ''tunneli'' ja sen jälkeen ommellaan kaula-aukkoon kiinni.

Jos haluaa mantteli -tyylisen kiinnityksen, voi käyttää ylläolevaa kaavaa. Tämänkin saa tuunata oman maun mukaan.

• Kiinnitys -kohdan leveydeksi koiran etujalkojen väli
• Mahaosuuden mitat omakohtaiset; haluaako ylettyvän selän päälle vai jättääkö lyhyemmäksi ja kiinnittää esim. pitkällä tarranauhalla.

Poikien potkupukuihin olen löytänyt ohjeet TÄÄLTÄ.
(lahkeiden pituutta lisäämällä ja ompelemalla lahkeen suut kiinni).

Armas aurinko

Kevättä pukkaa, aurinko paistaa, MUTTA pirun kylmä tuuli tuivertaa. Muuten olisi oikein mukavaa ulkoilusäätä, etenkin Pihlalle. Raukka joutuu kulkemaan neule päällä, kun herkkä hipiä ei tykkää kylmästä tuulesta. Ollaan kuitenkin uhmattu säätä sen verran, että pienet lenkit on saanut tuuletella kainaloitaan. Tänään kävin kolmen koplan kanssa tekemässä arviolta kolmen kilometrin lenkin ja hienosti Pihla sen jaksoi, vaikka lopussa alkoi jo vähän kyllästyttämään (saattoi toki johtua siitäkin, kun lopun matkasta joutui kulkemaan hihnan päässä). Tämä oli siis meidän ensimmäinen pidempi ''hihna''lenkki. Eihän sitä ihan hihnalenkiksi pystynyt sanomaan, kun sai suurimman osan matkasta tallustaa vapaana vieressä. Sen sijaan, että mä nauttisin tuon lähettyvillä pysymisestä, odottelen kokoajan koska se alkaa laajentamaan reviiriä. En tiedä miten herkästä nartuilla semmoista esiintyy. Itse kun olen näiden poikien tapoihin tottunut, välillä odottelen Pihlan nostavan koipea ja sitä rataa...

Viime sunnuntaina Pihla pääsi katsomaan veljeänsä. Sovittiin treffit koirapuiston parkkipaikalle ja käytiinpä sitten puiston puolella, kun ei siellä ketään ollut. Vesisade hiukan verotti koirien viihtyvyyttä, joten mitään suurempia irtiottoja ei tapahtunut. Muuten kyllä tulivat ihan hyvin juttuun. Pihla taisi olla melkein puolet pienempi, mitä veljensä. Luonteeltaan olivat kyllä niin samanlaisia.

Maanantaina tänne tuli käymään lk collien pentu ja sen kanssa leikittiin ihan kunnolla. Ensin Pihlan täytyi vähän näyttää hampaitaan, mutta hyvin pian sen jälkeen alkoi kunnon rallit. Kyllä pentu pentuseuraa kaipaa, niin oli erilaista Pihlan leikki, mitä meidän poikien kanssa. Onnellisena juoksenteli rallia  ympäriinsä.

Tässä olen nyt suunnitellut Pihlalle kaupungin valloitusta, jos me tuonne Tampere-cityyn suuntaisimme joku päivä. Bussimatka mua eniten jänskättää, se ei varmaankaan ole yhtään kiva juttu. Mutta jos me ei heti huomenna innostuta lähtemään, taidetaan mennä sitten ensiviikolla - jos on vielä hyvä sää.

Manusta ja Pihlasta on kyllä tullut hyvät kaverit :)

Kuvapläjäys ©Leila

Tänään Leila (http://lelaa.kuvat.fi/) kävi ottamassa Pihlasta ja Manusta kuvia.

