Jouluterveiset

Luultavasti blogi jää nyt joulutauolle, joten kiitän jo tässä vaiheessa tämän vuoden lukijoita - niin uusia kuin vanhojakin! Ja toivottavasti kiinnostus blogia kohtaan jatkuu vielä ensi vuonnakin :) Muistutan vielä poikien facebook -sivusta, jonne tulen päivittelemään kuvia tauon aikana (Manu ja Taavi).

Vuosi 2013 meni loppujen lopuksi ihan hyvin, vaikka alkuvuosi alkoikin uhkaavin merkein, kun pojat saivat epämääräisiä allergiakohtauksia. Niistä kuitenkin selvittiin, eikä oireita ole enää tullut sen jälkeen. Muuten selvisimme tämän vuoden pelkällä rokotuskäynnillä.

Manun kanssa meillä on ollut projektina toisten koirien ohitus nätisti, joka edelleenkin sujuu vaihtelevasti. Sillä on tietyt koirat koodattuna, joille täytyy yrittää sanoa vastaan. Kuitenkin kontrolli on pysynyt yllä paremmin mitä aikaisemmin ja ruualla saa ihmeitä aikaan. Ja kävimmehän me ohituskurssin suorittamassa.

Taavin suunnitelmissa luki kastraatio joulukuulle, mutta se nyt on siirretty tammi-helmikuulle kysymysmerkillä. 

Manun kanssa ollaan temppuiltu ja kovasti ollaan yritetty opetella kaikkea uutta. Siinä on koira josta olisi melkein kaikkeen mahdolliseen. Näin kotioloissa todettuna voisi harrastaa sirkustelusta suojeluun. Vesijutut ei ehkä ole (vielä) meitä varten. Myöskin vapaata etsintää ollaan kokeiltu ja pallot löytyy aina. Ihmisten etsimisessä tosin on hiukan hätänen ja yrittää löytää katseen avulla.

Taavin kanssa... hmm.. Sen kanssa ei oikeastaan olla opeteltu mitään. Ulkona se uskollisena nuuskuttelee pissoja maasta, jolloin mä en ole edes sen mielestä olemassa silloin. Ja sisällä vain nukkuu, nukkuu ja syö. Joskus se innostuu leikkimään. Fiksu se muuten on siihen nähden miten vähän sen kanssa leikitään, harjoitellaan irroittamista ja noutamista. Aina se uskollisena tuo lelun luokse jos pyytää ja päästää käskystä irti, vaikken muistaakseni ole sitä sille koskaan opettanut.

Tälle vuodelle Taavi kävi läpi neljät näyttelyt ERInomaisesti sijoittuen aina kilpailuluokassaan. Lisäksi oli muutamat mätsärit, joista viimesimmissä totesin, ettei ne ole meidän juttu. Joku siellä saa aina pienen miehen pään niin sekaisin.

Lumen odottamiseen päättyy tämän vuoden viimeinen blogiteksti...

Manu, Taavi ja allekirjoittanut toivottaa oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta koko lukijapoppoolle!

~  ~  ~ ~  ~  ~ ~  ~  ~ ~  ~  ~ 

Joulun odotusta

Muutama viikko tässä on vierähtänyt hiljaiselossa. Mitään ihmeellisempää ei meidän päähän kuulu, viikot ollaan kaupungissa ja viikonloput ollaan vietetty maalla. Lunta ollaan kovasti odoteltu ja on sitä nyt tänne kaupunkiin tullut sen verran, että maa on peitossa. Hyvinkin vaihtelevaa säätä on ollut viime aikoina, yhtenä päivänä pojat saa olla ulkona ilman takkeja ja seuraavana saakin jo kaivaa kevyttoppista esiin. Tällä hetkellä mittari näyttää jopa -7 astetta. 

Pojilla on joululahjalistalla haalarit, jotka tosin postin kulusta riippuen saavat ennen joulua. On sitten mukavempaa kahlailla lumessa, kun mantteleissa kertyy lumi mahan alle ja sitten palellaan. Taavin tosin saisi kääriä kokovartalopukuun, että se viihtyisi ulkona kauemmin kuin 10 minuuttia. Hihnalenkillä se kyllä reippaasti kulkee eteenpäin, mutta maalla vapaana ollessa sen mielestä on fiksua mm. mennä maahan makaamaan järsien tikkuja tai syöden lunta. Sen jälkeen palellaan ja halutaan sisälle. Pipot niille täytyy askarrella tai tilata. Manusta on tullut niin herkkäkorvainen tuulen ja tuiskeen suhteen ja Taavilla taas korvanlehdet paleltuu herkästi. Itse ajattelin ostaa itselleni joululahjaksi ompelukoneen, niin voisi yrittää opetella tekemään pojille vaatteita.

Toissa viikonloppuna oltiin maalla ja lauantaina käytiin vähän kävelemässä järven rannalla. Myöskin padolla käytiin pyörähtämässä ja jo totuttuun tapaan jompi kumpi pojista käy aina kastautumassa - joko vahingossa tai tarkoituksella. Yleensä vahingossa. Tällä kertaa Manu päätti sukeltaa patoa ylittäessä, kuulemma yritti oikaista, mutta putosikin veteen. Itse en tapahtumaa nähnyt, kun olin just kuvailemassa Taavia tai jotain. Tai ei sillä kastunut kuin mahan alunen, mutta henkinen Manu oli sitä mieltä, että upposi ja iso haukikin yritti viedä mennessään. Kuitenkin hyvin nopeasti tämä traumaattinen kokemus unohtui ja taas paineltiin eteenpäin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. 

Manusta tulisi kyllä hyvä jalkapalloilija, kun sillä on aina tapana dramatisoida jos jotain vähäsen sattuu, mm. astuu havunneulasen päälle. En tiedä onko se yrittänyt kokeilla saavansa huomiota parina kertana, kun ollaan oltu ulkona. Manu on juossut vapaana ja itse touhuan jotain Taavin kanssa. Sitten kun katson Manua, tämä lenkkaa kolmella jalalla ja katsoo mua päin. Kun en kiinnitä siihen mitään huomiota, kohta se tulee täyttä rallia luokse, eikä kivuista ole tietoakaan. Sen verran kuitenkin Manua tuntien tiedän, että jos siihen sattuu, niin sen kyllä kuulee koko kylä.

Padon ylitystä ''yäk, märkää''

Viime viikonloppuna saatiin nauttia lumesta vähän enemmän ja lapsilla oli hauskaa. Oli sopivan lämmin ilma, joten pojatkin tarkeni olla ulkona enemmän. Tehtiin muutama vapaa etsimisharjoitus, itse menin piiloon ja pojat sai vapaana etsiä. Ensimmäinen oli helppo ja mut löydettiin melkein heti. Toisella kerralla pojat suuntasi etsimään samasta paikasta ja sillä välin Hessu olikin jo mut löytänyt, minkä avulla pojat löysi oikeaan osoitteeseen. Tällä välin Taavi halusi sisälle tekemään ruokaa mummun kanssa, joten otettiin Manun (ja Hessun) kanssa toinen vaikeampi etsiminen. Menin metsikköön piiloon, missä Manu ei ole aikaisemmin käynyt. Hessu vei taas voiton ja löysi ensimmäisenä. Manulle täytyi antaa pientä äänimerkkiä, että se lopulta paikansi missä olin. Kuulemma Manu kadotti jäljen siinä kohtaan, missä olin hypännyt pienen ojan ylitse, jolloin suora polku lumessa katkesi. Lopulta kun se luokse pääsi, kokeilin hetken miten se reagoi, jos en liikukaan, leikin siis elotonta. Manun paikantamismerkki on se, että tulee selän päälle seisomaan ja odottaa siinä. Veikkaisin, että oikeassa hädässä se lähtisi takaisin eleellä ''täällä se on''. Mitä nyt ollaan huvin vuoksi tehty etsimisharjoituksia ihmisellä tai lelulla, on Manulla tapana ensin suunnistaa näön perusteella. Jos ei löydä näöllä, se ottaa nenän käyttöönsä. Varmasti etsinnät onnistuisi helpommin, jos tehtäisiin oikeaoppisesti liinan kanssa, jolloin se ei pääse juoksemaan vauhdilla hajujen ylitse.

Tulevana viikonloppuna lähdetään taas Ähtäriin itsenäisyyspäivän viettoon ja seuraavan kerran mennäänkin joulun tienoilla. Siellä sitten ollaankin koko jouluhumu ja uuden vuoden yli.

Reippahasti käypi askel

Poikien kanssa on nyt ollut menossa jokin energiapiikki ja ollaan touhuiltu kaikenlaista, niin sisällä, kuin ulkona. Taavi on alkanut käyttäytymään koiran tavoin, se jopa innostuu leikkimään sisällä enemmän kuin yhden pallon heiton. Normaalisti se aamuisin on aamulenkin ja syönnin jälkeen mennyt nukkumaan, mutta nykyään se alkaa kiukkuamaan, jos en keksi sille tekemistä. Nytkin se on tuossa jäystänyt täytetikkua yli kahden tunnin ajan, mikä on kyllä uusi ennätys. Yleensä se kyllästyy vartin jälkeen. 

Aamulla käytiin normaalin vartin pikalenkin sijasta tunnin lenkillä. Manu löysi taas vaihteeksi tennispallon järvestä ja sitähän piti pomputella koko ajan - ja tiputtaa takaisin järveen. Manun mielestä se on kovin hauskaa, että tiputtaa pallon järveen ja sitten vielä kuonollaan tönäisee sen kauemmaksi. Tämän jälkeen märistään rannalla ja odottaa mua pelastamaan tilanteen. Lämmin syksy (vai talviko nyt jo pitäisi olla?) on saanut pojat taas kahlailemaan. Yhtenä päivänä Manu yritti metsästää järven yli lentävän sorsan peilikuvaa veden pinnasta. Ilmeestä päätellen silloin ei tainnut olla lämmintä vettä.

Taavin pihakäyttäytyminen on ollut hyvinkin vaihtelevaa. Välillä se menee uskollisesti vierellä silmiin katsoen ja välillä sitä ei voisi vähääkään kiinnostaa. Manun koirien ohitukset ei ole ottanut tuulta purjeisiin, nykyään vain mennään reippaasti puolijuoksulla ohi. Itse asiassa se on ollut ihan toimiva tekniikka vaikka se toki siinä pääsee tuijotuskilpailuun vastaantulijan kanssa. Niskakarvat pystyssä ollaan ohi menty, mutta yllättävän hiljaa se on ollut. 

Ollaan Manun kanssa treenailtu jalkojen pujottelua, kahdeksikkoa ja askeleella jalan välistä. Se jopa kerran tarjosi pujottelua oma-aloitteisesti, kun yritti saada makupalaa. Taavin kanssa ollaan opeteltu hyvin yksinkertaista, mutta sille haastavaa asiaa - rauhassa istuminen. Se kyllä istuu, mutta perä nousee heti kun ''show'' on ohi. Nyt ollaan harjoiteltu, ettei perä nouse ilman lupaa.

Tänään Taavi sai kunnon hepulikohtauksen ennen lenkille lähtöä. Sillä on ollut viime aikoina tapana repiä vanhasta kuljetuskopasta makuualusta pois. Nyt se ihan raivona repi ja retuutti alustaa ja veti rallia pitkin kämppää. Ikinä en ole aikaisemmin nähnyt sitä noin sekopäänä. Siitä on tullut ihan(a) hullu mies ;)
Samalla lenkillä ulkoilutin kameraa ja käytiin metsässä seikkailemassa. Taavin päästin aluksi naru perässä vapaaksi, mutta hetken päästä päätin luottaa siihen ja otin narun pois perästä laahaamasta. Oikein hienosti se osasi olla, osittain johtuen kylläkin siitä, ettei tuossa kohtaan metsää taida käydä muita koiria, kun paremmat polut menee sivummalla. Mutta saipahan Taavi kerrankin nauttia vapaudesta tällä suunnalla. Hiukan harrastettiin kalliokiipeilyä ja itsekin ylös asti pääsin. Voin sanoa, että oli kyllä pakarat tulessa sen jälkeen.
Nyt kun pojat ovat olleet reippaita ja parhaansa mukaan ovat yrittäneet olla kunnon kansalaisia, on omakin mieli paljon positiivisempi. Kyllä sen eron vaan huomaa, kun itse on iloinen, on koiratkin.

Yksi ja kaksi - sitten kolme

Tätä kirjoittamaan alkaessani kävin hakemassa kupposen kahvia ja Manulla on menossa olohuoneessa joku omakiva -tuokio. Jotain meuhkaamista sieltä kuului, ohi kävellessäni Manu istui muina miehinä ja katsoi katseella ''menepäs jo siitä, että saan jatkaa touhuamista''. Tullessani takaisin tietokoneen ääreen alkoi taas kauhea peuhaaminen kuulumaan. Mitähän lie siellä rakentaa... :)

Kuva Leila / le-laa.blogspot.fi

Manu pääsi keskiviikkona juoksentelemaan amstaffipojan, Jekun, kanssa. Hiukan Manun piti välillä vähän möristä ja pöristä, ilmeisesti mua puolustaakseen, meteli alkoi aina, kun tulivat lähelleni. Kauempana Manu oli ihan nätisti. Taavi sai jäädä yksinään kotiin, se kun nykyään näyttelee vain hampaitaan muille uroksille. Suurin piirtein tunnin verran touhuttiin ja kotona tuli väsy samantien. Manulla tuo väsy tosin kestää maksimissaan sen puoli tuntia ja sen jälkeen jaksaa taas pallotella.

Kuva Leila

Kuva Leila

Blogin ulkoasua päivittäessäni aloin miettimään, onkohan mulla näkö huonontunut, kun oli pakko isontaa fonttia, ettei tarvitse koko ajan zoomailla mitä tänne kirjoitan.

Olen nyt yrittänyt alkaa kohottamaan kuntoa ja juoksemaan poikien kanssa. Viikon sitä iloa kesti, kunnes nyt polveni on jäykkä kuin rautakanki ja tuntuu norsun jalalta. Vasen polvihan mulla on fiksattu kirurgin pöydällä kuntoon, joten taitaa olla seuraavaksi oikean polven vuoro. Mielessä on käynyt myös kickbiken osto. Se vaikuttaisi vähän turvallisemmalta menopeliltä kuin pyörä, koiria ajatellen. Ja sillä pystyisi potkutella kesät talvet. Tosin rollaattorikin on ihan kätevä peli vauhdikkaampaan menoon, sitä on tullut kokeiltua Ähtärissä. Jos sitä viimeistään ensi kesäksi saisi hankittua jonkun vempeleen.

Osa varmaankin jo otsikon perusteella arvailee jutun juonta.. Eilen kävin tutustumassa cirneco dell'etna kasvattajaan ja sen koiriin. Kyseisestä rodustahan olin kiinnostunut ensimmäisen kerran jo ennen Taavin tuloa. Silloin kuitenkin päädyin tuttuun ja turvalliseen rotuun, joten cirneco jäi hetkeksi unholaan. Varmaan tämän koko vuoden olen tutkinut eri rotuja ja miettinyt mikä voisi olla se kolmas nelijalkainen. Rotuina olen miettinyt niin amstaffia kuin dalmatialaista. Eri vaihtoehtoja ynnäillen, kävin pitkästä aikaan katselemassa foorumilla cirnecoiden kuvia. Siitä se rakkaus rotuun syttyi uudestaan ja viime aikoina olen taas lueskellut tietoa rodusta. Rotumääritelmän luonne -kohdasta osui ja upposi teksti ''vilkas, eloisa, leikkisä ja läheisyyttä rakastava koira''. Eli hyvinkin samaa mitä kääpiöpinserissäkin.

Kasvattajalle saapuessani oli vastassa kolme iloista cirnecoa, kaksi narttua ja yksi uros. Mitään vinttikoirille tyypillistä pidättyväisyyttä ei ollut havaittavissa ollenkaan, päinvastoin. Sain osakseni kolmen koiran rakkautta ja kaikki olivat yhtä ihania. Kotona isännälle kuvailin koiria sanoin ''ovat niin kuin Taavi, mutta Manun luonteella''. Tykkäsivät pussailla ja kiehnata kuin Taavi ja nauttivat rapsutuksista ja hellyydestä niin kuin Manu. Ihania veijareita olivat ja kyllä se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä.

Jos nyt kaikki menee niin kuin on suunniteltu ja pentuja syntyy riittävästi, ensi vuoden alussa liittyy joukkoomme cirneconarttu sijoitukseen (tai yhteisomistukseen). Nyt vain odotellaan :)

Maalaispojat

Keskiviikkona lähdettiin ajelemaan kohti Ähtäriä, ettei aivan tylsyyteen kuolla täällä kotona. Pojat sai nauttia vajaat 5 päivää vapaudesta ja Taavi nautti vähän liiaksikin. Aina kun selän käänsi Taaville, se paineli jo autotiellä menemään. On helppo livahtaa tielle, kun aitana toiminut kasvillisuus on kuollut. Kyllähän yhteen kohtaan kesällä laitettiin puutarha-aitaa vähän matkaan, mutta eipä sekään Taavia nyt pidätellyt, kun pienenä miehenä mahtui aidan raosta. Myöskin metsään pääsee nyt paremmin.. Ja naapurin puolelle.. Aina auton äänen kuullessa täytyy paikantaa Taavi - yleensä silloin se sattuu olemaan turhan lähellä tietä. Tulisi sitä lunta, niin ei pääse niin helposti karkailemaan. 

Taavin kanssa treenailtiin hiukan perusasentoa, sivulle viereen istumaan. Aikaisemmin en ole siltä vaatinut muuta kuin luoksetuloa ja yleensä jää joko eteen tai etuviistoon. Taaville istuminen ulkona on hiukan haasteellisempi mitä sisällä. Sisällä se istuu niin kauan kun vaaditaan, mutta ulkona perä nousee heti kun alkaa palkkaamaan. Harjoittelimme aluksi rauhallista istumista ja sen jälkeen aloin ohjaamaan sitä sivulle viereen. Kyllä se fiksuna tajusi ekan kerran jälkeen mikä on jutun juoni. Taavi olisi varmasti hieno toko-koira, jos se vain kerkiäisi keskittymään. 

Naksuttimenkin otin mukaan ja muisteltiin pitkästä aikaan mikä sen tarkoitus on. Taavi sen merkityksen kyllä tajusi heti, mutta Manu oli hiukan nihkeä. Aina kun koirat paineli kauempana, naksautin ja Taavi tuli salamana takaisin. Manu ei niin kiirettä pitänyt, mutta kyllä sekin paikalle saapui makupalan toivossa. Yritin Hessullekin opettaa naksutinta, mutta se ei asialle lämmennyt.

Manulle kävin shoppailemassa Keskiseltä uuden piikkipallon, jota se sitten kanniskeli mukanaan koko Ähtärissä olon ajan. Päiväunetkin piti nukkua pallo suussa. Hiukan on vain vähän liikaakin nauttinut pallostaan, kun on huulet ihan kuluneet.

Suunnitelmissa olisi käyttää pojat Tampereen koirauinnissa joskus tässä talven aikana. Käytäisiin edes kerran kokeilemassa miten polskiminen sujuu altaassa. 

Enemmän kuvia facebookissa Manu ja Taavi -ryhmässä.

Voihan myrkky!

Viime viikonloppuna pojat saivat ensimakua talvesta, kun maalle lähdettiin. Lunta oli sen verran, että maa oli paikoin piilossa ja pakkastakin oli aamulla melkein 10 astetta. Hiukan oli hiljaisempaa menoa ulkona ja jopa Manukin oli välillä oven suulla odottamassa pääsyä takaisin sisälle. Lauantaina vietettiin aika leppoista päivää tai leppoista sen suhteen, ettei mitään ihmeellisempää ohjelmaa ollut. Sunnuntaina käytiin laittamassa vene talviteloille ja samalla koirat saivat temmeltää menemään. Takaisin tullessa poikettiin metsän kautta ja siellä olisi ollut paljon kivoja jyrsijöiden koloja tutkittavana.

Siihen se talvi sitten loppuikin ja tämä viikko on mennyt kovin kosteissa merkeissä. Ulkona ei kauheasti ole tehnyt mieli olla, jos ei sada niin sitten tuulee, että tukkakin lähtee päästä. Eilen kuitenkin päästiin vihdoin kunnon lenkille. Lähitienoolta oli koira päässyt karkuun toissa päivänä ja samalla lähdettiin vähän tutkimaan, jos sitä sattuisi näkymään. Ei näkynyt koiraa, mutta onneksi se on jo omistajansa löytänyt. 

Käytiin seikkailemassa pitkällä metsätiellä, jossa ollaan viimeksi käyty viime keväänä. Manun annoin juoksennella vapaana ja siinä vähän ihmettelin, miten se niin tomerana kulki nenä maassa. Tuolla kuitenkin käy moni muukin koira ja varmaan joitakin metsän eläimiä, etten sitten kiinnittänyt sen enempää huomiota. Kunnes sitten Manu alkoi jäämään meidän taakse ja pyyhälsi äkkiä eteen, jäi taas taakse ja sitä rataa. Aloin katseella seuraamaan sitä miettien mikä juttu tämä nyt on ja ruokaahan sieltä maasta löytyi. Ilmeisesti se oli koko matkan napsinut jotain makupaloja maasta. Siinä se suoraan mun edessä veti yhden nappulan suuhunsa eikä puhettakaan, että olisi pois antanut. Pienen palauttavan keskustelun jälkeen se kuitenkin luopui aarteestaan ja jätti muutkin maasta löytyneet herkut rauhaan. Siinä kun aloin jalkoihini katsomaan, oli makupaloja koko tien pituudelta. Ensimmäisenähän kävi myrkyt mielessä, mutta nämä onneksi taisi olla jonkun reikätaskusta tippuneita.

Itse lenkki meni muuten hyvillä mielillä. Välillä paistoi aurinko ja välillä satoi vettä. Pojille en sadetakkeja laittanut, mutta hyvin ne pärjäsivät kun lämmintä kuitenkin oli. Poikettiin me vähäisen metsässäkin, mutta se oli sen verran tiheää, että oltiin koko ajan oksien kanssa solmussa.

Jos trampalla vielä pystyisi vähän hyppimään..

Nyt niitä myrkytettyjä makkarapalleroita on alkanut olemaan meidänkin lenkkipoluilla. Yksi koira on kuulemma jo joutunut eläinlääkärin hoiviin. Jää lenkkeilyt hyvin rajalliseksi tätä menoa, kun ei päästä turvallisin mielin pihaa pidemmälle. Tosin siihen mä vielä luotan, ettei tuolle vilkkaasti liikennöidylle lenkkireitille ala kukaan heittelemään myrkkyjä. Siinä kuitenkin menee niin paljon lapsia ja muita lenkkeilijöitä. Kierrämme siis kohta samaa kehää, kun ei muualle uskalla mennä. Luultavasti en tule koskaan kotiutumaan tähän kaupunkielämään, kun ihme hörhöjä täällä on. Maalla on mukavaa.

Kai sitä täytyy ostaa Manulle kuonokoppa, sehän ne makkarat söisi samantien. Mutta jos mun koirat joutuu myrkyn uhriksi, pistän teltan pystyyn johonkin pusikkoon ja väijyn siellä pesäpallomailan kanssa odottaen myrkyttäjää.

Myrsky ja mylväys

Tai no, ei nyt ihan myrsky, mutta kova tuuli. Eilen tuli sitä paljon puhuttua lunta ja pojat olivat ihan masentuneita, kun ulkona oli kylmää ja märkää. Taavi välillä seisoi kahdella jalalla yrittäen napsia ilmasta lumihiutaleita. Poikien tunnelma oli kuin hautajaisissa, yhtään ei vedetty minnekään, ympäristön tapahtumat ei kiinnostanut ja sitä rataa. Robottimaisesti vain tallustelivat vierelläni. Itsehän nautin tuosta tilanteesta, noin rauhallisia kun olisivat aina.

Ikkunasta oli hyvä tiirailla lumisadetta..

Tänään ei sada, mutta pirun kylmä ja kova tuuli ulkona tuivertaa. Itsehän kävin eilen ostamassa elämäni ensimmäisen sateen ja tuulen kestävän takin. Kyllä nyt kelpaa ulkoilla säällä kuin säällä, vaikka pojat ei samaa mieltä olisikaan. Pojatkin ovat jo ulkoilleet aamu- ja iltapakkasilla neuleet päällä. Nyt tosin sateen ja tuulen takia saivat nuo Hurtan kevyttoppikset niskaan. Manustakin on jo tullut niin ''vanha'', ettei enää nakuna tarkenekaan niin hyvin, kuin nuorena poikana. Manun ensilumen aikaan vuonna 2011 sille riitti ohut neule ja talvenkin selvisi fleecevuoratulla kevyttakilla.

Olen välillä kertonut millainen herrasmies Manu on, mutta kyllä se vaan on hieno mies. Käytiin tuossa yksi päivä talsimassa tunnin verran ulkona ja metsässä. Yli puolet ajasta se sai taapertaa vapaana omaan tahtiin. Tuolla me mentiin ihmisten ja koirien seassa ilman ongelmia. Toki muut koirat ohitettiin kauempaa, ettei nyt ihan kosketusetäisyydellä oltu. Metsäkin sille on jo alkanut tulemaan tutuksi ja reippaasti meidän edellä näytti tietä minne mentiin. Välillä tosin Taavin kanssa tehtiin Manulle kiusaa, eikä seurattukaan sitä joka paikkaan. Jonkin matkaa se pyyhälsi omiaan, kunnes huomasi, ettei me ollakaan perässä. Nappulat vinkuen se sitten kaahasi takaisin meidän luokse. Ihan tarkoituksella tuota teen välillä, ettei Manu opi siihen, että tulen aina sen perässä. Ja samalla Manu muistaa keskittyä muuhunkin kuin suoraan eteenpäin menemiseen ''kyllä ne siellä perässä tulee''. Yleensä tuollaisen tempauksen jälkeen se visusti pysyy kontaktietäisyydellä loppumatkan. Hienosti se on kyllä oppinut olemaan kuulolla ja mieluummin touhuaa vierellä, kuin lähtee omille tutkimusretkille. Ainoa miinus on vain se, että possu haluaisi syödä kaiken mitä maasta löytyy ja vapaus antaa siihen mahdollisuuden.

Taavi ottaa rennosti

Taavikin on alkanut siirtymään talvikauteen ja syö kaikki ruokansa ilman jahkailua. Nyt on ainakin viikon ajan ollut joka kerta kuppi tyhjänä raksuja myöten. Myöskin on alkanut olemaan paljon siedettävämpi ulkona, eipä taida enää olla niin paljoa mielenkiintoisia hajuja. Tänäkin aamuna Taavi sai juosta Manun kanssa vapaana ja nahistella kepistä. Taavihan on täällä juossut viimeksi vapaana..öö pentuna? Muutaman kerran meinasi lähteä lentävien lehtien perässä omille teilleen, mutta tuli takaisin viimeistään siinä vaiheessa, kun tarpeeksi kovaa karjasi. Silloin kun Taavia vapaana pitää näissä olosuhteissa, täytyy itse olla skarppina ja osata lukea koiraa. Taavihan täytyy ottaa kiinni siinä vaiheessa, kun sillä on vielä hauskaa. Ottaa kiinni ennen kuin se tajuaa olevansa vapaana ja lähtee hajujen perässä muille maille. Hihnassakin se on nyt alkanut ottamaan kontaktia, ei tokikaan yhtä uskollisesti mitä Manu, mutta on sekin jotain jos kesään vertaa.

Tällaiset tunnelmat täällä tällä erää, viikonlopuksi taas maalle riehumaan. (ja toivoa, ettei lähistöllä seikkaileva koirantappaja-susi tule liian lähelle)

Koira-ihmiset, 21 merkkiä siitä

Linkki Koiraihmiset – 21 merkkiä siitä, mistä tunnistat kuuluvasi NIIHIN.

Koiraihmisen tunnistaa jo kaukaa – se puhuu koirista, se näyttää koiralta ja sen kotiin ei pääse ilman, että sen koira vetää viiden minuutin paraatin teemalla ”Jee jee jee sä tulit maailman parasta jee ihanaa”.

Tässä on listattuna 21 merkkiä siitä, mistä tunnistat olevasi YKSI NIISTÄ.

1. Jokaisen takkisi taskussa on vähintään kaksi koirankakkapussia.

- Löytyy. Ja vaikka kuinka tyhjäisi taskut ennen pesua, aina koneesta löytyy vähintään yksi pussi. Myöskin makupaloja löytyy.

2. Lattiallasi ei loju mitään ylimääräistä, koska koira tekisi pesän sinne.

- Varsinkin Taavi on hyvä pesän rakentamisessa. Manu taasen rakastaa matkalaukkuja.

3. Kaikki vaatteesi ovat täynnä karvaa ja kuolaa. Samoin koko asuntosi.

- Joka puolella karvoja ja menet minne tahansa, karvat seuraa perässä.

4. Tiedät, miten kauan pitää olla hengittämättä sen jälkeen, kun olet noukkinut koirankakan maasta, jotta haju ei tule nenään.

- Kyllä!

5. Sinulla ei ole henkivakuutusta, mutta koiralla on.

- Taitaa Manu olla tämän talon ainoa, jolla ei ole vakuutusta :/

6. Kun rahat alkavat olla tiukalla, olet enemmän huolissani koiran ruoasta kuin omastasi.

- Jep. Ja pojat syö sata kertaa terveellisemmin ja parempaa ruokaa, kuin me ihmiset.

7. Puhuttelet helposti muita käskemällä. Istu! Odota! Ei! Saa ottaa!

- Toisinaan joo. Paremmin huomaa silloin, kun on hevosten kanssa tekemisissä. Manun saapuessa taloon, käytin sille imutusta yms. ''hevosmerkkejä''. Nyt kun koirien kanssa on touhunnut, komennan hevosia kuin koiria.

8. Tunnistat muut koiraihmiset ainoastaan heidän koiristaan. Koirista, joiden nimen muistat toisin kuin omistajan, jota et itse asiassa ole koskaan kysynytkään.

- Itse asiassa kyllä. Tiedän monet tämän tienoon koirien nimet, millaisia ne ovat, mitä syövät ja mistä leikeistä tykkäävät, mutta omistajista en tiedä mitään.

9. Et syö lattialla etkä laske lautasta tai lasia lattialle koskaan. Edes muiden luona, joilla ei ole koiria.

- No lattialla ei tule muutenkaan syötyä, mutta ei sohvapöydällekään mitään voi jättää - tai minnekään mihin koira ylettyy.

10. Annat rakkautta ja läheisyyttä enemmän koirallesi kuin läheisillesi.

- Myönnän.

11. Kaikki ystäväsi ja kollegasi tietävät, milloin koirallasi on ripuli ja milloin se oksensi viimeksi.

- Ystävä raukat. Varsinkin kun elämä pyörii pääosin koirien ympärillä, ei mulla ole muuta kerrottavaa :)

12. Ystäviltäsi saadut lahjat ja kortit liittyvät aina jollain tavalla koiriin.

- Joo, tämän olen laittanut merkille :)

13. Kamerassasi on enemmän kuvia koirista kuin esimerkiksi pyramideista, joilla vierailit.

- Jos kovalevyä katsoo, niin 35 Gigatavusta ehkä 7 Gigatavua on jotain muuta kuin koiria.

14. Jos koirasi ei pidä jostain ihmisestä vaikka koirapuistossa, huomaat olevasi vaistomaisesti samaa mieltä koiran kanssa.

- Aikaisemmin ei ole tullut mietittyä tämmöistä, mutta taitaapi se jonkin verran pitää paikkaansa.

15. Puet talvella koiran lämpimämmin kuin itsesi.

- Aikalailla joo.

16. Ruoassasi on aina vähintään yksi koirankarva.

- Nimenomaan, vähintään.

17. Annat koirasi nuolla kasvoja, mutta jos jollakulla jossakin on vähänkin flunssan oireita, peset käsiäsi maanisesti.

- Tämäkin pitää paikkaansa, tosin en koirienkaan anna tosissaan nuolla kasvoja. Mitä nyt parit pusut päivässä.

18. Et näe autosi pelkääjänpaikan ikkunasta ulos, koska se on täynnä nenänjälkiä.

- Meillä koirat ei vänkärin paikalle tule, takaikkunoista kyllä löytyy kuonon jälkiä. Suurimmaksi osaksi kuitenkin matkaavat häkissä, joten ei pääse tulemaan kuononjälkiä.

19. Missä tahansa oletkin, muistutat ihmisiä, että sinun pitää lenkittää koira vielä tänään.

- Heh, tämä on totta. 

20. Puhut samalla tavalla koirallesi kuin ihmiset puhuvat lapsilleen.

- Juu, ''Äiti menee nyt kaupaan, mä tuun kohta. Olkaa nätisti''.

21. Koirallasi on yli 10 lempinimeä. Osa niistä on epämääräisiä äänteitä peräkkäin kuten Pusimusimuiii tai Tsikipiu.

- Mitään hanipöö-nimiä ei pojilla kauheasti ole, mutta muita lempinimiä senkin edestä. Manu = Manfred, Mangusti, Mauno, Makkara, Mankeli, Ansku, Bansku, Mussukka, Mancoolio, Manuel.. Taavi = Tuupi, Snuupi, Nuupi, Taapi, Tuhru, Nuhru, Uupi, Upi..

Ollaan vaan ja hengaillaan

Niin jäi Taavin erikoisnäyttelyt väliin viime viikonloppuna. Torstaina Taavin maha alkoi reistailemaan ja perjantai meni kyseenalaisissa merkeissä, joten päättettiin jättää lauantain näyttelyt väliin. Onneksi oli vain ohimenevää reistailua ja Tehobaktilla saatiin masu kuntoon. Lähdettiin sitten lauantaiaamuna ajelemaan Ähtäriin päin, joten sai pojat ottaa rennosti. Tai rennosti ja rennosti... Ei ainakaan vauhtia puuttunut.

Viime päivät, tai viikot, meillä on mennyt aika tylsissä merkeissä itseni takia, kun pääkipu on ottanut vallan. Hyvinä päivinä ollaan käyty ulkona seikkailemassa mahdollisimman paljon, huonoina päivinä möllötetään sisällä nukkuen. Hyvin pojat kuitenkin ottaa nuo kotipäivät, eivätkä kiipeile seiniä pitkin. Eilinenkin meni omalta osalta sängyssä koomaillen ja pojatkin vain nukkuivat peiton alla, eivätkä turhia stressannut. Itse toki poden huonoa omatuntoa tuollaisista päivistä ja mukamas hyvityksenä ostelen niille herkkuja.
Vaikka nyt olen kotona ollut kuukauden päivät ja luultavasti tulen jatkossakin olemaan, olen silti ''valmistellut'' poikia mahdollisesti tulevaan, jolloin saatan olla töissä pidempääkin päivää. Ettei nuo pojat pääse tottumaan siihen, että ulos pääsee vaikka parin tunnin välein. Eipä nuo pidemmät ulkoiluvälit ole niissä mitään tunteita herättänyt, mikä on ihan hyvä juttu. Tähän asti kun itse olen aina ollut osa-aikaisessa työssä, joten pojat ovat olleet yksinään sitä neljää tuntia päivässä. 

Taavi on alkanut heräämään eloon näin syksyn tullen. Kesällähän se ei pahemmin jaksanut mitään leikkiä kuumuuden takia. Nyt se aloittaa aamun pallon perässä juoksemisella. Uutuutena se on alkanut raahaamaan kenkiä omaan pesäänsä, se on sen mielestä tosi hauska juttu :) Toisinaan tuntuu, että Taavi pitää joitakin leluja ja kenkiä sen lapsinaan, kuin nartut konsanaan. Meidän tosi äijä. Välillä se käyttäytyy kuin kissa... Ei aina jaksa ymmärtää mitä sen päässä liikkuu. Myöskin näin ihanan syksyn aikaan parasta olisi jahdata tuulen mukana leijailevia lehtiä. Lehtiä jahdatessaan se näyttää niin kissalta, kuin kissa tai siis koira voi vaan näyttää.

Manun kanssa meillä mitään uutta ihmeellistä ole. Siitä on tullut äitin uskollinen pikkukoira, joka saa joka lenkillä tallustaa vapaana, jos on hiljaiset lenkkireitit. Yhtenä päivänä Manu tallusti vapaana mun vierellä, kuin kympin toko-oppilas. Sivusta eräs mies huuteli, etteikös nuo kääpiöpinserit ole todella vaikeita kouluttaa, ettei ne opi mitään. Huvittuneena Manua katsoessani tuumasin vain, että kai ne jotkut voi olla... Tuo kyseinen dementoitunut(?) mies kysyy joka kerta samoja asioita, joten en jaksanut alkaa pitämään mitään luentoa, kun samat asiat kysyy kuitenkin taas seuraavalla kerralla. 

Manun kanssa toisten koirien ohitukset on sujunut hienosti niin, että laitan makupalan kuonon eteen ja mennään ohi. Kyllä ruoka voittaa muut sesset. Taavi ohittelee koirat samaan tapaan kuin aina ennenkin, hihnassa rimpuillen. Mutta kyllä sekin on aavistuksen rauhoittunut, ettei enää kaikin voimin yritä päästä luokse. Eikä enää aloita rimpuilua heti, kun toinen koira tulee näkökenttään. Ohituksenkin jälkeen keskittyy taas omiin juttuihin, eikä jää haahuilemaan taaksepäin. Taavin kanssa aloitetaan sitten tehokoulutus, kun on ensin hoidettu kastraatio. Edelleenkin nuo kilkuttimet menee kaiken muun edelle, joten omia hermojani säästellen pääsee kuin koira veräjästä.