Tätä kirjoittamaan alkaessani kävin hakemassa kupposen kahvia ja Manulla on menossa olohuoneessa joku omakiva -tuokio. Jotain meuhkaamista sieltä kuului, ohi kävellessäni Manu istui muina miehinä ja katsoi katseella ''menepäs jo siitä, että saan jatkaa touhuamista''. Tullessani takaisin tietokoneen ääreen alkoi taas kauhea peuhaaminen kuulumaan. Mitähän lie siellä rakentaa... :)
 |
| Kuva Leila / le-laa.blogspot.fi |
Manu pääsi keskiviikkona juoksentelemaan amstaffipojan, Jekun, kanssa. Hiukan Manun piti välillä vähän möristä ja pöristä, ilmeisesti mua puolustaakseen, meteli alkoi aina, kun tulivat lähelleni. Kauempana Manu oli ihan nätisti. Taavi sai jäädä yksinään kotiin, se kun nykyään näyttelee vain hampaitaan muille uroksille. Suurin piirtein tunnin verran touhuttiin ja kotona tuli väsy samantien. Manulla tuo väsy tosin kestää maksimissaan sen puoli tuntia ja sen jälkeen jaksaa taas pallotella.
 |
| Kuva Leila |
 |
| Kuva Leila |
Blogin ulkoasua päivittäessäni aloin miettimään, onkohan mulla näkö huonontunut, kun oli pakko isontaa fonttia, ettei tarvitse koko ajan zoomailla mitä tänne kirjoitan.
Olen nyt yrittänyt alkaa kohottamaan kuntoa ja juoksemaan poikien kanssa. Viikon sitä iloa kesti, kunnes nyt polveni on jäykkä kuin rautakanki ja tuntuu norsun jalalta. Vasen polvihan mulla on fiksattu kirurgin pöydällä kuntoon, joten taitaa olla seuraavaksi oikean polven vuoro. Mielessä on käynyt myös kickbiken osto. Se vaikuttaisi vähän turvallisemmalta menopeliltä kuin pyörä, koiria ajatellen. Ja sillä pystyisi potkutella kesät talvet. Tosin rollaattorikin on ihan kätevä peli vauhdikkaampaan menoon, sitä on tullut kokeiltua Ähtärissä. Jos sitä viimeistään ensi kesäksi saisi hankittua jonkun vempeleen.
Osa varmaankin jo otsikon perusteella arvailee jutun juonta.. Eilen kävin tutustumassa cirneco dell'etna kasvattajaan ja sen koiriin. Kyseisestä rodustahan olin kiinnostunut ensimmäisen kerran jo ennen Taavin tuloa. Silloin kuitenkin päädyin tuttuun ja turvalliseen rotuun, joten cirneco jäi hetkeksi unholaan. Varmaan tämän koko vuoden olen tutkinut eri rotuja ja miettinyt mikä voisi olla se kolmas nelijalkainen. Rotuina olen miettinyt niin amstaffia kuin dalmatialaista. Eri vaihtoehtoja ynnäillen, kävin pitkästä aikaan katselemassa foorumilla cirnecoiden kuvia. Siitä se rakkaus rotuun syttyi uudestaan ja viime aikoina olen taas lueskellut tietoa rodusta. Rotumääritelmän luonne -kohdasta osui ja upposi teksti ''vilkas, eloisa, leikkisä ja läheisyyttä rakastava koira''. Eli hyvinkin samaa mitä kääpiöpinserissäkin.
Kasvattajalle saapuessani oli vastassa kolme iloista cirnecoa, kaksi narttua ja yksi uros. Mitään vinttikoirille tyypillistä pidättyväisyyttä ei ollut havaittavissa ollenkaan, päinvastoin. Sain osakseni kolmen koiran rakkautta ja kaikki olivat yhtä ihania. Kotona isännälle kuvailin koiria sanoin ''ovat niin kuin Taavi, mutta Manun luonteella''. Tykkäsivät pussailla ja kiehnata kuin Taavi ja nauttivat rapsutuksista ja hellyydestä niin kuin Manu. Ihania veijareita olivat ja kyllä se oli sitä rakkautta ensisilmäyksellä.
Jos nyt kaikki menee niin kuin on suunniteltu ja pentuja syntyy riittävästi, ensi vuoden alussa liittyy joukkoomme cirneconarttu sijoitukseen (tai yhteisomistukseen). Nyt vain odotellaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti