Tiistai-ilta sai vähän erilaisemman päätöksen. Olin koko lauman kanssa lähtenyt iltalenkille ja ehkä 100 metriä kerittiin kävellä, jos sitäkään. Metsäreitillä tuli vastaan toinen koira ja ohjasin pojat toiselle sivulle. Nätisti me ohi mentiin, mutta ohituksen jälkeen Manu siirtyi kävelemään mun eteen. Samalla kun Manu siirtyi, itse olin ottamassa askelta eteenpäin ja kengänkärki osui Manua suoraan kintereeseen. Tunsin että nyt jotain napsahti ja samassa alkoi kauhea huuto. Manu roikotti jalkaansa ja kintereestä näki, että nyt se on hajalla. Suomalaiseen tapaan ensireaktioni oli ''perkele''. Sitten Manu kainaloon ja takaisin kotiin.
Kotona ensin sahasin ympäri kämppää, kun piti hoitaa Taavi ja Miina, piti varmistaa Manun jalka, piti ilmoittaa isännälle tilanteesta, soitella päivystykseen. Itse olin nälkäkuoleman partaalla ja äkkiä syödä jotain ennen lähtöä Tuhatjalkaan. Itsehän käyttäydyin kuin toinen olisi kuolemassa. Sitten stressasin, montako vaaratilannetta aiheutan liikenteessä, kun tällä fiiliksellä olikin hyvä lähteä autolla ajamaan. Ehkä saattoi mennä parit punaiset, mutta hengissä selvittiin määränpäähän.
Saavuimme siis Tampereen Tuhatjalkaan. Tuollahan Manu käyttäytyi kuin mitään ei olisi sattunutkaan. Toki se jalkaa piti koko ajan ilmassa, mutta mitään se ei sanonut. Kotonahan se ulvahti ja puri käteen, kun koskin siihen. Ehkä se tuossa vaiheessa saattoi olla pienessä shokissakin. Ensin käsikopelolla jalka vaikutti murtuneelta. Manu laitettiin unille ja röntgenkuvista selvisi, ettei luut ole hajalla. Kintereen luut oli siirtynyt pois paikoiltaan ja tästä pääteltiin nivelsiteiden olevan poikki. Manu sai tipassa kipulääkettä, että selvittiin seuraavaan päivään. Yö menikin Manulla sekavissa tunnelmissa ja pissatkin tuli alle vähän väliä.
Keskiviikkoaamuna aloin soittelemaan paikkoihin, missä on leikkaavia ortopedejä. Aloitin Tampereen päästä ja eihän täältä aikoja saanut tarpeeksi nopeasti. Lähin olisi mennyt viikon päähän, joten yhdeksi ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi eläinsairaala Hattulan Evidensia. Sinne saatiinkin aika jo samalle illalle. Enää en yhtä hysteerinen ollut, kuin edellisenä päivänä, mutta olihan se taas mielenkiintoista viettää tunti autonratissa. Ortopedi oli katsonut Manun edellisen päivän kuvat ja eipä siinä mitään epäselvää jäänyt. Nivelsiteet rikki ja ainoa vaihtoehto on laittaa ruuvia ja metallia tukemaan kinnertä, jos jalan vielä hyväksi haluaa. Eipä sitä Manun kohdalla tarvitsenut miettiä, mitä tehdään. Leikkausaika saatiin jo heti seuraavalle aamulle, joten Manu sitten jäi viettämään yötä sairaalaan. Itse lähdin itkua nieleskellen ajelemaan kotia kohti.
Torstaina aamupäivän aikaan sain soittoa, että leikkaus on mennyt hyvin ja parin tunnin päästä saa tulla hakemaan. Tässä vaiheessa olin helpottunut, kun sai kuulla kaiken menneen hyvin. Sairaalalla Manu oli vielä ihan pöllyissä. Eihän se mikään ihme ollut, kun sen verran paljon oli mömmöjä saanut. Mieltä lie mahtoi maailma näyttää. Leikkauslysti tuli maksamaan 1700e. Mun huojentunut olotila loppui siihen, kun täytyi varoa, ettei side pääse kastumaan missään vaiheessa. Pissathan sillä alle tuli ja sitten vielä oksentikin, illalla tuli kunnon ripulit. Oman mielenrauhan vuoksi päätin laittaa sille pussin jalkaan. Loppupäivä meni miten meni. Manu oli aika tokkurassa ja kipulääkkeiden opiaatit virtasi suonissa. Yö oli aika rauhaton. Manu sai olla kopassa koko ajan, ettei höyryissään lähde seikkailemaan ja telo itseään enempää. Heräilin vähän väliä katsomaan tilannetta, eikä Manukaan kauheasti nukkua tainnut. Ainakin se oli aina hereillä, kun sitä katsoi. Aamulla se oli parempi, mutta hiukan tuskaisen oloinen. Ruuan ja aamulääkkeiden jälkeen meni joku nelisen tuntia, niin sitten se alkoi piristymään ja olemaan oma itsensä. Tällä hetkellähän se olisi niin pirteä, että pitäisi lelujen kanssa päästä juoksemaan. Valitettavasti riehumis- ja hyppykielto tulee olemaan seuraavat 6 viikkoa. Maanantaina 6.2. meillä on ensimmäinen kontrolli. Nähdään onko ruuvit alkanut luutumaan ja miten haava on parantunut. Itsellähän on tuon haavan suhteenkin kauhea stressi, kun eihän sen kuntoa pääse näkemään ennen tuota.
Kipuja ei vaikuta kauheasti olevan tällä hetkellä. Yksi lisämurhe on vain Manun suolisto, joka ei näytä kestävän tuota antibiootti- ja kipulääkemäärää. Eilen huomasin veristä ripulia, tänä aamuna sentään oli kiinteämpää mutta veristä. Apuna meillä on maitohappobakteereja, mutta soittelen sairaalalle jos jotain lisäohjeita saisi. Väkisinkin tulee mieleen Manun suolistotulehdus vuosien takaa...
Tällaista täällä tällä hetkellä. Päivittelen tilannetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti