Koska meistä ei koskaan tule tokon, agilityn tai muunkaan harrastuksen maailmanmestareita, tai edes kaupungin parhaita, voin hyvillä mielin kokeilla poikien kanssa kaikkea uutta. Kokeillaan kaikkea uutta (ja vanhaa) ilman pelkoa siitä, että pilattaisiin nyt joku meidän juttu sen takia. Toisaalta on ihan kivaa, kun voi opettaa koiran istumaan miten päin vain ilman pelkoa menetetyistä toko-pisteistä. Tai voidaan opetella perusasennoksi vaikka päällä seisominen. Ei sillä, kyllähän mä toisinaan haaveilen toko -urasta ja varmaankin sitä tullaan kokeilemaan tulevan penskan kanssa, vaikkei rotu nyt siihen paras valinta olekaan. Pään sisällä olen suunnitellut kokeilevani treeniä ensin kotioloissa ja sitten lähdetään kurssille, jos pennusta motivaatiota löytyy. Mutta se nyt ei ole vielä ajankohtaista.
Me ollaan nyt vajaan viikon verran harjoiteltu niinkin hurjaa asiaa, kuin katsekontakti. Manun kanssahan tuota ollaan harjoiteltu ohimennen pentusesta asti ja Taavihan osaa katseellaan porautua ihmisen mieleen, jos sitä liiaksi tuijottaa. Sehän nyt on varmaan kaikille koiran omistajille tuttua, että koiralla on tapana tuijottaa silmiin etenkin silloin, kun se jotain haluaa. Esimerkiksi makkaran kädestäsi. Nyt olen kuitenkin kääntänyt poikien mielet ylösalaisin ja niiden pitää katsoa mua silmiin, jos mä haluan niiltä jotakin. Tähän asti en suuremmin ole esim. palkkauksessa vaatinut katsekontaktia, vaan olen palkannut kun tekevät oikein. Nyt oikein tekeminen ei enää riitäkään, vaan täytyy myös muistaa katsoa silmiin. (Ja joitakin niin kovin ärsyttää sana palkka, kun kuulemma oikeaoppisesti pitäisi käyttää sanaa palkkio, mutta mulle se on aina ollut palkkaus).
Aluksi aloitettiin ihan vain muistelemalla, mikä se katsekontakti on. Sen jälkeen alettiin vähän liikuskelemaan, pyysin istumaan, tulemaan luokse jne. katsekontaktin ylläpitäen. Ihan tuota pelkkää katsetta harjoitellessa Taavi meinasi kompastua ensimmäisen kerran, kun hälle tärkein oli makupalakäsi, jota selän takana pidin. Sille tein asiasta vähän haasteellisemman, enkä antanut vinkkiä, mitä siltä vaaditaan. Muutaman minuutin se seurasi makupalakättä, kunnes luovutti ja tuli eteeni istumaan, perinteisesti kallisti päätänsä ja tuijotti syvälle silmiin - annoin namin. Muutaman kerran se palkkauksen jälkeen jäi seuraamaan kättä, mutta hyvin pian tajusi, mitä pitää katsoa.
Katsekontakti on ollut nyt käytössä melkeinpä kaikessa elämän askareissa. Kun mennään ulos, ei ovesta mennä ennen kuin katsotaan. Ulkona pysähdellään satunnaisia kertoja ja katse. Seuraamispätkiä katsekontaktilla. Ruokaa ei saa ilman katsetta.
Pojilla pelihousut repeää aina, kun isäntä (tai kuka vaan) tulee sisälle. Eilen oven käydessä istutin pojat lattialle ja katse. Manulle se tuotti suuria vaikeuksia, kun onhan isiä ollut niin kova ikävä. Istua se kyllä malttoi, mutta pakko oli kuikuilla eteiseen päin. Taaville se nyt ei suuria ongelmia tuottanut, onhan äiti kaikki kaikessa, mutta oli sekin valmiina säntäämään eteiseen. Päästin pojat vapauteen sekunniksi, sen verran että pääsivät isäntää haistelemaan ja pyysin takaisin. Ne jopa tuli (normaalisti kuuroutuvat tuossa tilanteessa). Riviin istumaan hetkeksi silmiin katsoen. Vapautus ja pikainen isännän tarkastus, jonka jälkeen Manu otti luunsa ja Taavi kellahti mun kainaloon nukkumaan. Se meni yllättävän hyvin, kun normaalisti ne meuhkaa useamman minuutin tuossa eteisessä ja Manu varsinkin roikkuu isännän jalassa.
Iltalenkillä kohdattiin hurjia vaaroja, joita oli ilmestynyt meidän normaalin reitin varteen (jossa ei olla käyty hetkeen). Oli mm. pelottavia varjoja ja latulana. Manu ensin haukkui lanalle ja pyysin katsekontaktia. Se meni niin kuin odotin eli varauksella - selän yli kurkkien ettei hyökkää kimppuun. Tämän jälkeen Taavi alkoi haukkumaan varjoille ja nurkan takaa kuuluville äänille. Siltä vaadin katsekontaktia ja samantien möröt unohtui ja reippaasti jatkettiin matkaa. Eipä ole hetkeen ollut pojilla mörköjä, kai se johtui siitä kun oltiin maalla viikon ajan, joten on päässyt kotiolot unohtumaan.
Näin päiväsaikaan häiriötekijöitä on miljoona enemmän, mukaan lukien muut koirat, joten tulee hyvää treeniä. Taavi on hankalampi ulkona, hajut kun vie edelleen voiton. Manu on mallioppilas silloin, jos ei muita koiria näy.
Tällä kaavalla me nyt jatketaan. Tarkoituksena harjoitella kontaktin saamista ja ehkäpä sen kautta saisi pojat vähän itsevarmuutta epäilyttäviin asioihin. Etenkin ihmisten kohtaamiset ja olisihan se upeaa jos voisi mennä muiden koirien ohi poikia silmiin katsoen. Koska meillä ei pahemmin vieraita käy, treenaillaan isännän avulla tuota kun joku tulee sisälle.
Viime viikko maalla meni hyvin, mitä nyt vähän kävivät kokeilemassa onneaan heikoilla jäillä. Naarmuitta kuitenkin selvittiin ja kivaa oli kaikilla. Paluumatkalla ostin VipStoresta uuden isomman kupin, ensimmäinen ostos uutta penskaa varten. Sunnuntaina käytiin katsomassa cirneco-vauvaamme ja olihan se suloinen kuin mikä. Kuvaa ei valitettavasti ole tänne laittaa, kun kameraa ei mukana ollut. Olikos se nyt 3 viikkoa, niin saa hakea uuden tulokkaan kotiin <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti