Pääsiäisen kuulumiset

Pääsiäisen kuulumisia hiukan viiveellä. 

Torstaina Pihla kävi viimeistelemässä rokotuksensa ja samalla sai passinsa. Nyt on neiti valmiina maailmalle, sitten kun sen aika joskus tulee. Rokotus meni samaan malliin, mitä viimeksi. Kaikki ihmiset oli kivoja, eikä itse pistoskaan tuntunut missään - paitsi hetken päästä, kun alkoi kirvelemään. Illalla lähdettiin kohti Ähtäriä ja Pihlakin päätti olla tällä kertaa oksentamatta, pissaamatta tai kakkaamatta kuljetushäkkiin. Nyt kun on iltaisin vielä valoisaa, kerkesivät vetää pienet iltarallit ulkona ennen unipuuhia. Tai eihän sitä lapset malta nukkumaan mennä ensimmäisenä yönä vaan riehutaan siihen asti, kun pystytään.

Perjantaina oli Pihlalle suunniteltu mätsärit Alavudella. Vettähän sitä ripotteli tasaisen tappavaan tahtiin ja varmaan sata kertaa mietin, mennäänkö vai ei. Päätettiin lähteä ainakin käymään, että tottuu tuollaiseen hulinaan. Ja ilmoitinhan mä sen sitten pentuluokkaan (minkä kyllä sitten olisi voinut jättää väliin). Aikataulusta joutuu kyllä antamaan risuja, koska ilmoittautua piti puolta tuntia ennen ensimmäisen kehän alkua. Pentukehäkin alkoi vasta kahden luokan jälkeen ja tässä vaiheessa oltiin seisottu parisen tuntia ulkona itse ja koira jäässä. Jokaisella luokalla taisi olla oma tuomarinsa, joten oli aika joutavaa odottelua, kun kehiäkin oli sen kolme käytössä. Noh, joka tapauksessa Pihla oli oman luokan alkuun mennessä aivan väsyksissä ja kylmissään, vaikka takki päällä olikin. Mentiin pentukehään ja meidän takana tuli niin kovin pelottavasti läähättävä sakemannin pentu, jota Pihla pelkäsi. Pihlan tuijotellessa taakse, päätti tämä törmätä näyttelypöytäänkin. Muistin taas miksi vihaan mätsäreitä - kaikki juoksee pienessä kehässä toisten persiissä kiinni ja toisinaan tullaan jopa päälle.  Ja tämän pitäisi olla hyvää harjoitusta pennulle. Sininen nauha saatiin ja se ei mikään yllätys ollut. Ajattelin jo tuon jälkeen lähteä kotia kohti, mutta päätettiin nyt sitten jäädä kokeeksi nauhakehään, kun sen alkuun ei kauaa ollut. Siellä olikin sitten pelottava kultainennoutaja meidän takana, joka taisi Pihlan päälle tullakin. Itse olin silloin just naama meno suuntaan, etten tilannetta sen enempää tiedä, mutta olettaisin näin tapahtuneen, kun yhtäkkiä oli noutaja siinä rinnalla. Neljä parasta valkattiin ja mehän emme olleet siinä joukossa. Meille muille sijoittumattomille ei edes sanottu kiitos osallistumisesta. Vähäsen jäi kyllä kakkan maku suuhun koko mätsäristä. Pihla meni miten meni, mutta siihen en pettynyt ole. Tyytyväinen olen siihen, että se edes yritti eikä haukkunut muille koirille. Varmaan täytyy sille tulevaisuudessa ottaa häkkiä mukaan, mihin saa mennä nukkumaan odottelun ajaksi.

Täytyy nyt yrittää valkata sellaisia mätsäreitä, missä ei olisi niin kauheasti muita - tai kehät olisi tarpeeksi suuret, ettei tarvitse toisten sylissä mennä. Joku villin lännen tunnelma noissa aina on, Taavinkin kanssa mätsäilyt oli aina yhtä pelleilyä, mutta oikeissa näyttelyissä oli ihan eri mies. Loppu päivä menikin Pihlan osalta nukkuessa, eikä poikien kanssa touhuiltu mitään sen ihmeempiä, kun oli sen verran kolea sää.

Lauantaina meillä ei muistaakseni tainnut olla mitään sen ihmeempiä pläänejä. Itse vietin pari tuntia terveyskeskuksessa jäätävän mahakivun takia (joka tänäkin päivänä rajoittaa meidän menemisiä), joten se söi vähän päivää. Koiruudet saivat juoksennella ulkona ja mikäs sen mukavempaa. Pihlan mielestä hauska juttu on aina juosta naapurin puolelle vaikka ihan hyvin tietää, ettei sinne saa mennä. Hyvin se on kyllä reviirillä pysynyt, yleensä muiden perässä lähtee jos lähtee. Löysipä se Taavin kanssa metsästä Hessun piilotetun luun. Ensin ihmeteltiin, mitä ne siellä tonkii kokoajan, mutta sitten sieltä kannettiin isoa saalista.

Sunnuntaina lähdettiin Kaustiselle isäni luona käymään ja hienosti neiti Pee suoriutui tästäkin matkasta. Tällä kertaa oli Taavi, joka oksensi. Se tosin kakoi jo viime yönä, joten mitä lie oli syönyt. Vanha ja viisas Manu sai tallustella vapaana Kaustisen mailla, hienosti se kyllä osaa olla. Pojatkin nyt haukkui huomattavasti vähemmän sisälle mentäessä, Pihlakin kotiutui nopeasti. Pihlalle pään vaivaa toi avonaiset rappuset yläkertaan, mutta kyllä niistäkin suoriuduttiin ajan kanssa. Ulkona käytiin pienellä retkellä ja ettepä ikinä arvaa kuka kävi uimassa, tai siis hyppäsi sohjojäälle, luullen että siinä on vielä kestävä jää. Manuhan se. Meidän vanhin ja viisain. Kyllä siinä sydän jätti muutaman lyönnin väliin, kun tämä määrätietoisesti juoksi laiturin pätkältä ja hyppäsi mukamas jäälle upoten korvia myöten veteen. Eihän siinä mitään, kyllä se uida osaa ja ennenkin on sukellettu, mutta tämä vatipää yritti päästä sinne jäälle, joka ei kestänyt sen painoa. Matkaa rannasta oli sen parisen metriä ja siinä yritin huudella Manua vaihtamaan suuntaa. Siinä vaiheessa, kun ajattelin jo ottavani kengät pois, se onneksi tajusi kääntyä takaisin päin. Manu ei ollut moksiskaan, käyttäytyi kuin se olisi ollut tarkoituksella tehty juttu. Onpahan yksi koira jo heittänyt talviturkkinsa. Ja minä lisään kumiveneen ja lasson meidän vakiovarusteisiin. Manu ja Pihla sai hiukan vetää rallia urheilukentän ympärillä ja kyllä niillä oli hauskaa. Loppuajasta olikin väsyneitä koiria ja kovin oli hiljainen paluumatka.

Maanantaina kerettiin hiukan nauttimaan auringosta ennen kotiin lähtöä. Viime hetken rallit ulkona ennen ''vankilaan'' joutumista. Kotona loppupäivä menikin sängyssä maaten oman pääkivun takia, onpahan koirilla hyvä syy olla tekemättä yhtään mitään. Hyvin ne kyllä aina pitää seuraa, jos itse joutuu sängyssä makoilemaan pidempään.

Katsellaan nyt tulevana viikonloppuna, käydäänkö Pihlan kanssa täällä Tampereen seudun mätsäreissä. Jos edes käymään mentäisiin.

22.4.2014 4kk (lelaa.kuvat.fi)

Koirat koulunpenkillä

Yhtä ei kiinnosta, toinen ottaa turhankin vakavissaan ja kolmas on opettajan lellikki.

Pihlan lisäksi myös pojat ovat saaneet palata takaisin koulunpenkille.

Niin Manulla kuin Taavilla on ollut ongelmana nätisti kulkeminen hihnassa. Manuhan toki namien avulla kulkee vierellä, mutta ei se jatkuva syöttäminen oikein toimi tuon herkästi lihoavan kanssa. Sen toisena ongelmana tulee edelleenkin muille koirille räyhääminen. Viime kesänähän sen kanssa meni oikein hyvin käskyn alla, mutta sitten se alkoi pikkuhiljaa palaamaan ennalleen. Nyt ollaan siinä tilanteessa, ettei mitkään namit tai kärrynpyörät auta. Taavin vetäminen johtuu ihan vain siitä, kun on pakko päästä hajujen perässä. Silloin ei kuunnella, eikä suunnan muutokset vaikuta siihen mitenkään.

Joku parisen viikkoa sitten päätin laittaa molemmille vedonestovaljaat ja niillä ollaan nyt menty. Taavilla on sellaiset, missä menee narut kainaloista ja Manulla on reaktiovaljaat. Manun remmit on hiukan ystävällisemmät omaan makuun ja jos näitä nyt pidempään aletaan pitämään, täytyy Taaville ostaa samanlaiset. Tai onhan noita olemassa erilaisia ja tuossa pohdiskelin, että itsekin varmaan pystyisi tekemään sellaiset. Jotenkin mulle on ollut häpeän aihe käyttää tällaisia, mutta näillä nyt mennään.

Tämän muutaman viikon kokemuksesta voi sanoa, että Manuun ainakin on ollut vaikutusta. Sillä on ollut välissä pari kertaa normaalit valjaat ja yhtä hienosti meni, mitä noilla vedonestovaljailla. Toki veikkaan, että aika nopeasti yrittäisi palata takaisin samaan vetämiseen, jos useammin olisi tavis vermeet. Manusta olen huomannut sen rentouden, se vain jolkottelee nätisti eteenpäin ilman ylimääräistä sähellystä. Itse asiassa olin jo huolissani, onko se kipeä vai mikä sitä vaivaa. Rentouden myötä olen nähnyt pientä heltymistä rähinäkäytöksessä. Toki meillä jokaisella on päivänsä, mutta enää se ei kiinnitä niin suurta huomiota kauempana meneviin koiriin. Kerran jopa mentiin tien toisella puolella kulkevan koiran ohi niin, ettei edes vilkaissutkaan sitä - pieni askel toisille, suuri askel meille.

Taavi taas.. noh. Kyllä se löysällä narulla menee, mutta ei se sitä ole tajunnut, ettei heti tarvitsee vetää jos mahdollisuus tulee. Mutta Taavi on alkanut ottamaan enemmän kontaktia ja se jopa 80%:n todennäköisyydellä vastaa mun kutsuun. Eilen se yllätti mut täysin, kun normaalilla hajujahajuja -alueella se alkoikin tuijottamaan mua silmiin ja tepasteli nätisti vierellä - OHO! Ehkä se siitä pikkuhiljaa alkaa tajuamaan ja hormoni-implanttikin saattaa ehkä vähäisen vaikuttaa jotakin. Onhan Taavi nyt alkanut heräämään 2 vuoden talviuniltaan ja se jopa leikkii sisällä. Eilenkin se leikki koko päivän, mitä ei ole tapahtunut sitten.. Ei ikinä.

Pihlan kanssa me opiskellaan elämän perussääntöjä. Tai fiksuhan tuo jo on, yleensä vain vauhti menee järjen edelle. Istumista, maahanmenoa ja (näyttely)seisomista ollaan eniten treenailtu. Hyvin se kyllä osaa ja onhan siinä havaittavissa sellaista ''mä tein sen jo kerran, ei jaksa enää''. Ja sitten kun en anna sen lopettaa omia aikojaan ''joo ,joo mä istun - saanks mä nyt mennä? Hei mikäs varjo tuolla on..''. Kyllä se sitten tyytyy kohtaloonsa, kun tajuaa, ettei lähdetä minnekään ennen kuin tehtävä on tehty loppuun. Pirun nopeasti tuo kyllä oppii asioita. Parissa minuutissa tuo oppi nenän kosketuksen, opetin siis Peen koskemaan nenällään mun nenää. Ei siihen montaa toistoa tarvinnut. Kokeilin opettaa Pihlaa menemään etujaloilla matalan pahvilootan päälle ja niinhän se teki jo, ennen kuin kerkesin mitään tekemäänkään.

Ulkoilut meillä menee on-offina. Tänään saatetaan mennä nätisti, mutta huomenna sinkoillaan pitkin narua joka ikisen roskan perässä ja ''äiti sä oot ihan tyhmä näänää en kuuntele, en tottele''. Halusi Pihla tai ei, olen sen kanssa opetellut pysähtymistä ja odottamista niin rappukäytävällä kuin ulkona. Yleensä olen päästänyt sen vapaaksi ulko-ovella, kun sisälle tullaan ja hienosti se odottaa lupaa mennä ovesta ja jää rappusten eteen odottamaan mua. Ulkona se tosiaan on hyvinkin ailahtelevainen. Toisinaan menee naru löysällä vierellä tai takana ja on kuulolla. Sitten taas on näitä päiviä, jolloin kerätään kaikki roskat... Eilen me opeteltiin ensimmäistä kertaa paikkaa. Ihan vain narun verran ja kyllä se kova paikka oli likalle, kun ei saanutkaan liikkua. Toki lisähaasteen toi tuuli, jota Pihla vihaa ja sen myötä jätettiin treenit vain pariin toistoon.

Pihlan näyttelykalenteria olen päivitellyt ja ensimmäiset penskanäyttelyt korkataan Tampereella 19.-20.07. Aloitetaan kevyesti heti koko viikonlopusta :) Seuraava varma on SIC:n World Winner Club Show elokuussa.

Laiskana laitoin nämä kuvat nyt suoraan blogin kautta ja näköjään on 

joku automaattinen kuvanmuokkauskin siinä samalla, 

kun osa kuvista näyttää ihan eriltä.

Osaan mä istua.

Maahankin menen..

Taavin rintakehä on niiiin jytky.

Pojat treenaa Pihlan lihaksia..

Mässytän kaiken.

Kysymyksiin vastausta ja muuta löpinää

Vastauksia Piian kysymyksiin edellisestä tekstistä Hei, te lukijat!
(edelleenkin saa heitellä kysymyskiä, ajatuksia yms.)

Miten päädyit cirnecoon rotuna kääpiöpinserin jälkeen?

Palataan ajassa taaksepäin, aikaan ennen Taavia, kun aloin miettimään toista koiraa Manun seuraksi. En muista enää, kävikö mielessäni muita rotuja, mutta ensin innostuin italianvinttikoirista. Kävin silloin varmaan päivittäin katsomassa Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n sivuja, lueskellen rotuinfoa ja selaten kasvattajia. Tuulen koirat -foorumikin alkoi tulla hyvin tutuksi. Alkuun en edes noteerannut cirnecoa mitenkään, en tainnut edes katsoa, mikä rotu se semmoinen on. Italiaanoja enemmän tutkiessani aloin tulla epävarmaksi rotua kohtaan, olihan ne hentoisia mun makuun ja viimeinen niitti taisi olla epävarma kohtalo sisäsiisteyden kanssa. Päätinpä sitten katsoa, mitä löytyy cirneco dell'etna -linkin takaa. Aluksi en kauheasti innostunut, mutta mitä enemmän kuvia katselin, sitä enemmän mielenkiintoni heräsi. Kasvattajiakin jo otin ylös, mutta kun lähistöllä oli kääpiöpinserinpentuja vailla kotia, päätin tyytyä tuttuun ja turvalliseen rotuun.

Cirneco vaipui unholaan reiluksi vuodeksi, kunnes alkoi kolmas koira houkuttelemaan, joku hiukan isompi. Alkuun pohdiskelin rotuja amstaffista collieen ja dalmatialaiseen, hollannin- ja belgianpaimenkoiriin... Olin jo unohtanut cirnecot täysin, kunnes ne yhtäkkiä mieleeni muistuivat ja kävin muuten vain katselemassa kuvia foorumilla. Aloin tonkimaan enemmän tietoa ja teoriassa osui ja upposi kuvaus "vilkas, eloisa, leikkisä ja läheisyyttä rakastava koira". Sehän on sitten just, niin kuin pojat. Viime syksynä otin yhteyttä Pihlan kasvattajaan ja hänen koiriaan kun pääsin katsomaan, olin aivan myyty. Isännälle kuvailin koiria jotenkin näin ''ne on niin kuin Manu ja Taavi, mutta rauhallisempia''. Ja rauhallinen tässä yhteydessä tarkoitti sitä, ettei höslätä turhia. Mitä enemmän näitä koiria näin, sitä varmemmaksi tulin rotuvalinnasta. Ensimmäisen käynnin jälkeen olinkin jo pentulistalla.

Mitä yhteistä näillä roduilla mielestäsi on tai mitä eroja, jotka kenties vaikutti päätökseen? Miltä tähän mennessä on vaikuttanut cirneco rotuna, miten eroaa Manusta ja Taavista?

Yhteistä on juurikin tuo perusluonne. Itse tykkään koirista, jotka ovat iloisia ja elämänhaluisia, menossa mukana. Kääpiöpinsereissä inhottava asia on tuo liika haukkuminen ja etenkin Manun kohdalla epävarmuus vieraiden ihmisten ja koirien kanssa. Halusin  koiran, jolla ei ole niin suurta taipumusta huonoihin piirteisiin. Vaikka Manu ja Taavi rakkaita onkin, en ole ihan heti ottamassa lisää kääkkävahvistusta.

Tässä taannoin facebookissa päivitin tilaani sanoin "Omituista omistaa koira, joka tekee asioita ihan tekemisen ilosta. Koira, joka ihan onnesta soikeana kiemurtelee, kun sitä kehuu. Melkein niin kuin Manu ja Taavi, jotka katsovat kuin idioottia, jos ei tipu namia jokaisen käskyn jälkeen." Tämä kiteyttää aika hyvin näiden eron. Otetaan vaikka esimerkkinä isännän tulo kotiin, ilman makupaloja: Manu sekoaa sukkiinsa ja välttelee mua mahdollisuuksien mukaan. Ehkä 10. käskyn jälkeen se suostuu täristen istumaan puoliksi, valmiina hyökkäämään isännän luo heti jos mä vähänkään keskityn muuhun. Taavi tottelee hiukan paremmin, mutta malttamattomasti, perä nousee-laskee-nousee... Tämän episodin aikana Pihla on nököttänyt nätisti paikoillaan visusti odottaen seuraavaa käskyä. Ja sitten jos mulla on makupaloja; Taavi ei edes huomaa isännän tuloa. Manu katsoo, että jahas, se tuli ja jatkaa makupalan tuijottamista. Pihla odottaa edelleenkin seuraavaa komentoa. 

Muuta eroavaisuutta on Pihlan tapa leikkiä. Se on enemmän sellaista etsi-lukitse kohde-hyökkää -tyylistä. Toki perus palloleikkejä leikkii, mutta koirien kanssa painit on aavistuksen rajumpia. Alkuun oli itsellä opittavaa, miten tätä koiraa käytetään, mutta nyt olen ihan hyvin päässyt jyvälle. Pihlassa olen myös tykännyt sen itsenäisemmästä luonteesta, vaikkei se nyt täysin omantienkulkija ole ts. se yrittää itse ratkoa ongelmatilanteet.

Manun ja Pihlan ollessa vapaana, molemmat ovat hyvin samanlaisia (ainakin vielä). Tutkivat ja tonkivat omaan tahtiin, jäävät jonnekin ja viimeistään siinä vaiheessa, kun alan katoamaan nurkan taakse, tullaan täysiä takaisin. Molemmat syttyvät samoista asioista; kävyt, kepit... Jos menen tarkoituksella piiloon, molemmat etsivät intopiukeena (Taavikin etsii, jos kiireiltään ehtii).

Kun Pihla tuli meille, oli se kuin eri maata poikien kanssa. En tiedä onko oppinut enemmän poikien tavoille vai onko oma silmä tottunut, kun enää en niin suuria eroja huomaa käytöksessä.

Ja kuulumisia lyhkäisesti...
Pihlan sekalainen maha on tuottanut pään vaivaa koko meillä olon ajan. Yleensä öisin alkoi kauhea sontiminen ja tavaraa tuli ja tuli. Alkuun söi pentuversiota näistä; JahtiVahtia, sen jälkeen Brit Carea ja lopuksi ProBoosteria - kaikissa sama ongelma ja viimeisimmä homma riistäytyi ihan käsistä. TehoBaktistakaan ole ollut mitään apua. Pariksi päiväksi laitoin Pihlan ihan kana-raejuusto kuurille ja varulta annoin purkkiparsaa, jos mahassa olisi jotain jumissa. Mahan kunto muuttui samantien, pieniä sieviä kasoja tuli kolmisen kertaa päivässä. Viimeisen päivän kanakuuriin laitoin sekaan poikien ANF lammas+riisi raksuja ja tänään aamulla sai raksuja täyden annoksen. Ei mitään ongelmaa ainakaan vielä. On tullut oppikirjan mukaisia pökäleitä ja hajukin on siedettävä, ettei tarvitse oksennusta pidätellä. Tämän perusteella veikkaisin, että nuo penturaksut on liian voimakkaita Peen mahalle.

Mihin ne tiput meni?

Koirapuistossa ollaan käyty pari kertaa kuluneen viikon aikana. Maanantaina ei ollut muita meidän lisäksi, mikä oli ihan hyvä, niin sai Pihla rauhassa tutustua paikkaan. Manu oli kovin onnellinen, kun sai Pihlan kanssa juoksennella. Taavihan ei moiseen kerkiä haisteluiltaan.
Eilen torstaina treffattiin puistossa cirnecopoika Sulo ja borzoipoika Onni. Taavilla ja Sulolla oli välillä pientä poikien välistä juttua, mutta muuten käyttäytyi hyvin. Manu tyypilliseen tapaan räksytti alkuun, mutta rentoitui sekin ajan kuluessa. Manua viihdytti Onnin ja Sulon omistajan tytär, kovasti yritti sitä kouluttaa. Oli tytöllä niin kivaa, että haluaa nähdä mun ''pennut'' uudestaan. Tunnin ajasta suurimmaksi osaksi Pihla kyyhötti jalkojeni juuressa, kun oli niin pelottavia vieraita koiria. Mutta tyypilliseen lapsimaiseen tapaan alkoi Pihallakin olemaan paras meno siinä vaiheessa, kun alettiin pois lähtemään.

Treenaus menossa.

Manu löysi itsestään yhden vaihteen lisää, kun yritti saada Suloa kiinni.
Enpä ole koskaan nähnyt sen juoksevan niin kovaa.

Mitäs me kääpiöt...

Vähemmästäkin menee nurin,
kun yrittää hyppäämällä päästä nuuhkimaan kilometrin korkuisen koiran naamaa.

Niin joo, Manu ja Taavi pääsee syksyllä silmä-, polvi- ja sydäntarkastukseen. 

Pääsiäisperjantaina Pihlan olisi tarkoitus korkata ensimmäiset mätsärit Alavudella, toki säävarauksella. Kokemusta mennään hakemaan ja veikkaan, että siitä tulee hyvinkin mielenkiintoista.

Eilen mittailin vähän Pihlan korkeutta ja siinä 37cm hujakoilla se on.

Mä oon jo iso tyttö.

Olin kiltisti yksinolon ajan ja sain palkaksi tämmöisen

Multa lähti eilen ensimmäinen hammas.
Oon siitä asti yrittänyt helpottaa kutinaa näillä puruluilla.

Pissasin matolle.

Kolmikko yrittää syödä oliivia.

Hei, te lukijat!

Tässä olen hitaasti, mutta varmasti päivitellyt hiukan blogin ulkoasua. Koska nykyään on olemassa monia eri intternetsi -välineitä, tahtoisin kuulla, jos jollakin laitteella katselu ei onnistu. Ja muutenkin otan parantelu ehdotuksia vastaan, jos jokin ulkoasussa häiritsee/ei toimi. Tietenkään en näitä sivuja saa toimimaan täydellisesti jokaisella laitteella, mutta nyt mua eniten mietityttää nuo linkit, jotka laitoin kuvallisena sivupalkkiin - näkyykö ne kaikille? Kuvathan on aina ikuinen ongelma, jos on hitaampi kone/nettiyhteys.

Toisena asiana ajattelin kysellä teiltä, olisiko teillä kysyttävää minulta? Askarruttaako jokin asia vai tahtoisitko tietää jostakin asiasta enemmän? Mitä te haluaisitte lukea blogissani? Blogissa on kommentointi sallittu kaikille, etkä tarvitse tunnuksia siihen hommaan. Kommentointi onnistuu kommentteja -painikkeesta, blogitekstin alta. Tiedän, että blogissa lukijoita käy, joten nyt ääntä kehiin :)

Aavikkorottia ja kotihiiriä

On viikon jokaisena päivänä pitänyt rustailla meidän kuulumisia, mutta on taas oman pään kohtalo ollut sellainen, ettei kauaa pysty tuijottamaan koneen ruutua. Nyt ajattelin uhmata karsastavia silmiä ja oven takana kolkuttelevaa migreeniä. Joten pahoittelut, jos teksi on välillä kovin epäselvää.