Reipas tyttönen

Tänään käytiin Pihlan kanssa hakemassa ensimmäinen rokotus ja suuntana oli meidän vakiopaikka Oiva eläinklinikka. Lähdettiin tarkoituksella hyvissä ajoin, että kerkiäisi sitten rauhoittumaan siellä. Ensin oli kovin jännää tulla autosta vieraalle paikalle. Uteliaana kyllä tutki ja haisteli. Sisälle mentäessä piti hetken tuumailla ovella, uskaltaako vaiko eikö uskalla. Hetken houkuttelun jälkeen tuli reippaana sisälle ja odotusaulaa alettiin heti nuuhkimaan. Puntariin sain sen houkuteltua namin avulla ja kyllä se siinä sen verran kerkesi olla, että paino saatiin, 4,4kg. Hetken Pihla kerkesi aulassa nuuhkia yksinään ja pääsi henkilökuntaa kiusaamaan. Pian sisälle tuli ensin yksi koira ja sen jälkeen kaksi lisää. Ihme kyllä ei Pihla sanonut mitään sen ihmeempää, olisiko kerran vain haukahtanut. Toki sitä jännitti ja pelotti, mutta samalla häntä heiluen oli kovin uteliaana katselemassa. Klinikalla oli pakko päästä katsomaan jokainen huone ja ihminen. Ihmisten kanssa onneksi ei ole ollut mitään ongelmaa, kaikkien luokse pitää aina päästä. Ajat oli hiukan myöhässä, joten odotellessamme Pihla kerkesi ottaa pienet torkutkin sylissä.

Meidän vuoron tullessa oli tyttönen ihan unesta sekaisin. Pöydällä ollessaan se ensin vain istui silmät ristissä, kun sydäntä kuunneltiin ja korvia katsottiin. Mahaa tunnusteltaessa ei ollut mitään sanottavaa, Pihla taisi vain haluta nukkumaan. Itse rokotuspiikin antamista se ei edes huomannut, kun söi samalla makupaloja, eihän sitä tarvinnut edes pitää kiinni. Pöydältä päästyään pois, täytyi vielä vähän käydä eläinlääkärin kimpussa. Ja odotusaulassa täytyi vähän moikata kaikkia ihmisiä. Kiitokseksi juuri ennen ulos menemistä, päätti Pihla vielä pissata lattialle. Kotiin päästyään tuo onkin nyt nukkunut sikeää koiranpentu-unta kohta parisen tuntia.

Pihlalle tein taas uuden takin, kun edellinen jäi jo pieneksi. 

Ja Manu jäykistelee taustalla luullen olevansa kuvausten päätähti.

Viimeyönä oletan Pihlan pyytäneen ulospääsyä. Heräsin siihen, kun se lähti mun vierestä ja meni eteisen matolle makaamaan. Sieltä se hetken kuikuili, kunnes meni paperille pisulle ja tuli sitten samantien takaisin nukkumaan. Tänään se teki päivällä tuon uudestaan. Ensin touhuili omiaan ja meni sitten matolle maate mua katselemaan. Aloin laittamaan itseäni pihakuntoon, eikä Pihlakaan paennut paikalta, kun sen varusteita aloin laittelemaan. Yleensähän tuo menee sohvatyynyn tms. taakse piiloon, kun ei innosta lähteä. 

Pihlalle on nyt alkanut tulemaan enemmän keskittymiskykyä, kun ollaan treenailtu. Hienosti osaa seistä paikoillaan ja ihan kiitettäviäkin aikoja tuon ikäiseksi. Kun miettii mistä me aloitettiin, niin silloin jaksoi sen 2-3 toistoa. Nyt voidaan harjoitella ihan ajan kanssa, tosin lopetetaan siinä vaiheessa, kun kummallakin on hauskaa. Istumista ja maahanmenoa harjoitellaan ja yllättävän hyvin on sisäistänyt käskyt. Toki silloin, kun keskittyminen herpaantuu, tulee kaikki temput yhtäaikaan.

Tiedossa olisi parit pentutreffit Pihlalle, jos ei muutoksia ilmaannu. Sunnuntaina pääsee moikkaamaan veljeä ja velipuolta, maanantaina tänne saapuisi colliepoika.

Onnea Taavi!

Niin se aika vaan menee ja lapset kasvaa. Taavi täyttää tänään hurjat 2 vuotta, vaikkei sitä ihan heti uskoisi. Mulle se on sama vauva aina, ehkä johtuen sen pentumaisista tavoista, jotka ei ole kadonnut vuosien aikana mihinkään.

Tästä kuvasta ei ole muuttunut mikään muu kuin koko. Samanlailla pää kenossa se tuijottelee vieläkin herkkujen toivossa. 

Tämän päivän kunniaksi katselin Taavin pentukuvia ja on se ollut niin suloinen silloin. Kuvistakin välittyy se tilanne mitä silloin oli, Taavi oli kyllä niin reipas ja innokas tekemään yhteistyötä. Ehkä se sama fiilis tulee tulevaisuudessa, kunnes saadaan miehiset halut vähennettyä.

Kuvia katsellessa ei voi muuta todeta kuin, että kyllä kääpiöpinserin pennut ovat syötävän suloisia!

Aamupalaksi Taavi sai normaalin setin lisäksi nakkia ja muutaman kalkkuna -makupalan. Sitten otettiin 2vee kuvat parvekkeella ja pitihän sitä rekvisiitalla luoda vähän juhlatunnelmaa!

Kevättä, talvea ja pieni ripaus flunssaa

Ehkä pitäisi päivitellä tätä blogia useammin, kun kertyy julkaistavaksi haluavia kuvia ylipaljon koneelle. Tässä kuussa olen jo räpsinyt 467 kuvaa, joista ehkä 10:ssä kuvassa esiintyy jokin muu kuin koira. Olen tälle vuodelle tehnyt kuvakansiot joka kuulle ja tammikuusta tähän päivään on yhteensä 2000 kuvaa, jotka sisältävät koiria. Plus siihen sitten kaiken maailman testikuvat, luontokuvat jne jne. Koska en nyt kuitenkaan halua tätä blogia täyttää kaikilla julkaisukelpoisilla kuvilla, on edessä aina kauhea valinnan vaikeus. Ja kaikki Manu-Taavi fanit, anteeksi Pihlavaltaiset kuvat, se on pentu(ainakin fyysisesti) vain kerran elämässä, joten kaikki mitä se tekee, on muka kuvan arvoista.

Viime viikko meni aika aurinkoisissa tunnelmissa. Joka päivä käytiin kolmen koplan tai Manu-Pihla kokoonpanolla nurmikolla leikkimässä. Taavin leikkimisethän oli tuttuun tapaan repimistä joka hajun suuntaan, joten parempi sen on jäädä kotiin silloin, kun mennään tuonne hajujen keskelle hengailemaan. Hormoni-implantti ei siis ole vieläkään vaikuttanut yhtään. (Taavi menee nätisti asfalttialueet, joissa käy harvoin koiria, mutta heti lenkkipolulle mentäessä alkaa kauhea vetäminen, eikä kuuntele/tottele ollenkaan).

Pihla on pysynyt ihan hyvin vapaana ja on Manun kanssa saanut juoksennella. Itseäkin ihan hymyilyttää katsella tuota paria, kun Manukin niin onnellisena painelee kaasu pohjassa. Tuota Manu ei olekaan tehnyt täällä kaupungin päässä sitten sen jälkeen, kun Taavista tuli äijä. Oman nuha-flunssan takia ulkoilut ovat olleet hyvinkin tällaisia ''koirat juoksee, mä seison''.

Pihlalla on ollut nyt ongelmana vieraat koirat. Viime viikolla se alkoi haukkumaan niille, mistä en kyllä tykännyt ollenkaan. Mikäli nyt yhtään koiranlukutaitoa omistan, johtuu käytös ihan siitä, ettei se tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. On sitten varuillaan ja haukkuu. Alkuun tilanne oli ihan sellainen, ettei mun läsnäololla ollut mitään vaikutusta, mutta tänään se lopetti toimintansa heti, kun pyysin ottamaan kontaktia. Sen jälkeen koirakin unohtui ja jatkoi taas omia tonkimisiaan (jee!). Hihnassa kulkee pentumaisen nätisti jos yksin on, poikien kanssa vetää narua pitkin kauheaa rallia, kun olisi niin kiva riehua poikien kanssa.

Mahan kanssakin oli pientä ongelmaa, kun joka päivä iltaa kohti alkoi tulemaan sitä itseään yli äyräiden ja jatkui läpi yön. Syötin Jahti & Vahti pentunappulaa, jota sai kasvattajalla ja sitten kokeiluksi vaihdoin BritCareen. Sontaa tuli siitäkin huolimatta, että kokeeksi annoin Tehobaktia ja annoin purkkiparsaa, jos olisikin joku mahassa jumissa. Ei mitään vaikutusta, kunnes perjantaina jätin päiväruuan välistä, kun lähdettiin Ähtäriin, ettei autoon kakkaile. Myöhään illalla sai ruuan ja yö meni niin hienosti, ei yhtäkään kakkakasaa. Kokeilin seuraavanakin päivänä jättää päiväruuan pois ja niin maha alkoi toimimaan ihan erilailla. Sunnuntai meni samanlailla, joten ilmeisesti sille sitten sopii paremmin tuo 2x/pv ruokinta. Raksujen sekaan on saanut nauta-sikajauhelihaa tai Mushin kana-mixiä. 

Viikonloppu maalla meni Pihlan osalta oikein hyvin. Hienosti muisti mikä paikka oli kyseessä ja voe mahoton, kun se oli onnellinen. Hessun perässä mielisteli ja kaulaili menemään ja ihmisiä moikattiin suurella ilolla. Ulkona pysyi oikealla reviirillä paremmin, kuin ensimmäisellä kerralla.

Manun lähtiessä juoksulenkille Hessun ja enoni kanssa, mentiin Peen ja Teen kanssa rannalle etsimään joutsenia, jotka TAAS oli sopivan matkan päässä, ettei kuvia ylettynyt saamaan. Kuvausprojektina oli saada kaverikuva penkin päällä ja 20 kuvasta 2 kappaletta oli ihan ok onnistuneita.

Pihlaa ei oikein innostanut, kun yritin saada siitä kuvaa, kun nojaili tuohon puuhun. ->

Yhtenä päivänä viime viikolla Manu pääsi mun kanssa viettämään privaattiaikaa ulos. On tuo vaan niin ihana koira, kun se onnensa kukkuloilla tekee mamman mieliksi kaikkea (tai siis makupalan toivossa). Ensin touhuiltiin meidän perus ''sirkustemppuja'' eli ympäri pyörimistä, erilaisia hyppyjä ja jalkojen pujottelua. Tehtiin vähän paikkaharjoituksia, jotka meni todella hyvin. Istui siihen mihin pyysin, eikä yhtään perä noussut ennen aikoja. Luokse kutsuttaessa hienosti päätteli käsimerkistä halusinko sen mun sivuun istumaan vai suoraan eteen. Taidettiin tehdä varmaan ensimmäistä kertaa seuraamisharjoituksia vapaana ihan tosimielellä, eikä mitään perus pikkupätkiä. Mä pujottelin, vaihdoin suuntaa, käännyin takaisin ja tämä uskollisena seuraa perässä. Välillä pyysin istumaan kesken kävelyn, itse jatkoin matkaa, pyysin luokse ja pysähtymättä jatkettiin matkaa. Manu teki just niin kuin pyydettiin. 

Äkkiseltään voisi kuvitella, että mikseipä tuota voisi harrastaa useamminkin. Niin, voisihan sitä ainakin teoriassa. Manu on sen verran rento jätkä, että kaikkea voi tehdä niin kauan, kun se ei tunnu työltä. Tämmöinen treenailu käy Manulle maksimissaan kerran viikkoon, jos sitäkään. Ja muutenkin jos sille opettaa jotain uutta, tarvitsee se kuukauden sulatteluaikaa(harjoitustauon), jolloin uuden oppiminen tuntuu, kuin olisi aina osannut. Kesää kovasti odottelen, että saadaan meidän omatekoinen agilityrata taas pystyyn Ähtäriin.

<- Älä herätä nukkuvaa peto.

-> Taavi, kuuma kesäkolli, lähettelee tytöille terveisiä

Vähäisen mua kyllä säälittää, kun ei Taavista ole paljoa mitään kerrottavaa. Se vaan on ja nukkuu ja ulkona yrittää päästä jokaisen tyttölön luokse. Ähtärissä se onneksi oli taas oma itsensä, eikä kertaakaan lähtenyt väärille teille. Tai oli se kerran melkein autotiellä, mutta heti tuli takaisin, kun kutsuttiin. Kovasti olen yrittänyt opettaa sen hihnakäytöstä paremmaksi. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, menee se hyvin siellä, missä ei ole ollut muita koiria. Tästäkin kun lähdetään meidän perinteiselle lenkille, mennään ensimmäinen osa asfalttia. Siinä se tepsuttaa vierellä silmiin katsoen. Välillä yrittää ryykästä tolpan/puskan tms. luo haistelemaan, mutta kun käännyn takaisin äänimerkin kera, se tulee takaisin kuulolle ja matka jatkuu löysällä hihnalla. Kun asfaltilta käännytään lenkkipolulle jossa mahdollisesti sadat koirat käy päivittäin, alkaa Taavin nenä väpättämään. Hihna kiristyy ja enää ei auta mun takaisin kääntymiset, äänimerkit, makupalat tai kärrynpyörät. Jos käännyn takaisin, mitä Manun ohituskurssilla opetettiin, Taavi vain jarruttaa narun päässä tai puskee sitä vasten. Tuolla tyylillä mennäänkin loppumatka. Toki voisi asfaltilla tehdä lenkit, mutta ne on tähän aikaan vuodesta täynnä lasinsiruja... Ehkä se siitä joskus rauhoittuu edes sen verran, ettei niska kenossa mene. Vedonestovaljaatkin löytyy, mutta tuo osaa niilläkin vetää, kun useamman päivän pitää.

Ai niin, Taavi-poika täyttää huomenna 2vee!

11vk ja 4,3kg

Kiitos Google -palvelut

Kiitos internetin ihmeellisen maailman ja Googlen, kaikki blogin kuvat ovat poissa... Suoraan sanottuna vetuttaa ihan hemmetisti. Sitä en tiedä saanko niitä enää mistään palautettua - tuskin.

Rohkea rokan syö

Pihlalle on nyt tullut enemmän rohkeutta, eikä kaikki ulkona oleva ole niin inhottavaa. Vaikka kelit on lämpösiä, ei joka päiväinen tuuli lämmitä yhtään. Sen vuoksi Pihla viihtyisi mieluummin sisällä ja ulkoilut on ollut yhtä vinkumista. Nyt tässä taannoin Pihla kuitenkin keksi aivan mahtavan jutun ulkona, nimittäin lehtien jahtaaminen. Eräs kerta mentiin kakkareissulle talon nurkalle ja aikansa siinä ruikuttaessaan alkoi tuijottelemaan lentäviä lehtiä. Sitten jo syöksyttiinkin kimppuun ja eihän se enää muuta tekisikään. Lehtiä, lehtiä, joka puolella lentäviä lehtiä! Mutta jos jotain hyvää tuosta etsii, alkoi ulkoilut maistumaan paremmin. Toki se perinteinen oven suulla tapahtuva ''en tahdo, haluan sisälle'' -ralli on vieläkin, mutta kun siitä päästään, on lenkillä olo ihan kivaakin. Enää ei yritä joka tien haarasta kääntyä kotiin päin. Hiljaiseen aikaan Pihla on saanut kulkea vapaana ja hienosti se ainakin vielä sujuu. Välillä jää jonnekin haistelemaan ja sitten tepsuttaa takaisin luokse tai tulee viimeistään kutsuttaessa. Luoksetulot on mennyt todella hyvin viime aikoina, toki ottaen huomioon välillä pieni viive, jos matkalta löytyy jotain pennun aivoille ihmeellisiä juttuja. Myöskin kaikki ihmiset alkaa olemaan niiiin kivoja, että täytyisi päästä moikkaamaan. Vieraat koirat on edelleenkin murisemisen arvoisia... Yhtenä päivänä päästiin sosiaalistumaan kaverini amstaffin kanssa, olihan se pelottava, mutta lopulta touhusivat vierekkäin ilman pelkoa.

Luoksetulon lisäksi ollaan treenailtu tuota näyttelyseisomista. Päästiin viime kerralla jo siihen tilanteeseen jossa itse seison Pihlan edessä. Onhan nuo seisomiset vielä hyvin hektisiä, mutta idean on tajunnut. Satunnaisesti ollaan myös istuttu ja menty maahan. Suuri ihmetys Pihlan kanssa on ollut sen maahanmeno, jota tekee oikein mielellään. Manun ja Taavin kanssa meni varmaan puoli vuotta ennen kuin suostuivat yhteistyöhön ja ei makuu tänäkään päivänä ole mikään varma juttu. Hihnassa kulkemista ollaan opeteltu, Pihlan mielestä olisi vain niin kiva mennä sinne minne nenä vie.

<- Fleeceviltistä nikkaroin Pihlalle vähän vaattetta..

Vaikkei Pihla tykkää vesisateesta, on se kiva elementti muuten. Yhtenä päivänä kävin suihkussa, totuttuun tapaan jätin oven auki, kun eihän pojat sinne tule. Pihlapa tuli ja tuli ihan suihkuun asti leikkimään vedellä. Yhtään ei inhottanut päälle roiskuva vesi, oli se niin kivaa. Tänään se esitti todellisen sankarinsa, kun kokeili voiko veden päällä kävellä. Aamulenkillä sai mennä vapaana ja tuota järven vierttä pitkin mentiin. Rannasta jää on jo sulanut 30-50cm ja Pihla ilmeisesti halusi päästä jäälle. Molskahduksen kautta kiipesi jäälle ja itse tuossa vaiheessa jo olin miettinyt kymmenen eri pelastustekniikkaa, miten sen sieltä pois saa ilman, että itse uppoaa. Jäälle päästyään tämä onnellinen sankari meinasi lähteä vielä jäätä pitkin syvemmälle, mutta onneksi totteli kutsua ja tuli samaa reittiä takaisin. Tässä vaiheessa kyllä ihmettelin tuota vilukissaa, joka jo kerran kävi hyisessä vedessä ja tulee vielä takaisin, niin kuin ei mitään olisi käynytkään. Jos pojat olisi ollut tuossa tilanteessa, olisi turha kuvitellakaan että ne sieltä omin jaloin olisi pois päässyt. Mutta tämä episodi todisti sen, että Pihla on oikein sopiva tähän sohlo-tohlo porukkaan. Blogia pidempään lukeneet varmasti muistavat poikien kohellukset vesistöjen äärellä; kiveltä tippumiset, koskeen hyppäämiset jne. Edellisestä blogitekstistä lainaten "Mä en yhtään ymmärrä tuota poikien kirousta vesistöjen lähellä. Aina kun on joku vaaranpaikka, niin aina jompikumpi on siellä kokeilemassa onnea. Ei niiden tarvitse kuin mennä kivelle katselemaan, niin hetken päästä molskahtaa." Noh, onni onnettomuudessa - TAAS kerran.

Piiperöinen on kasvanut kovaa vauhtia ja taitaa viikon päästä mennä korkeudessa Taavin ohitse. Painoa oli viime torstaina 4 kiloa, hiukan on lähtenyt viikko tahti nousemaan. Ensimmäinen rokotus olisikin jo parin viikon päästä.

Taavi sai viime viikon torstaina piikin lapaluiden väliin, sen kemiallisen kastraation, hormoni-implantin. Oli taas yhtä ihanaa käydä eläinlääkärissä, niin kuin aina ennenkin - päivän paras kohta. Piikin laitto ei tuntunut missään tai ei mitään sanonut. Pari kertaa tuo liukas karvainen pääsi luiskahtamaan pöydältä livohkaan, mutta muuten meni hyvin. Operaation jälkeen oli niin naama virneellä, kivaa kivaa kivaaaa. On se hyvä, että edes joka tykkää käydä lääkärissä. Vielä ei ole implatti vaikuttanut mitenkään, melkeinpä tuntuu, että käytös on vain pahentunut. Kai se siitä ajan kanssa alkaa vaikuttamaan.

Manun dieetti on tuottanut tulosta ja se alkaa olemaan jo ihan mallin mitoissa. Valjaitakin saa kiristää, ettei päältä tipu. Manu on kyllä viettänyt niin koiran elämää, kuin vaan voi. Rapsutuksia, ruokaa, rapsutuksia, ulkona käyntiä, ruokaa ja rapsutuksia. Manu tietää olevansa tämän talon ykkönen.

Lauantaina saimme nauttia auringosta parvekkeella.