Niin vain kesäloma tuli ja meni. Arki ei lähtenyt rullaamaan ihan suunnitellusti, kun itselleni iski korva-, poskiontelontulehdus-kuume-flunssahässäkkä ja tämä viikko on mennyt sohvalla maaten. Eilen saadut antibiootit näyttäisi purevan sen verran hyvin, että tänä aamuna lähdettiin viideltä koirien kanssa puistoon.
 |
| Padolla tutkimassa |
Mutta takaisin lomaan. Kuvia.. Ja niitähän taas olisi ihan tarpeeksi, yritä tässä nyt 800 kuvasta valita ne julkaistavat. Tällä kertaan oli harvinainen reissu, kenellekään ei sattunut sen kummempia kommelluksia. Koiratkin pysyivät kivien päällä tippumatta järveen. Uimassa ei tullut käytyä, koiratkaan eivät käyneet paria kertaa enempää. Pääosin saimme nauttia (ihanan) viileästä ilmasta, joten järvellä ei tullut kauheasti oleskeltua. Kyllä me kuitenkin päästiin vähän piharajojen ulkopuolellekin nauttimaan elämästä. Itse en vain tule kauhean hyvin juttuun tuon auringon ja yli 20 asteen pluslämmön kanssa. Ja yllättävää kyllä, Pihla sietää lämpöä huonommin kuin pojat. Se on aina ensimmäisenä etsimässä varjoa tai kaivautumassa hiekkaan.
 |
| Höntti Manu luuli, että padon yli virtaa vesi, niin kuin on aina edellisilläkin kerroilla. Jalat levällään tarpoi ensin menemään, kunnes tajusi, että voi normaalistikin kävellä. |
Juhannuksena ''leivottiin'' joka vuotinen rosvopaisti. Kuoppa kaivettiin tietenkin Manun avustuksella, tiukka komento siitä, miten sitä lapiota käytetään. Porukkaa oli parisenkymmentä päätä ja tassuja tepasteli 24 kappaletta. En tiedä oliko koko päivän ulkona riehumiset latistaneet vähän poikien tunnelmaa, kun yllättävän rennosti ottivat vieraat ja vähemmän vieraat vastaan. Pihlalle ihmiset ei tuota minkäänlaisia ongelmia, siitä onkin tullut mun seuralainen, jos jonnekin ihmisten ilmoille mennään.
Ai niin! Kyllähän sitä yksi erittäin iso haaveri saattui loman aikana, nimittäin Manulle. En tiedä miten se tästä selviää, kun raukalta lähti ainakin puoli korvaa irti. Tarina ei kerro miten ja missä näin on päässyt käymään, mutta herkkä sielu koki taas kovia. Aivan kamala vekki korvan reunassa ;)
 |
| Mää veikkaan paarmaa tai Pihlaa syylliseksi ;) |
Pihla pääsi kerran käymään Findogsin näyttelytreeneissä (ihan hyvä muisti mulla, kun neljään kertaan oli mahdollisuus). Hyvin tuli huomattua, ettei koira ole ollut edes narun päässä pariin viikkoon. Kyllähän se meni jotenkuten, mutta on se paremminkin toiminut. Seisoa ei mukamas osannut ollenkaan, jalat sojotti joka ilman suuntaan. Mutta eipä siitä voi, kuin itseään syyttää. Pääpointti oli kuitenkin muiden koirien näkeminen ja alkuhaukkujen jälkeen olikin ihan nätisti ja keskittyi mm. hyttysten ja käpyjen jahtaamiseen. Kotiolosuhteissa treenattiin myös viehettä ja hienosti se sen kanssa toimi. Treenattiin muutaman kerran lähtöä ja ei siihen enempää toistoa tarvittukaan, kun tajusi tilanteen. Muuten me sitten vain juoksutettiin sitä vieheen perässä. Tosin ei näillä kintuilla pääse pinkomaan Pihlaa nopeammin. Loman aikana tuntui että likka kasvoi taas lisää senttejä ja taitaa sillä nyt olla säkä tuossa 45cm hujakoilla. Kroppa näyttää aikuismaiselta ja on se lihastakin saanut. Nyt meillä treenataankin seuraava viikko Tampereen pentunäyttelyitä varten. Pisteet meille, kun on ainoa cirneco-osallistuja molempina päivinä :D Eipähän tarvitse mun stressata ''nuo kaikki muut menee paljon paremmin ja lässynlää''.
Pakko tähän väliin kertoa kuinka hassu mammavauva tuo Pihla oikein on. Tosiaankin kun palattiin takaisin kaupunkiin, vietin maanantain täysin sohvan pohjalla kylmätyyny naamalla. Tämä vekara oli ihan ihmeissään, mikä mua vaivaa. Tuli tunkemaan kuonoaan mun nenään, haisteli ja maisteli. Kai se varmaan haistoi, ettei mun nenän syövereissä ole kaikki kunnossa. Siinä se sitten mahan päällä pötkötteli kovin huolestuneen näköisenä. Varmaan raukka luuli, että olen vähintään kuolemassa. Mikäs tässä sairastellessa, kun on oma huolehtija :)
Eipä meidän lomalla mitään sen ihmeellisempää. Viimeisellä viikolla sain kaivettua meidän hienot kotikutoiset agilityesteet esille ja umpitunnelin. Hiukan oli Manulla muistissa hiomista, miten se homma menikään, mutta äkkiä se syttyi taas hommaan. Taaville ja Pihlalle tunneli oli jänskä juttu. Taavi tosin on sen verran fiksu, että miksi ryömiä sieltä, kun voi muualtakin mennä. Pihla kun viimein uskalsi mennä koko tunnelin läpi, meni loput kerrat niin vikkelään, etten itsekään pysynyt perässä. Vanhasta pyörän renkaasta tein Manulle rengasesteen, mutta se oli mukamas epämiellyttävä juttu. Jopa vanha herra Hessukin siitä suostui menemään. Kyllä mä sain Manun muutaman kerran siitä hyppäämään, mutta sitten trampoliini vei voiton ja mun treenikaveri häipyi paikalta. Tuli myös kerran käytyä kokeilemassa mitä Pihla sanoo polkupyörän vierellä kulkemisesta, mutta eihän se mitään. Meni niin kuin olisi aina mennyt, nätisti tepsutti vierellä.
Hyvää kesän jatkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti