Poikien elämässä ei ole kauheasti tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Edellisessä postauksessa mainitsin Manun laihtumisesta, mutta sekin ongelma ratkesi itsellään. Tai itsellään ja itsellään. Varulta annoin kahden matolääkkeen kuurin ja lisäksi aloin antamaan lisäravinnetta ja nyt on taas ollut paino kohdillaan. Nyt ollaan muutettu Tampereelle ja pojat on ottanut muuton ihan hyvin. Tai oikeastaan aika super hyvin. Ei ole ollut mitään turhia stressejä tai muutakaan muutosta käytöksessä.
Nyt kun tässä muistelee, niin onhan sitä jotain pientä sydämen tykytystä ollut. Nimittän tättärää - Manu taas. Olin poikien kanssa taannoin järven jäällä kävelemässä kun vielä Ähtärissä asuttiin. Manun päästin irti. Meillä oli kivaa ja kameralla napsin kuvia. Kunnes yhtäkkiä Manulle iski jokin paniikki. Se lähti juoksemaan häntä koipien välissä takaisin kotia kohti. Välillä pysähtyi tuijottamaan jonnekin vastarantaan ja taas jatkoi juoksemista. Ei se reagoinut kutsuun mitenkään. Lähdin juoksemaan perään Manun nimeä huutaen, lopulta karjuen. Manu lähti juoksemaan suoraan autotietä kohti. Toivot ettei sieltä tule autoa ja samassa huomaat sellaisen lähestyvän. Manu lähestyy tietä ja auto tulee samaa tahtia, se tilanne oli kuin jostain elokuvasta. Auton kuski tuskin näki ja tajusi koko tilannetta, koska Manu tuli tielle mäen alta. Manu puikkaa sillan kaiteen alta tielle just samalla sekunnilla, kun auto pyyhältää siitä ohitse. Mä olin jo varma, että tämä retki päättyy hautajaisiin. Luojan kiitos Manu havahtui autoon ja kerkesi hypätä renkaan edestä takaisin ja jähmettyi niille sijoille. Sain napattua Manun kiinni ja lähdettiin jään reunaa pitkin kotia kohti. Koko matkan Manu oli muissa maailmoissa. Tai se mua tuijotti koko ajan, häntä edelleen koipien välissä. Ei kuitenkaan suostunut ottamaan makupalaa, eikä reagoinut mihinkään käskyihin. Tällöin en vielä osannut ajatella, mikä sille tuli. Sen kuitenkin päätin, etten enää ikinä päästä sitä vapaaksi jos ei ole tarpeeksi turvallinen ympäristö.
Nyt kun olen Manun käytöstä tutkinut, olen huomannut että siitä on tullut paukkuarka. Tai ääniarka. Ei se pelkää/panikoi kaikkia paukahduksia ja kovia ääniä, vaan se tuntuu olevan joku tietty ääni mikä sen tekee. En tiedä mistä tällainen on tullut, ehkä uudesta vuodesta. Ei se aikaisemmin ole välittänyt mitään äänistä, ei edes raketeista. Uuden vuoden jälkeen tämä kuitenkin alkoi. Toissa päivänä se sai saman paniikkimoodin, kun muutaman sadan metrin päästä kaikui jääkaukalon äänet, missä kiekkoa lämittiin. Harmittaa kyllä kovasti tämmöinen, mutta toivottavasti ei pahemmaksi ala muuttua.
Pojat on siirtynyt Instagram -maailmaan joten niitä voi seurailla siellä nimellä @manutaavi :)
