Tässä taannoin Manu taas vähän päätti tuoda actionia päivään. Vietettiin rauhallista iltaa, kun kuulin rouskutusta olohuoneesta. Ajattelin että muori siellä keksiä tms. syöttää koirille. Siitä minuutti, pari, alkoi Manu kauhealla tohinalla etsimään jotain huoneen nurkasta. Komensin pois, ettei vedä mukanaan sähköjohtoja ja kyllä se pois tuli. Mutta pakkomielteisen oloisena meni sinne takaisin, ihan kuin paniikissa olisi etsinyt jotain. Haisteli ja tutki kaiken mitä vastaan tuli. Tässä vaiheessa aloin jo tarkkailemaan, onko tuo nyt ihan kunnossa. Samalla huomasin takapään heittelevän ja Manu alkoi kulkemaan matalana, mitä tekee jos on peloissaan tai epävarma.
Kaappasin Manun syliini jos se rauhoittaisi sitä. Manu vain haisteli ja pää pyöri kuin hyrrä, vaikutti siltä ettei tiennyt missä maailmassa elää, eikä edes enää muakaan tuntunut tunnistavan. Ihan kuin olisi ollut sokea. Ei reagoinut, kun käsillä huidoin silmien edessä ja meni päin seiniä. Aloin jo miettimään epilepsiaa, nytkö se sitten tuli tähän taloon.
Päästin Manun vapaaksi, että sain soitettua eläinlääkäriin. Kaikki asiat ja esineet olivat kuin demoneita, ihan kuin Manu olisi heitetty keskelle pelottavia asioita. Puhelimessa ollessani, Manu löysi hiirensä ja kovasti sillä yritti leikkiä. Pitkin tuoleja ja seiniähän se meni. Eläinlääkäri epäili myös epilepsiaa ja päätettiin palata asiaan hetken päästä uudestaan, rauhoittuuko kohtaus. Pari minuuttia puhelun jälkeen muistin, että sehän söi jotain -mutta mitä? Tässä vaiheessa muori toteaa että tuon kuivuneen lehden nappasin sen suusta... Ja taas soitto eläinlääkäriin. Kahvipensas oli vieraampi kasvi, eikä sen myrkyllisyydestä ollut tietoa. Lähdettiin kuitenkin kohti Alavuden eläinlääkäriä.
Matkalla Manu oli aivan hysteerinen. Vajaasta puolen tunnin matkasta se huusi ja hyppi häkin seinille melkein koko ajan. Loppumatkasta se rauhoittui ja itse kun yksin olin matkassa, mietin onko se hyvä vai huono juttu, ettei mitään kuulu. Välillä kuului pientä tuhinaa, että kyllä se vielä hengittää ainakin. Eläinlääkärin pihaan päästyä alkoi taas hysteerinen raapiminen häkin ovea vasten. Hyvä että edes hihnaan sain, kun oli ihan kahjona. Ellillä kuljettiin matalana ja sielläkin kaikki varjot ja nurkat oli tosi pelottavia. Pöydällä tutkittaessa sai paniikkikohtauksen ja repi itsensä lattialle. Toinen kerta meni paremmin. Sydän löi rauhallisesti tilanteeseen nähden ja hengitys oli normaali. Päädyttiin oksennuttamaan Manu ja olihan siellä tavaran sisällössä vielä pieni lehden pala. Tämän jälkeen alkoi vointikin neutralisoitumaan ja loppuajasta oli jo oma itsensä. Kotimatkakin meni rauhallisesti nukkuen. Takaisin kotiin päästyämme oli jo ihan normaali ja sai vielä lääkehiiltä iltapalaksi. Ruokahalu oli kova tuttuun tapaan.
Tämmöistä pientä iltaohjelmaa oli meillä. Onneksi selvisimme TAAS säikähdyksellä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti