Katse oikeaan päin!

Koska meistä ei koskaan tule tokon, agilityn tai muunkaan harrastuksen maailmanmestareita, tai edes kaupungin parhaita, voin hyvillä mielin kokeilla poikien kanssa kaikkea uutta. Kokeillaan kaikkea uutta (ja vanhaa) ilman pelkoa siitä, että pilattaisiin nyt joku meidän juttu sen takia. Toisaalta on ihan kivaa, kun voi opettaa koiran istumaan miten päin vain ilman pelkoa menetetyistä toko-pisteistä. Tai voidaan opetella perusasennoksi vaikka päällä seisominen. Ei sillä, kyllähän mä toisinaan haaveilen toko -urasta ja varmaankin sitä tullaan kokeilemaan tulevan penskan kanssa, vaikkei rotu nyt siihen paras valinta olekaan. Pään sisällä olen suunnitellut kokeilevani treeniä ensin kotioloissa ja sitten lähdetään kurssille, jos pennusta motivaatiota löytyy. Mutta se nyt ei ole vielä ajankohtaista. 

Me ollaan nyt vajaan viikon verran harjoiteltu niinkin hurjaa asiaa, kuin katsekontakti. Manun kanssahan tuota ollaan harjoiteltu ohimennen pentusesta asti ja Taavihan osaa katseellaan porautua ihmisen mieleen, jos sitä liiaksi tuijottaa. Sehän nyt on varmaan kaikille koiran omistajille tuttua, että koiralla on tapana tuijottaa silmiin etenkin silloin, kun se jotain haluaa. Esimerkiksi makkaran kädestäsi. Nyt olen kuitenkin kääntänyt poikien mielet ylösalaisin ja niiden pitää katsoa mua silmiin, jos mä haluan niiltä jotakin. Tähän asti en suuremmin ole esim. palkkauksessa vaatinut katsekontaktia, vaan olen palkannut kun tekevät oikein. Nyt oikein tekeminen ei enää riitäkään, vaan täytyy myös muistaa katsoa silmiin. (Ja joitakin niin kovin ärsyttää sana palkka, kun kuulemma oikeaoppisesti pitäisi käyttää sanaa palkkio, mutta mulle se on aina ollut palkkaus). 

Aluksi aloitettiin ihan vain muistelemalla, mikä se katsekontakti on. Sen jälkeen alettiin vähän liikuskelemaan, pyysin istumaan, tulemaan luokse jne. katsekontaktin ylläpitäen. Ihan tuota pelkkää katsetta harjoitellessa Taavi meinasi kompastua ensimmäisen kerran, kun hälle tärkein oli makupalakäsi, jota selän takana pidin. Sille tein asiasta vähän haasteellisemman, enkä antanut vinkkiä, mitä siltä vaaditaan. Muutaman minuutin se seurasi makupalakättä, kunnes luovutti ja tuli eteeni istumaan, perinteisesti kallisti päätänsä ja tuijotti syvälle silmiin - annoin namin. Muutaman kerran se palkkauksen jälkeen jäi seuraamaan kättä, mutta hyvin pian tajusi, mitä pitää katsoa. 

Katsekontakti on ollut nyt käytössä melkeinpä kaikessa elämän askareissa. Kun mennään ulos, ei ovesta mennä ennen kuin katsotaan. Ulkona pysähdellään satunnaisia kertoja ja katse. Seuraamispätkiä katsekontaktilla. Ruokaa ei saa ilman katsetta. 

Pojilla pelihousut repeää aina, kun isäntä (tai kuka vaan) tulee sisälle. Eilen oven käydessä istutin pojat lattialle ja katse. Manulle se tuotti suuria vaikeuksia, kun onhan isiä ollut niin kova ikävä. Istua se kyllä malttoi, mutta pakko oli kuikuilla eteiseen päin. Taaville se nyt ei suuria ongelmia tuottanut, onhan äiti kaikki kaikessa, mutta oli sekin valmiina säntäämään eteiseen. Päästin pojat vapauteen sekunniksi, sen verran että pääsivät isäntää haistelemaan ja pyysin takaisin. Ne jopa tuli (normaalisti kuuroutuvat tuossa tilanteessa). Riviin istumaan hetkeksi silmiin katsoen. Vapautus ja pikainen isännän tarkastus, jonka jälkeen Manu otti luunsa ja Taavi kellahti mun kainaloon nukkumaan. Se meni yllättävän hyvin, kun normaalisti ne meuhkaa useamman minuutin tuossa eteisessä ja Manu varsinkin roikkuu isännän jalassa.

Iltalenkillä kohdattiin hurjia vaaroja, joita oli ilmestynyt meidän normaalin reitin varteen (jossa ei olla käyty hetkeen). Oli mm. pelottavia varjoja ja latulana. Manu ensin haukkui lanalle ja pyysin katsekontaktia. Se meni niin kuin odotin eli varauksella - selän yli kurkkien ettei hyökkää kimppuun. Tämän jälkeen Taavi alkoi haukkumaan varjoille ja nurkan takaa kuuluville äänille. Siltä vaadin katsekontaktia ja samantien möröt unohtui ja reippaasti jatkettiin matkaa. Eipä ole hetkeen ollut pojilla mörköjä, kai se johtui siitä kun oltiin maalla viikon ajan, joten on päässyt kotiolot unohtumaan.

Näin päiväsaikaan häiriötekijöitä on miljoona enemmän, mukaan lukien muut koirat, joten tulee hyvää treeniä. Taavi on hankalampi ulkona, hajut kun vie edelleen voiton. Manu on mallioppilas silloin, jos ei muita koiria näy.

Tällä kaavalla me nyt jatketaan. Tarkoituksena harjoitella kontaktin saamista ja ehkäpä sen kautta saisi pojat vähän itsevarmuutta epäilyttäviin asioihin. Etenkin ihmisten kohtaamiset ja olisihan se upeaa jos voisi mennä muiden koirien ohi poikia silmiin katsoen. Koska meillä ei pahemmin vieraita käy, treenaillaan isännän avulla tuota kun joku tulee sisälle.

Viime viikko maalla meni hyvin, mitä nyt vähän kävivät kokeilemassa onneaan heikoilla jäillä. Naarmuitta kuitenkin selvittiin ja kivaa oli kaikilla. Paluumatkalla ostin VipStoresta uuden isomman kupin, ensimmäinen ostos uutta penskaa varten. Sunnuntaina käytiin katsomassa cirneco-vauvaamme ja olihan se suloinen kuin mikä. Kuvaa ei valitettavasti ole tänne laittaa, kun kameraa ei mukana ollut. Olikos se nyt 3 viikkoa, niin saa hakea uuden tulokkaan kotiin <3

Potkupuku niskaan ja menoksi

Saadessani ompelukoneen, alkoi langat laulamaan ja pojille syntyi potkupuvut. Ei se nyt ihan niin helppoa ollut kuin luulin, olenhan mä viimeksi ommellut koneella joskus 10 vuotta sitten. Muutamien hukkapalojen jälkeen sain valmiiksi Taaville sopivan potkupuvun. Seuraavana päivänä oli Manun vuoro ja uhrasin meidän vanhan viltin siihen hommaan. Pienen pieni virhe siihenkin tuli, jäi meinaan takalahkeet hiukan lyhyeksi. Onneksi löytyy tossut, niin saa ne laittaa tarvittaessa. 

Potkupukua suosittelen kyllä kaikille vilukissakoirille. Potkupuku + toppamantteli yhdistelmällä ei edes Taavi ole palellut, vaikka pakkasta onkin 15-20 asteen tietämillä. Ilman tassun suojia Taavi ei pääse edes eteenpäin, kun käpälät jäätyy maahan kiinni. Eilenkin tultiin autolta semmoset 10 metriä ja jo puolessa välissä sillä oli kaikki jalat ilmassa.

Ei me kuitenkaan ulkona olla pitkiä aikoja, sen verran, että tarpeet tulee tehtyä ja saa hiukan nuuskutella maata. Manu saa juoksennella vapaana ja nyt ollaan jäällekin päästy, joten siellä on lääniä missä juosta. Taaville olisi Rautiasta ostettu 15 metrin naru, joka tosin on vielä käyttämättä - jos tänään ottaisi narun mukaan. Kun ulkona ollaan normaalia vähemmän, on hyvä, että Manu saa juosta vapaana. Pelkillä hihnalenkeillä se alkaisi jo sekoilemaan omiaan. Taavillehan se on se ja sama, ollaanko ulkona kerralla 5 minuuttia vai tunti. Mutta on sekin nyt taas innostunut leikkimään sisällä ja olemaan kuin koira. Ruokakin sille on maittanut hyvin, kun olen laittanut kupin sellaiseen paikkaan missä saa olla yksin ilman näköyhteyttä ihmisiin tai Manuun.

http://lelaa.kuvat.fi/

Tällä viikolla olisi tarkoituksena lähteä mahdollisesti keskiviikkona Ähtäriin. Meinaa täällä kotona tulla kuolematylsyys ja pojatkin saisivat taas Hessua viihdyttää. Lauantaina tultaisiin takaisin ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä pussailemaan meidän tulevaa pikkutyttöä, jota Pihlaksi kutsutaan :) Odottavan aika on pitkä..huhhei..

Taavilla on nykyään uusi harrastus, bubblepeli.

Lunta + pakkasta + aurinko = kuvia

Tänään ei annettu kylmyyden haitata muuten kaunista ilmaa, joten pojat saivat hiukan kerrospukeutua. Manulle villapaita, toppamantteli ja tossut. Taaville fleecevuorellinen haalari, toppamantteli ja tossut. Kumpikaan ei tärissyt koko ulkona olon aikana, vajaan tunnin me siellä seikkailtiin. Manu oli kuin villivarsa ja Taavi teki sitä mitä parhaiten osaa eli kulki nenä maassa hajujen perässä.

 "Meidän" Raakkukin tuli moikkaamaan ja kerjäämään poikien makupaloja. Uskollinen ystävämme teputtaa vieressä ruokaa kerjäten (toisinaan kulkee mun sivulla paremmin kuin koirat). Hienosti se on oppinut seuraamaan käden liikettä, milloin olisi ruokaa tarjolla. Kyseisen variksen Manukin on hyväksynyt seuraamme, muut kraakut ajetaan pois.

 Manu päätti käydä kokeilemassa kestääkö jää.

 Taiteellista lumipölyä

 Taavia ei niin kuvailut kiinnostanut, mutta saatiin siitäkin muutama räpsäisy.

Manulla oli niiiin hauskaa..

Parhaimmista sekoilusta en harmikseni kerinnyt saada kuvaa.

Uuden vuoden kujeet ja lupaukset

Joululoma meillä meni oikein hyvin, paljon puhuttu lumi vain puuttui. Mahan sai täyteen niin ihmiset kuin koiratkin. Lomaillessa otettiin ihan vain rennosti ja pojat saivat juoksennella vapaana. Melkein joka päiväinen vesisade ei vain oikein innostanut kauheasti, joten kovinkaan kauaa ei ulkona tarvitsenut olla. Kyllä me kuitenkin yhtenä päivänä päästiin pienelle seikkailuretkelle järven rannalle ja ympäristöön. Taavi löysi tosi ihanan raadellun jäniksen jalan, jota se onnessaan kaulaili ja tuoksui sen jälkeen erittäin hyvältä... 

Pakatessani reissukamoja, pojat pitivät huolen, ettei ruoka unohdu!

Pukki toi pojille 40e lahjakortin Mustiin ja Mirriin (jolla käytiin jo ostamassa uusi Hurtan monitoimihihna, toinen kongi ja iso kasa purutikkuja). Manu sai uuden vinkuvan piikkipallon, jota se huudatti koko viikon nenä ruvella. Tai parin päivän jälkeen oli se jo pakko takavarikoida ja sai touhuta sillä vain pari tuntia päivässä. Onneksi siitä sitten lähti vinku irti (yleensähän itse puhkasen vingut heti ennen kuin ne Manulle annan, mutta joulun kunniaksi sai vapaasti vinguttaa). Lisäksi molemmat saivat sellaiset puruherkut, joissa oli täytettä sisällä. Taisi tosin Manu ja Taavi syödä ne täytteet ja Hessu popsi järsittävät osat (tai piilotti ne jonnekin). Pukin kontista löytyi myös pienet pehmolelut; raakkuva varis ja ankka. Manu tykkää tuosta variksesta, välillä sen kanssa aina keskustelee jotakin. Muorilassahan on Hessulla sellainen pieni koira joka haukkuu ja Manu alkaa mölisemään sille. Muita lahjoja ei sitten tainnutkaan olla. 

Uusi vuosi meni siinä missä kaikki muutkin, koiria ei pauke kiinnostanut. Aluksi oltiin maalla, jossa nyt ei niin kauheaa räiskettä ollut. Siellä ammuttiin muutama raketti, koiruudet toki oli silloin sisällä. Yöstä siirryttiin sitten keskustan yöpaikkaan, eikä sielläkään pauke aiheuttanut minkäänlaisia tunteita. 

Näin uuden vuoden koittaessa alkaa yleensä kaiken maailman lupauksien teko. Itse lupasin olla parempi äiti pojille, mutta aika hyvällä noita pidetään jo nytkin. Ainoa mistä huonoa omatuntoa poden, on välillä tuo liikutuksen määrä. Vaikka eihän nuo siitä ole moksiskaan vaikkei aina ulkona olla puolta päivää. Itse tässä nyt olen kuitenkin ollut kotona kaiket päivät, joten mahdollisuus siihen olisi. Omana lupauksena olen pitänyt juoksemisen aloittamista ja ollaan tässä nyt melkein joka päivä nostettu koipea reippaammin. Tavoitteena olisi juosta cooper-testi juhannuksena ja ehkä saada uusi henkilökohtainen matkaennätys (mikä tosin ei ihmeitä vaadi, kun en koskaan ole ollut mikään pitkänmatkanjuoksija). Tupakan polton lopettaminen on toinen projekti ja onhan sitä tullut yritettyä sata kertaa viime vuonna. Nyt on ensimmäinen viikko mennyt yllättävän kivuttomasti. Manu on luvannut painaa 8 kiloa vuoden loppuun mennessä, jos siis siltä kysytään. Kamala possu se on, söisi kaiken mahdollisen. Taavi taas saisi syödä paremmin...

Tälle vuodelle ei sen ihmeempiä suunnitelmia vielä ole. Joululahjani, cirneco-sijoituspentu, syntyi 27.12. ja sitä täytyy käydä pusuttelemassa. Luovutus olisi helmikuussa. Vielä olen itseni malttanut, etten ole ostanut tavaroita ennakkoon. Aika paljon pojilta irtoo tavaroita, mutta esim. vesikuppi täytyy vaihtaa isompaan ja muuta pientä. Taavi pääsee kastraatiopöydälle jossain vaiheessa... Manulle ei suunnitelmia ole, kunhan ollaan ja hengaillaan (=riehutaan).