Viime viikonloppuna Ähtärissä toteutettiin jonkin aikaan päässäni muhinut idea ja lähdettiin hiekkamonttu-dyyneille koiria juoksuttamaan. Ei sitä oikein hiekkakuopaksi voinut sanoa, oli yksi iso kraateri missä me olimme. Tunnelma oli kuin aavikolla. Olipahan koirilla ainakin tilaa juosta ja itsellä mielenrauha, kun näki vipeltäjät kokoajan. Pihlakin otti ilon irti ja muuttui pienestä pennusta isoksi vinttikoiraksi. Eipä ole niin kovaa pinkonut kintuillaan aikaisemmin. Jonkun isojalkaisen linnun papanoita ne söivät ja sitten taas juostiin kilpaa. Hiukan pienten koirien harmiksi tuli silmiin lentävä hiekka ja silmiä paranneltiinkin seuraavat pari päivää, etenkin Manu jonka silmät muutenkin reagoi herkästi kaikkeen. Taavikin pääsi nauttimaan kunnon vapaudesta, mutta löysihän se tuoltakin jonkun hemmetin hyvän hajun, jota lähti kuurona seuraamaan. Onneksi ei sentään metsään asti painellut vaan tuli takaisin ''mitä mä nyt muka tein'' -ilme naamalla.

Mun pitäisi varmaan opiskella enemmän tätä blogin käyttöä, että osaisin laittaa kuvat jotenkin hienosti. 

Ähtärin reissu meni ihan kiitettävästi, menomatka vain teki Pihlalle tiukkaa. Puolessa välin matkaa kuului kakomista takakontista ja mietin, että Manuko siellä köhii kun siltä kuullosti. Pysähdyttiin ja tadaa -koko häkki lainehti oksennusta. Koirat sieltä pois ja laitoin takapenkille. Pihla istui kuin juopunut ja oksensi pitkin selkänojaa ja penkkiä. Ei sen maha vielä oikein kestä autoilua. Takaisin lähtiessä se paskoi häkkiin jo ekan kilometrin jälkeen vaikka oli ulkona saanut temmeltää reilusti ennen lähtöä. Mukava matkaseuralainen.

Lauantaiaamuna kävin koiranelikon kanssa rämpimässä rantoja pitkin etsien joutsenia kuvattavaksi. Hiukan jännitystä aamuun ja kaikki saivat temmeltää vapaana, eikä edes naruja ollut mukana. Hienosti kyllä kaikki meni, mitä nyt Hessu aina yritti johdattaa Taavin väärille poluille ja Taavi leikki kuuroa. Pihlalle seutu oli tuntematonta, joten se nyt ei kauaksi lähtenyt. Manu uskollisena kaverina oli salamana paikalla, jos sitä kutsuin.

Kotopuolessa me ollaan oltu kotihiiriä. Johtuen osaksi mun pääkivuista. Käytiin me Pihlan kanssa korkkaamassa Tampereen kaupunki viime torstaina ja ihan nätisti se oli. Hiukan väsy sille tuli, kun oltiin aikaisemmin käyty pitkällä lenkillä. Eipä tuota kaupungin meno häirinnyt, samanlailla se siellä roskia keräsi, mitä täälläkin. 

Ollaan nyt hyvinä päivinä yritetty käydä edes poikien kanssa pitkällä lenkillä tai seikkailemassa metsässä. Pihlalle nyt tuntuu olevan se ja sama, käykö se vain kiertämässä talon ympäri vai ollaanko tunnin lenkillä. Enemmän tuo napero kaipaa vapaana juoksemista ja täytyy koirapuistoilut aloittaa kohtapuoleen. Toivoa vain, että puistossa olisi mukavaa koiraseuraa, ettei heti ole joku körmyyttämässä. Tänne lähistöllekin on suunnitteilla oma puisto, mutta tuskin tälle vuodelle kerkiää. Olisi sitten helpompaa mennä milloin vain, ettei tarvitse autolla lähteä.

Manu toimii meidän sisustajana. Vähäisen saada väriä tähän valko-beigen sekasortoon. Toisin sanoen oli vihreät verhot ja päiväpeitto alennuksessa ;) Päiväpeiton tosin ompelin sohvaan sopivaksi.

Taaville tein collegekankaasta kevyen takin aamupakkasia/tuulia varten. Manulle täytyisi vielä nikkaroida samanlainen.

Meillä aina mystisesti lehdet räjähtää mun poissaolon aikana ja Neiti Peekin ihmettelee asiaa. (kuvan koirallahan ei ole osuutta asiaan...)