Niin siinä kävi, että Taavi joutui luopumaan jalkovälissä roikkuvista kilkuttimista. Olihan sitä jahkailtu ja pähkäilty ties kuinka kauan, mutta tämän keväinen käytös oli pisteenä iin päälle. Ensinnäkin Manusta tuli Taavin pakkomielle. Ja alkoipa se jopa hiljalleen yrittämään nylkytystäkin samalla, kun intensiivisesti Manua nuoleskeli. Lopulta Manu ei enää päässyt minnekään ilman, että Taavi juoksi kieli pitkällä perässä. Ja Taavi jopa aloitti puolustamaan Manua. Toisena alkoi märkien unien näkeminen. Tämä oli ihan uutta mulle, että eläimetkin voivat nähdä himokkaita unia. Pakko oli silloin ihan googlettaa, onko tämä kovinkin yleistä. Taavi siis kaikessa rauhassa nukkui, kunnes alkoi nykimään niin kuin unta nähdessään. Nykiminen muuttui nylkyttämiseksi ja siihen tämä heräsi, kun ruikkasi sitä itseään. Bonuksena Taavi päätti merkata mun sängyn. Ja papukaijamerkkinä ruikkaili mun petivaatteet. Ja niin loppui tämän herran viriili elämä.
 |
| kännissä. |
Itse leikkaus sujui ongelmitta. Nukutusainetta sai tuttuun tapaan antaa normaalia enemmän, kun mielellään sinnitteli hereillä viimeiseen asti. Heräily sujui kohtalaisen hyvin, hiukan oli sitkeessä loppu pöhnät. Illalla oli kipuisen oloinen, piti koko ajan pientä vikinää ja tärinää. Annoin särkylääkkeen, jota suositeltiin jos oikein kipeä on. Se helpotti ja saimme nukkua yön rauhassa. Taavi sai pöksyt jalkaansa, kun kauluri ahdisti niin paljon.
Aamulla oli kuin uusi mies. Kun me Manun kanssa keräiltiin itseämme sängystä, Taavi jo tuli lelun kanssa touhuten. Mitä ihmettä, Taavi joka leikkii just ja just 5 minuuttia kerran viikossa. Kivuista ei ollut tietoakaan, eikä sitä jalkovälinsä kiinnostanut. Annoin kuitenkin särkylääkkeen varulta. Taavin parantuminen sujui todella hyvin. Edes suojaa ei sille tarvinnut, kun ei se noteerannut mitenkään leikkaushaavaa. Muutaman kerran sitä katseli ja kieltämällä lopetti jatkaen muita touhuja. Särkylääkettäkään ei tarvinnut kuin kahtena aamuna tai senkin annoin vain varulta. Parin päivän jälkeen lenkkeilimme jo normaalisti ja koira oli kuin mitään olisi tehtykään. Ensimmäisen viikon aikana tuli jo huomattua, että tämä koirahan on leikkisä kaveri. Miten voikaan kaksi pientä palluraa vaikuttaa toisen elämään noin paljon. Ruokakin alkoi heti maistumaan ja nyt on saatu lihotettua luut piiloon. Taavihan alkoi olemaan jo huolestuttavan laiha ja mietin jo sairauksia, mitä sillä voisi olla, kun herkkuruuasta huolimatta se ei näkynyt missään. Neuroottisesti maata lutkuttava, perässä hinattava uroo on nykyään siedettävä ulkoilutettava. Nyt kolmisen viikon jälkeen ei enää pissoja nuoleskele ja Manukin saa olla rauhassa. Taavi on taas kiinnostunut muustakin kuin hajuista. Kyllä kannatti tämä ratkaisu.
Manulle kuuluu hyvää.
Tai yritti se yksi päivä tukehduttaa itsensä purutikkuunsa. Olin just suihkussa, kun alkoi kuulumaan perinteistä kakomista, kun tämä hotkaisee viimeisen palan liian isona. Tällä kertaa kuitenkin ääni kuulosti siltä, että nyt taitaa tukehtua. Ryntäsin suihkusta ja hakkasin Manun selkää. Ensin ei ollut mitään vaikutusta ja hakkasin uudestaan. Ääntelystä päätellen tikku lähti liikkeelle ja lopulta sai sen sylkästyä pihalle, verisenä tosin. Tyypilliseen tapaansa tämä meinasi hotkasta sen samantien uudestaan kitusiinsa ja siinä vaiheessa itse karjasin semmoiset perkeleet, että naapuristakin kuului ihmettelyn ääntä, mitä täällä oikein tapahtuu. Manu luovutti aarteensa ja sitten alkoikin se jännittäminen, millaista tuhoa sinne ruokatorveen oikein tuli. Lattialla oli tikun mukana tulleet pari veritippaa, onkohan siellä isompikin haava? Manu kuitenkin oli terveen oloinen, ei nieleskellyt eikä muutenkaan vaikuttanut siltä, että jotain kipua olisi. Ajattelin, että kyllä se varmaan oksentamaan alkaa, jos verta kovastikin vuotaisi. Selvisimme onneksi säikähdyksellä. Varulta pidin puuroruokinnalla, ettei ärsytä enempää. Keräsin kaikki purutikun palaset roskiin ja nyt olen ollut tarkkana, ettei mitään syödä ilman valvontaa. Kyllähän se jo tässä kerran meinasi taas hotkaista liian ison palan, mutta taisipa muistaa viime kerran ja jätti yrittämättä, mahtuisiko kurkusta alas.
On ollut vähän sellaista puhetta, että Pihla neiti tulisi kesällä hoitoon :) Kovin on aika kullannut muistot, kun mulla on ikävä sen loputonta mielikuvitusta ja toilailua. Eipähän tule meille tylsää.
