10. syyskuuta 2012

Taavilta tosiaan poistettiin kolme kulmahammasta 1,5 viikkoa sitten. Oli pientä säpinää, kun klinikan kupeessa olevan Siwan jäähdytinjärjestelmä(?) oli mennyt oikosulkuun. Ilmastointia pitkin käry tuli sitten klinikallekin ja palomiehet kävivät siellä tuulettamassa. Sain olla Taavin kanssa sen verran, kun se nukahti katsellen palomiesten toimintaa. Sitten itse siirryin autoon odottelemaan, Taavi oli perähuoneessa jossa ei käryä ollut. Yläkulmureissa ei vielä ollut uusia hampaita tulossa, mutta nekin poistettiin varmuuden vuoksi ettei tarvitse toista kertaa mennä nukuttamaan. 
Ilta menikin Taavilla päätä selvitellessä. Ennen nukkumaan menoa käytin vielä Taavin pissalla ja kyllä se siitä virkistyi sen verran että sai vähän iltapalaa napaansa. Yön sai nukkua meidän kanssa sängyssä peiton alla, hiukan se taisi kylmissään olla. 
Aamulla oli kuin uusi mies. Ei mitään merkkiä siitä, että olisi hampaita revitty. Ruoka maistui eikä ikenetkään enää vuotanut. Lähdettiin sitten mökkeilemään saareen jossa oli kaverina ajokoiraristeytys, uros sekin. Siellä kolmikko veti kunnon rallia menemään. Kerittiin varmaan 15 minuuttia olemaan, kun Taavi oli käynyt vähän järvessä kastautumassa. Kun ei mikään järin lämmin sää ollut, sai Taavi sitten palttoon niskaan kun oli kuivunut. Yöllä sitten oltiinkin kaikki neljä saman peiton alla, kun mökissähän ei lämmitystä ollut ja lämpötila siinä +12 asteen tietämillä. Itsehän sain tästä reissusta flunssan alun joka sitten paheni viikon kuluessa ja olin pari päivää sairaslomalla.
Sairasloman takia jäi sitten Taavin viimeinen kurssitunti väliin. Noh, eipä se nyt sinänsä suuri menetys ole. Kuitenkin perusasiat osataan ja niitä voidaan treenata kotona. Nyt tosin keskitytään tuohon näyttelyseisomiseen. Nykyään Taavi seisoo sen hetken ja jos ei makupalaa tipu, hän istuu.


''Jos mä vaan vähäisen maistan?''

Pientä jännitystä havaittavissa, kun lasipöydällä seisoo. Kuten kuvasta näkyy, Taaville ilmestyi näppyjä jalkaan sekä mahan alle. Näpyt aina ''villiintyy'' jos käy jossakin kurassa, pitkässä heinikossa tai järvessä pyörimässä. Tällä hetkellä iho on ihan rauhoittunut kun ollaan vältelty kosteikkoja (mikä näillä keleillä onkin niin helppoa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti