Polvi- ja silmätarkastus

Manu ja Taavi kävi viime viikolla polvi- ja silmätarkastuksessa. Manulla molemmat priimaa, ei mitään sanomista. Tai silmässä sillä oli jotain pigmenttimuutosta, mutta se on ihan normaalia ja yleistä. Ei siis vaikuta mihinkään mitenkään. Taavilla myös polvet kunnossa. Silmissä ei mitään perinnöllistä sairautta. Vasemmassa silmässä näkyi pieni muutosalue, mutta senkään ei pitäisi haitata elämää. Kuitenkin suositeltiin käymään uudestaan tarkistuttamassa parin vuoden päästä, että nähdään, onko alue leviämässä. Polvitulokset tuli samana iltana koiranettiin, mutta silmätuloksia vielä odotellaan. Samalla Manu sai merkinnän terveistä kiveksistä, mikä laittoi vähän huvittamaan, kun ei sillä ole palleja ollut neljään vuoteen :)

Mätsäreistä pentunäyttelyihin

 

01.10. käytiin Miinan kanssa Ähtärissä mätsäreissä. Hyvillä mielin sinne lähdettiin, Miinakin oli kivalla päällä. Sitä luuli, että mätsärit olisi nopeasti ohi, eihän meidän luokassakaan ollut kuin kymmenisen osallistujaa. Noh, eihän sieltä äkkiä päästy pois, kun pentujen tuomari oli päättänyt ilmoittaa oman koiransa toiseen kehään ja lähti juoksuttamaan sitä sinne. Onneksi saatiin toisen kehän tuomari jatkamaan sitä mihin edellinen jäi, mutta Miinahan oli tässä vaiheessa jo kyllästynyt. Kylmä tuulikaan ei asiaa auttanut ja niin oma kuin Miinankin mielipide oli, että lähdetään kotiin. Oltiin kuitenkin loppuun asti ja nämä ensiarvion perusteella vajaan tunnin kestävät mätsärit venyi 2,5 tuntiin. Muuten oli onnistuneet karkelot, mutta tuomarijuttua ei nyt oltu mietitty ihan loppuun asti. Mukaan jäi lievä ketutus ja kasa purutikkuja. Miina kuitenkin oli tai yritti olla reipas loppuun asti, mutta rajansa kaikella.

Eilen, 8.10., käytiin Hämeenlinnan eli Tuuloksen pentunäyttelyissä. Vähän se oli harkinnassa, päästäänkö edes sinne asti. Oma selkä kun ei aina jaksa tällaisia reissuja ja pisteenä iin päälle, Miina oli edellisenä iltana varastanut ja syönyt puolen litran pönikän makupaloja. Aamulla maha sitten olikin siinä kunnossa, että kehtaako ja viitsiikö tämän kanssa lähteä. Maha kuitenkin asettui sen verran, että lähdettiin matkaan. Näyttelyt oli parkkihallissa, joten sekin toi vähän lisäjännitystä. Ei ollut mitään tietoa, miten se sellaisessa paikassa käyttäytyy. Halliin mennessä oli kovin jännää ja ihmeellistä, mutta nopeasti se kyllä rauhoittui. Hallin lattia oli aika liukas, mutta se ei Miinaa haitannut. Oltiin paikalla hyvissä ajoin, mikä taas näkyi Miinan mielenkiinnossa, kun kehään päästiin. Ennen kehää, kun vähän treenattiin, meni todella hienosti. Liikkeetkin meni paremmin kuin koskaan aiemmin. Kehässä sitä ei sitten enää kiinnostanut näyttää parastaan, vaikka muuten käyttäytyi hyvin. Käyttäytyminen oli parempi kuin treenatessa ja mätsäreissä, mutta energisyys kun oli hiipunut, oli meno enemmänkin löntystelyä. Hampaiden katsominenkin sujui paremmin, mitä vähän stressasin alkuun. Meidän luokassa narttuja oli neljä ja neljänneksi sijoituttiin. Olihan muut paljon kehittyneempiä ja näyttihän Miina ihan kakaralta niiden rinnalla, joten eipä mulla mitään menestys odotuksia ollut. Saatiin Miinan näköinen arvostelu ja olihan se mukava lukea viimeinen maininta ''mallikelpoinen esiintyminen''. Minä kun olen stressannut tuota esiintymistä, osataanko me ollenkaan. Arvostelu löytyy Miinan näyttelyt -sivulta. Hyvä mieli kuitenkin jäi ja nyt saa kakara kasvaa ensi vuoteen ennen seuraavia näyttelyitä.

Pitihän sitä näyttelyistä ostaa Miinalle pari pantaa, puolikuristava nahkapanta ja kaksirivinen ketjupanta. 

Manu ja Taavi on siirtynyt talvikauteen näin ilmojen viilennettyä. Taavi taas hakeutuu viereen tai syliin nukkumaan ja Manu on täynnä energiaa. Manu ja Miina onkin nyt paljon leikkinyt keskenään, kun Miinakin on alkanut oppimaan ettei poikien kanssa voi turhan rajusti leikkiä. Taavihan ei leiki yhtään sen enempää, kuin ennenkään. Se on täysin kainalokoira.

Viimeinen alkeistoko

Tiistaina oli meidän viimeinen alkeistokotunti. Kyytiongelmien vuoksi oltiin Miinan kanssa hyvissä ajoin paikalla, joten kulutettiin odotteluaika ympäristön tutkimiseen. Löydettiin kivoja matalia tasaisia kiviä, joiden päällä harjoiteltiin vähän tasapainoa. Kieltämättä teki Miinalle ihan hyvää, kun se joutui keskittymään, mihin jalat laittaa ettei putoa. Näyttipä se olevan sen mielestä kivaakin. Haahuiltiin ympäristössä ja ennen treenin alkua otettiin vähän sivulletuloa. Tähän mennessä Miinan sivulletulo on vaatinut kädellä ohjausta ja se saa sen aina ihan kierroksille, kun keskittyy vain saamaan makupalaa kädestä. Nyt päätinkin vain seistä käsi paikoillaan ja annoin käskyn. Ensimmäinen reaktio oli, että en ymmärrä. Kun toistin käskyn, siirtyi askeleen verran sivummalle. Kolmannella käskyllä se tajusi siirtyä sivuun ja hienosti asettuikin. Samaa vielä toistettiin muutaman kerran ja kyllähän se sieltä tuli, hienosti! 

Treeni aloitettiin liikkeestä seisomaan -harjoituksilla. Tässä Miina oli yllättävän hyvä. Toki me ollaan näyttelyseisomista harjoiteltu ''seiso'' -käskyllä, joten siitä taisi olla apua. Tässä hommassa kuitenkin ''seis'' oli tehokkaampi. Liikkeestä seisomaan jääminen sujui sen verran hyvin, että seuraavaksi kokeiltiin kiertää seisova koira. Miinan sivuille sain mennä ilman ongelmia, mutta alkuun taakse meno sai kääntymään ympäri. Parin toiston jälkeen kuitenkin pystyin kiertämään Miinan ympäri ilman ongelmia. 

Loppuaika treenatiin lelun avulla pitämistä, noutoa ja irroittamista. Lelun suuhun ottaminen on meillä aina sujunut hyvin. Lelun peräänkin se lähtee, mutta takaisin tullessa lelu jää aina metrin päähän. Tätä me jatkossa aletaan työstämään, että se lelu (tai kapula) tulisi perille asti. Irti -käsky toimii yleensä pienellä viiveellä. Toki näin lelulla harjoitteleminen saa retuutusvaiheen päälle, tiedä sitten miten toimii, kun saadaan hankittua kapula.

Nämä treenit meni Miinan osalta yllättävän hyvin. Tällä kertaa se oli paljon rauhallisempi ja ryhtyi heti tekemään töitä. Ehkä tuo meidän alkuhengailu sai sen rentoutuneemmaksi.  

 

Manun ja Taavin kanssa ei ole ollut mitään ihmeempiä. Taavi tekee sitä mitä parhaiten osaa eli nukkuu ja syö. Välillä se intoutuu Miinan kanssa leikkimään. Manu on nyt ollut enemmän Miinan kaveria ja ovat kovasti leikkineet. Taavilla on ollut tulehtunut haava kyljessä ja sitä ollaan putsailtu. Sai t-paidasta tehdyn paidan suojaksi, ettei koko ajan nuole sitä. Nyt haava on jo parantunut ja tilalle jäi karvaton läntti. 

Miina kävi eilen kulmahampaan poistossa ja hyvin meni operaatio. Kotona oli vähän pökerryksissä ja nukkui. Iltaa kohti kuitenkin energiaa alkoi löytymään ja lopulta täällä oli raketti koiran sijasta. Eläinlääkärin ohjeen mukaan sai käydä vain pissalenkillä, joten siinä se nähtiin, kun päivän vapaana olot jäi väliin.

Miinan treenipäivä, olkaa hyvä.

No hei jes! Me ollaan menossa temppuilemaan! Siis niiiiin ihanaa, paaljon herkkuja. Mitä, miks mä en saa herkkuja? Hyppään sun päälle! Hyppään toisen ja kolmannen kerran! Typerä emäntä.. No okei okei, istutaan sitten mutta ei paria sekuntia kauempaa. Hyppään taas ja samalla yritän repiä tuon namitaskun alas! Jaa ei vai. No piä tunkkis, kattelen sitten maisemia. Ai kato tuolla on mun painikaveri JESS!! Mä tuun mä tuun. Hemmetin naru. Jaa taas pitäisi istua, no en varmana. Istu ite ja anna mun mennä painimaan! Mä haluuu'uun! Hah pääsinpäs, moimoimoi ihana kaveri! Emäntä hei, älä tuu väliin, ei me sua oteta mukaan. No mitä sitten vaikka mun panta irtosi? Ehkä mä lähden karkuun, ehkä en - siinäpä pulma sulle. En mä nyt mikään vasikka ole, kun kiinni yrität lassota. Himskatti, kaksi vastaan yksi - no laita nyt sitten se panta. Mutta siinäpähän raahaudut mun perässä, mä painin nyt MUN kaverin kanssa.

Ääh, joku nainen keskeyttää painit. Ai niin! Mehän tultiin temppuilemaan. Missä mun namit? Anna namit tänne! Jahas, nyt mennään hiekkakentälle. Se vähän pöllyää. Mut hei, tuolla on mun kaveri, mä meen sinne! Täh miksi en saa? Mun pitäis istua emännän vieressä, mut mä haluun painimaan! No okei, voin istua hetken, mutta sitten heti nami mulle kiitos. Ah, hyvää kanaa, joko saa taas painia? No nyt mut vedetään vähän sivummalle, kun en mukamas osaa käyttäytyä. Hyppään sun päälle! Kiukkuan. 

Kentälle laitettiin taas tommosia tötteröitä, onkohan niissä nytkin nameja? Mennään äiskä katsomaan jooo! Odota omaa vuoroa, pyh. Ootellessa pitää istua ja maata, koita nyt päättää. Jes, nyt mun vuki! No eihän täällä ole kuin hiekkaa ja pölyä. Nyt ne laittoi jonkun liinan mun perään, emäntä höpäjää jotain ettei se vielä luota muhun. Mnjaah... Istun, okei. Hei mihis sä meet? Joo joo, istutaan istutaan. Mihis asti sä oikein kävelet.. No nyt saan tulla jeee, pidä kana valmiina! Kuulemma ihan ookoo. Ookoo? Eikö se riitä että mä tuun luokse? Ihme nillitystä jos vähän on vinossa tai jotain. Sit taas muitten vuoro ja mä joudun istua ja maata taas vähän väliä. Painikaveri ei oo huomannut mua ollenkaan, vaikka välillä yritän sitä kattella. Kauheen tosikkoja nää muut täällä. Huoh, keskitytään sitten kanan popsimiseen. Taas mä pääsen liinan päähän. Pitää oikeen perusasennosta jäädä istumaan. Mäpä olinkin ovela ja nousin seisomaan, kun emäntä käveli pois. Sit heti istuin kun se huomasi sen. Tällä kertaa mä päätin olla luoksetulossa täydellinen, enkä mikään ookoo. Käskyn saatuani kiihdytin nollasta sataan. Puolessa välissä tajusin tehneeni virhearvion ja matka oli aivan liian lyhyt kiihdyttää nollasta sataan ja jarruttaa takaisin nollaan. Uuuups! Yritin ottaa lukkojarrutuksen ja ehdin nähdä vilauksen emännän katseesta, että nyt jysähtää. Ei muuten jysähdä! Viime hetkellä vedin käsijarrusta ja perä luisussa kivien ropistessa sain vauhdin pysähtymään just emännän eteen. Huh. Nätisti siirryin perusasentoon ja katselin vähän ympärille, etteihän vaan muut nähnyt äskeistä. Oli vähän noloa. Kouluttajanainen sanoi, että jatkossa me alkuun treenataan tätä lyhyemmällä matkalla.

Hetken saatiin hengähtää, kun loppuun tehtiin vielä jotain uutta ja ihmeellistä juttua. Emäntä peruutti ja mun piti samalla mennä maahan. Mä en oikein tajunnut sitä, mitä siinä haettiin takaa. Aattelin että se oli joku hauska leikki, missä menin maahan ja siitä äkkiä perään. Kuulemma mun olis pitänyt jäädä sinne maahan. Tää oli kuulemma jotain liikkeestä maahanmenon harjoittelua.

Huhhei... Treenit loppui ja huomasin, että emännän mustat vaatteet oli täynnä harmaita tassun jälkiä. Ei kuulemma enää jatkossa laita puhtaita vaatteita meidän treeneihin. Nyt mä vihdoinkin pääsin taas mun painikaverin luo. Ja mehän painittiin! Se on kiva kaveri, saman kokoinen kun mä. Painaa tosin enemmän, se on vähän jytkympää rotua kuin mä. Eikä se hauku, mä tykkään sellasista. Lopulta mä olin yhtä harmaa emännän kanssa, kun lähdettiin kotia kohti. Autossa en enää jaksanut muuta kuin nukkua. 

Matka autolta sisälle tuntui tuskastuttavan pitkältä, mä olin niiin poikki. Tahdoin suorinta tietä sohvalle huilimaan, mutta mut ohjattiinkin suoraan suihkun alle. No way! Mä kyllä tiedän mikä juttu tää on. Emäntä kaivoi esille jäljelle jääneet kanat ja joko niiden voimalla tai väsymyksestä johtuen, en jaksanut laittaa hanttiin. Toisaalta, tuntuihan se lämmin vesi hieronnan kera aika kivalta. Muutuin harmaasta takaisin mustaksi ja pyyhekuivauksen jälkeen muistinkin, että nyt on iltapalan aika! Musta ei tykätä silloin, kun laitetaan pöperöt kuppiin. Oon kuulemma kärsimätön, mutta pitäähän sitä tarkkaan seurata, mitä sinne laitetaan! Unohtamatta hoputtamista, miksei sitä ruokaa saa heti naaman eteen? Masu täynnä kömmin sohvalle unten maille, rankkaa tämmönen treenaaminen.

Treeniä ja eläinlääkäriä

Aloitetaan nyt taas kertomalla Miinan treeneistä. Toissa kerralla me opeteltiin kurssilla ruutua ja törpön kiertämistä. Ruudun harjoitus aloitettiin laittamalla nami ruutuun koiran nähden ja sitten käveltiin parin metrin päähän ruudusta. Alkuun annettiin lupa ihan omavalintaisella käskyllä ''saa ottaa'' tms. mikä oli ennestään tuttu. Kun koira tajusi jutun, otettiin käskyn tilalle sana ''ruutu''. Miinallehan tämmöiset jutut on ihan iisejä. Sille tuskin ruutu -sana tuli yhtään tutuksi, kun namin perässä menee minne vain. 

Kun ruutu sujui hyvin, otettiin törpön kiertoa. Laitettiin nami törpön taakse ja siitä ohjattiin kädessä olevalla namilla kiertämään se. Alku sujui hyvin, mutta sitten Miinan nami-itseluottamus pääsi valloilleen, eikä se tajunnut, että siinä olisi joku tehtäväkin. Kunhan veti täysiä törpön yli namin perässä. Täytyi sitten ottaa Miinan kanssa vähän yksityiskohtaisemmin tuo tehtävä, että se tajusi siihen liittyvän muutakin, kuin herkkujen pelastaminen törpöltä.

Hyvin nuo törpöt jäi Miinan mieleen, kun seuraavalla kurssikerralla oli täysi neliveto päällä, kun näki nuo kivat tötteröt maassa. Piti kierrellä ja haistella, joskos siellä olisi nameja taas. Ei ollut, tällä kertaa törpöt toimi apuna sivulle istumisessa. Treeni aloitettiin ottamalla kontaktia, testaamalla maahanmenoa ja paikalla pysymistä. Nämä sujui Miinalta oikein hyvin parin alkuhätäilyn jälkeen. Otettiin perusasennosta maahan, käveltiin koiran eteen ja ensin seistiin siinä 5 sekuntia, sitten palattiin koiran sivulle ja palkkaus. Tämän jälkeen seistiin 10 sekuntia. Hienosti se meni, me ollaan tosin treenattu tätä kotona aina aamu- ja iltaruuan yhteydessä. 

Treenattiin myös tuomarin tarkastusta. Kouluttajan sanat ''koiran tulisi olla reagoimatta tuomariin, kontaktissa ohjaajaan'' sai mut vähän huvittuneeksi ja samalla epätoivoiseksi. Miina istumassa nätisti sivulla kontaktissa, kun joku kävelee luokse ja vielä yrittää koskea sitä? Heh, joo. Ensimmäinen yritys meni niin kuin ajattelinkin. Tuomarin, eli kouluttajan, kävellessä kohti, Miina yritti heti syöksyä kohti. Uusi yritys, tällä kertaa koutsi pääsi jo kosketusetäisyydelle, kun Miinan keskittyminen herpaantui ja yritti syliin päästä. Kolmas yritys, Miinan aivosolut yritti kovasti pohtia, katsoako mua vai kouluttajaa. Pysyi kuitenkin sivulla, eikä ottanut askelta eteenpäin. Neljännellä kerralla pysyi kontaktissa koko ajan ja kouluttaja pääsi ojentamaan kätensä, ei kuitenkaan koskenut tässä vaiheessa. Se meni hyvin. Pienen tauon jälkeen uusinta ja silloin tuli kaksi onnistunutta tuomarin tarkastusta kosketuksen kanssa. Jee!

Loppuun treenattiin takapään käyttöä perusasentoon. Jokaisella oli oma törppö, jonka kulmia käytettiin avuksi. Ensin kierrettiin vastapäivään. Joka kulmaan otettiin perusasento. Eli toisinsanoen pyörittiin ympyrää parin askeleen verran ja koiran tuli aina ottaa perusasento sivulle. Tätä tehtiin molempiin suuntiin. Perusasento ylipäänsä on Miinalle vähän hankala, kun se ottaa sen vähän turhankin reaktiivisesti. Kovasti se hakee oikeaa paikkaa, mutta sen korjaukset on sellaisia askelhyppyjä suuntaan jos toiseenkin. Ei oikein toimi, jos yrittää asentoa korjata parilla sentillä :) Hyvin se kuitenkin meni ja tyytyväinen olin suoritukseen. 

Ollaan nyt kotitienoolla yritetty treenailla, mutta Miinan mielestä kotitreenaaminen on ihan hanurista, eikä ole samanlaista motivaatiota kuin kurssilla. Kyllä se tekee, mutta hyvin laiskasti. Myöskin kaikki muu ympärillä tapahtuva on sata kertaa kiinnostavampaa (kuten lintu puussa). Kurssilla on ympärillä paljon enemmän elämää, eikä se siellä kiinnosta. Täytyy kokeilla lähteä sen kanssa jonnekin vieraampiin maastoihin, jos siellä olisi enemmän kiinnostusta.

Miina on tässä parin viikon aikana onnistunut jyräämään Taavin kolme kertaa niin, että Taavi on ollut hetken kolmijalkainen. Kolmannen kerran jälkeen käytettiin Taavi eläinlääkärillä kuvattavana. Käsikopelolla ei löytynyt lihaksista mitään toispuolisuutta tai muutakaan. Polvet liikkui normaalisti, ei luiskahtanut pois paikoiltaan.  Ainoa ero oli jalkojen taivutuksessa, kipeää jalkaa halusi aina nostaa sivulle. Takapää kuvattiin lonkista varpaisiin, eikä missään ollut yhtään mitään sanomista. Lonkat ja polvet oli priimaa, ei mitään merkkejä nivelrikoista tai muista vioista. Käytiin Tampereen (keskustan) Evidensiassa ja oli kyllä mukava paikka. Eikä laskukaan mikään paha ollut vakuutuskorvauksen jälkeen. Klinikkamaksu, rauhoitus, ell vastaanotto, ontumatutkimus ja röntgentutkimus rapiat 280e, josta itselle makstettavaa jäi 170e. Ei paha. Taavin oireet luultavasti johtuu iskiaksesta, on tärähtänyt aina Miinan jyrätessä. Jos nyt jalka enemmän alkaa vaivata, suuntaamme sitten hierojalle/fysioon/ortopedille. Mutta eipä tuo koipi ole reagoinut mihinkään muuhun. Hyppii, pomppii, juoksee ja riehuu ihan normaalisti.

Nyt ei ollakaan päästetty poikia juoksemaan vapaana Miina kanssa.

 Niin se syksykin saapui..

Treeniä treeniä

Miinan kanssa aloitettiin alkeistokokurssi tällä viikolla. Meillä oli ennen kurssia parin viikon lusmuilukausi, ei oltu treenattu yhtään mitään kunnolla. Ja sen kyllä kurssilla huomasi. Puolesta tunnista se ensimmäinen vartti meni ihan siihen, että neiti malttoi jaksaa keskittyä käskyihin. Kovasti yritti ennakoida ja tehdä niin kuin hän haluaa. Tunnin alussa katsottiin perusasioita, millä mallilla meidän kontakti ja seuraaminen on. Kontakti on erittäin hyvä, mitä nyt Miina vähän lipsui ja katse yritti etsiä namikättä. Parin toiston jälkeen kuitenkin ymmärsi ja muistui mieleen, minne se katse suunnataan. Seuraaminen sujui alkuun erittäin vauhdikkaasti, ''tänne se nami nyt heti!''. Yritti edistää ja perä lähti kääntymään ulospäin. Oikean paikan ja tahdin löytyessä, meno olikin oikein kivaa. Tällä hetkellä seuruu menee pääosin nami nenässä kiinni. Välillä kokeillaan seuruuta käsi ylempänä, mutta tällöin se meinaa jäädä vähän jälkeen. Tehtiin myös käännöksiä oikealle ja vasemmalle ja se meni kyllä todella hyvin. Kun siis ensin itse opettelin kääntymään oikein. Loppuun vielä otettiin maahanmenot kukin oman tasonsa mukaan. Miinalle ensin otin parit maahanmenot sen ollessa edessä ja sen jälkeen tehtiin maahanmenoa sivusta. Maahanmeno ei mitään laatuluokkaa ollut, kun sade oli kastellut maan, joten hiukan sai siihen houkutella. Positiivinen mieli kuitenkin jäi tästä treenistä ja tietääpähän taas mihin saa keskittyä.

Tai siis ongelma numero yksi on ohjaaja, eli minä itse. Ei se mitään helppoa ole. Vähänkin kun on oma käsi jossain muualla kuin pitäisi tai kroppa kierossa, niin koirakin menee ihan miten sattuu. Näin ratsastusta harrastaneena, näen näissä lajeissa paljon yhteistä. Ei se hevonen tai koira toimi, jos ei ole selkeät avut. Itse asiassa nyt tokoillessa, mulle on tullut sama mahtava fiilis kuin hevosen selässä. Se on hieno tunne, kun omilla avuilla saat eläimen toimimaan.

Keskiviikkona korkattiin mätsäritkin Miinan kanssa. Hiukan epäileväisin tuntein sinne lähdettiin, mietin alkuun että jäätäisiin vain kehän ulkopuolelle katselemaan menoa. Noh, kehässähän me sitten oltiin ja hienostihan se meni. Ei tokikaan mitään laatusuoritusta, mutta olin tyytyväinen jo siihen, ettei se välittänyt muista koirista. Eihän me mitään kehähommia oltu treenattu muutamaa kertaa enempää. Seisotusta kyllä, mutta vierellä juokseminen on ollut vähissä. Juoksemista ei oltu treenattu niin, että koiria menee edessä ja takana. Hieno suoritus kuitenkin oli näistä lähtökohdista. Mitä nyt muutamia hyppypomppuja tuli välillä, mutta muuten juoksi nätisti. Seisominenkin meni paremmin mitä kotona treenatessa. Seisomisesta kehut saikin tuomarilta, että noin hienosti on ikäisekseen (4,5kk). Tarkoituksena olisi lokakuussa mennä pentunäyttelyihin Hämeenlinnaan.

Manu ja Taavi on nyt ollut enemmän isännän hoidettavana, että itse saan keskittyä kakaran opettamiseen. Mikäs siinä pojilla ollessa, kun herkkuja satelee niin, että piti jo vähän ruokamäärääkin pudottaa. Manun kanssa käydään aina välillä heittelemässä frisbeetä tai palloa kentällä ja samalla Miina touhuaa Taavin tai mun kanssa. Miinasta ja Taavista on tullut oma parivaljakkonsa. Johtuen luultavasti siitä, ettei Taavi ole niin herkkä kuin Manu. Taavista on Miinalle vastusta. Kyllähän Taavi ja Miina välillä yhteen ottaa, mutta ainakin toistaiseksi Miina on sitten perääntynyt tilanteesta, vaikka se sitä niin kovasti ärsyttää. Miinan puolesta on vähän kakaramaista toimintaa, kiusataan niin kauan että Taavi suuttuu ja sitten tulee itku pitkästä ilosta :) Manu sitten tykkääkin vähän rauhallisemmasta toiminnasta, kuten suupainista.

Ai niin, Manun synttäreitäkin vietettiin kuun alussa. Mauno 5 vee <3

Pentukurssilla

Miinan kanssa aloitettiin pentukurssi ja ollaan nyt kaksi kertaa keritty käydä siellä. Ensimmäisellä kerralla tehtiin ihan iisiä kontaktiharjoitusta ja lopuksi jätä -käskyn opettelemista. Kontaktia me ollaankin treenattu joka päivä jossain määrin, joten se oli helppoa meidän osalta. Jätä -harjoituksessa otettiin koira lyhyelle hihnalle ja heitettiin nami maahan. Kun koira lopetti namin perään rimpuilun, annettiin palkka ja jätä -käsky. Miina on sen verran fiksu, ettei se samaan halpaan mene montaa kertaa, joten parin toiston jälkeen se jo luovutti namin perään menemisen. Sitten otettiinkin haastetta lisää ja koiran täytyi istua ja ottaa katsekontakti. Tämäkin oli meille aika helppoa, Miinalla kun on aina tapana istua katsekontaktin kera, jos ei mitään tapahdu. Tarkoituksena on suorittaa liikkeestä jätä -käsky. Sen treenaaminen meiltä onnistuukin ihan hyvin, kun Miinan mielestä maasta kaikki suuhun sopiva täytyy noukkia mukaan.

Toisella kerralla treenattiin maahanmenoa, istumista ja luoksetuloa. Maahanmenoa ollaan treenattu jokunen kerta ennakkoon ja se on sujunut ihan hyvin. Nyt se kuitenkin kurssilla päätti, että voi hän mennä maahan, mutta nousee ylös heti, kun itsekin nostan namikäden. Ja sehän sitten tekikin sitä koko ajan. Ei, ei voi jäädä maahan makaamaan. Aikaisemmin se on kyllä jäänyt maahan. Luultavasti se oli niin intoa täynnä, ettei malttanut olla. Tietääpähän mitä kotona treenataan useammin. Nyt olenkin ottanut maahanmenon aina ennen aamu- ja iltaruokaa, se kun on Miinan suurin motivaattori. 

Harjoiteltiin paikoillaan istumista, kun itse liikkuu koiran ympärillä. Ensin seisoin Miinan edessä ja liikuin sivulle ja taakse. Se meni tosi hyvin, tätä me tosin ollaan myös treenattu kotona. Miinan sivulle liikkuminen olikin haastavampaa. Miinan takaviistoon asti pääsin parhaimmillaan, mutta sitten nousi pylly maasta. Tätä me ei ollakaan kokeiltu aikaisemmin kuin pari kertaa ohimennen. 

Lopuksi otettiin muutamat luoksetulot niin, että kurssin pitäjä piti koirasta kiinni ja itse juoksimme pois päin. Miinahan on niin mamman perään, ettei siinä tullut mitään epäselvyyksiä. Lopuksi otettiin vielä piilosta eli juoksinkin piiloon ja Miina päästettiin perään. Kyllähän se mut löysi vaikka vähän piti vauhtia hidastaa, että mihis se mamma nyt meni. 

Miinan kanssa on kyllä mukava ja helppo treenailla. Se oppii uusia asioita melkeinpä jo ennen kuin kerkiää opettaakaan. Motivaatiota siltä löytyy vaikka muille asti. Palkkauksena olen käyttänyt ihan vain pelkkää namia toistaiseksi. Välillä seuraamisessa olen käyttänyt apuna lelua, jos halutaan lisää potkua. Lelu kun on Miinalle sellainen asia, mistä se kiihtyy nollasta sataan alle sekunnissa. Nyt kun tuota seuraamista olen alkanut hiljalleen opettaa katsekontaktissa, niin lelu kainalossa toimii paremmin kuin nami. Namin kanssa se heti jättäytyy jälkeen, eikä ole niin innoissaan.

Päivitystä

Jos sitä yrittäisi vähän panostaa taas tähän blogiin. Pientä sivujen päivitystä ja Miinalle oma sivu. En tosin tiedä, käykö täällä enää kukaan lukemassa, mutta kirjoitellaan silti.

Yheiselo Miinan kanssa on sujunut hyvin, niin omalta kuin poikien osalta. Vaikka kokeroa löytyy, niin ainakin toistaiseksi ollaan vältytty kolhuilta. Taavi on yllättänyt mut käytöksellään. Siitä on tullut Miinan bestis ja toisinaan jopa nukkuvat vierekkäin! Minä kun ennen Miinan tuloa olin aivan varma, että Manu saa leikkikaverin ja Taavi ei jaksa määräänsä enempää. Suureksi yllätykseksi Taavi lämpesi Miinalle ennen Manua. Ehkä Taavi tykkää Miinasta enemmän sen takia, kun siitä saa haastetta. Manu kun luovuttaa heti, jos Taavi vähän kovemman sanan sanoo. Ei sillä, kyllä Miinakin osaa hienosti olla eikä ala pörhistelemään. Tietää ainakin toistaiseksi paikkansa laumassa. Mutta sen kyllä huomaa, että Taavi ja Miina keskenään painii. Neiti Naskalihammas saa Taavin näyttämään ihan rähjäiseltä ketulta. Manu keskittyy enimmäkseen varastamaan kaikki lelut Miinalta, Manu ei lelujaan muille jaa!

Kuten kuvasta huomaa, Miina ja Taavi leikkii keskenään ja Manu mieluummin touhuilee omiaan takavasemmalla.

Taavi kävi tässä taannoin hoidattamassa hampaitaan ultraäänellä. Toimenpide sujui todella hyvin ja Taavikin jaksoi olla nätisti koko ajan. Ensin siis käytiin hampaat läpi ultraäänihammasharjalla ja sen jälkeen rapsutettiin kivet pois. Hienoa jälkeä tuli ja vielä menemme toisen kerran viimeistelemään lopputuloksen. 

Miina ja Taavi kävi rokotuksillakin. Miina sai ensimmäisen piikkinsä ja eihän tämä ollut moksiskaan koko toimenpiteestä. Hienosti antoi tutkia pöydällä, eikä piikkiäkään huomannut kun naaman edessä oli herkkuja. Taavi nyt perinteiseen tapaan tärisi pöydällä, mutta muuten oli nätisti. Molemmat sai kehuja ja kaikki oli hyvin. Miina tosin sai mukaansa korvatippoja alkavaan korvatulehdukseen. 

Miinan korvat on ollut kovasti nousemassa pinseri -korviksi, joten niitä on saanut teippailla. Korvatulehduksen takia tosin siinä joutui pitämään taukoa ja hetihän ne kuulokkeet alkoi nousemaan.
Miina on nyt myös ilmoitettu pentukurssille, joka alkaa parin viikon päästä. 

Tervetuloa Miina!

Yksi unelma on toteutettu ja perheeseemme saapui Miina, dobermanni tyttönen. Aivan mahtava tapaus, tämän kanssa on ilo touhuilla kaikkea. Todella nopea oppimaan uusia asioita ja välillä tuntuu, että se osaa käyttäytyä fiksummin kuin pojat. Miinan kanssa olisi tarkoitus alkaa harrastelemaan tokoa ja toki näyttelyissä käydään silloin tällöin. 

Miina löytyy instagramista nimimerkillä @miina_dobie

 Pojille kuuluu hyvää ja ovat nyt olleet aktiivisempia, kun löytyy Miina leikkikaveriksi. Pojissa on ollut havaittavissa jopa pientä aikuistumista. Eivät enää aina ole niin vieterinä liikenteessä, osaavat ottaa iisisti. Taavi tosin on vielä semmoinen kenguru, mutta Manulla on alkanut pysymään jalat maassa. Ollaan silloin tällöin käyty koirapuistossa ja hienosti siellä ovat olleet. Manulle tosin iskee haukku päälle, jos puistossa on isompia koiria. 

Hiljaista on

Poikien elämässä ei ole kauheasti tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Edellisessä postauksessa mainitsin Manun laihtumisesta, mutta sekin ongelma ratkesi itsellään. Tai itsellään ja itsellään. Varulta annoin kahden matolääkkeen kuurin ja lisäksi aloin antamaan lisäravinnetta ja nyt on taas ollut paino kohdillaan. Nyt ollaan muutettu Tampereelle ja pojat on ottanut muuton ihan hyvin. Tai oikeastaan aika super hyvin. Ei ole ollut mitään turhia stressejä tai muutakaan muutosta käytöksessä. 

Nyt kun tässä muistelee, niin onhan sitä jotain pientä sydämen  tykytystä ollut. Nimittän tättärää - Manu taas. Olin poikien kanssa taannoin järven jäällä kävelemässä kun vielä Ähtärissä asuttiin. Manun päästin irti. Meillä oli kivaa ja kameralla napsin kuvia. Kunnes yhtäkkiä Manulle iski jokin paniikki. Se lähti juoksemaan häntä koipien välissä takaisin kotia kohti. Välillä pysähtyi tuijottamaan jonnekin vastarantaan ja taas jatkoi juoksemista. Ei se reagoinut kutsuun mitenkään. Lähdin juoksemaan perään Manun nimeä huutaen, lopulta karjuen. Manu lähti juoksemaan suoraan autotietä kohti. Toivot ettei sieltä tule autoa ja samassa huomaat sellaisen lähestyvän. Manu lähestyy tietä ja auto tulee samaa tahtia, se tilanne oli kuin jostain elokuvasta. Auton kuski tuskin näki ja tajusi koko tilannetta, koska Manu tuli tielle mäen alta. Manu puikkaa sillan kaiteen alta tielle just samalla sekunnilla, kun auto pyyhältää siitä ohitse. Mä olin jo varma, että tämä retki päättyy hautajaisiin. Luojan kiitos Manu havahtui autoon ja kerkesi hypätä renkaan edestä takaisin ja jähmettyi niille sijoille. Sain napattua Manun kiinni ja lähdettiin jään reunaa pitkin kotia kohti. Koko matkan Manu oli muissa maailmoissa. Tai se mua tuijotti koko ajan, häntä edelleen koipien välissä. Ei kuitenkaan suostunut ottamaan makupalaa, eikä reagoinut mihinkään käskyihin. Tällöin en vielä osannut ajatella, mikä sille tuli. Sen kuitenkin päätin, etten enää ikinä päästä sitä vapaaksi jos ei ole tarpeeksi turvallinen ympäristö.

Nyt kun olen Manun käytöstä tutkinut, olen huomannut että siitä on tullut paukkuarka. Tai ääniarka. Ei se pelkää/panikoi kaikkia paukahduksia ja kovia ääniä, vaan se tuntuu olevan joku tietty ääni mikä sen tekee. En tiedä mistä tällainen on tullut, ehkä uudesta vuodesta. Ei se aikaisemmin ole välittänyt mitään äänistä, ei edes raketeista. Uuden vuoden jälkeen tämä kuitenkin alkoi. Toissa päivänä se sai saman paniikkimoodin, kun muutaman sadan metrin päästä kaikui jääkaukalon äänet, missä kiekkoa lämittiin. Harmittaa kyllä kovasti tämmöinen, mutta toivottavasti ei pahemmaksi ala muuttua. 

Pojat on siirtynyt Instagram -maailmaan joten niitä voi seurailla siellä nimellä @manutaavi :)