Julkkis-Taavi

Nyt niitä saa, nimittäin Taavin kuvalla varustettuja luontoarpoja!
Kyllä jokaisen täytyy edes yksi arpa käydä ostamassa ;)

Vietimme syyslomaa Tampereella ja koko viikko siellä vierähti. Manun ruvet on parantunut, tällä hetkellä rupikohta on karvaton. Nyt kuitenkin sen laihtuvuuden takia olisi tarkoitus huomenna soitella aikaa eläinlääkäriin. Se on nyt syönyt kaikkea mahdollista helposti sulavaa ja imeytyvää ruokaa, mutta ulosteen määrästä päätellen ei mikään oikein tahdo imeytyä. Itseäni eniten tässä kyllä häiritsee se, kun uloste kuitenkin on ihan normaalia kiinteetä, ei haise eikä piereskele. Normaalisti kuitenkin mahaongelmissa sillä heti esiintyy limaa/löysyyttä ja hajuhaittoja.  Hommasin sille eri raksumerkkien näytepakkauksiakin, mutta Pihla oli rosvonnut ne laukustani ja onnellisena neitinä söi melkein kaikki. Melkein puoli litraa oli napostellut kevyttä välipalaa. Onneksi sen maha sentään on terästä, eikä sille tullut ilmavaivaa kummempaa ongelmaa. Mutta palataan asiaan, kun päästään sinne eläinlääkäriin.

Joukossamme on rupikonna

Niin... Manu vietti viikonlopun hoidossa muualla. Maanantaina huomasin sen aristavan oikeaa lapaansa ja ajattelin sen teloneen itsensä. Hiukan toki ihmettelin, että se oli vain kosketusarka eikä ontunut mitenkään. Tiistaina oli sama juttu, silloin tosin lapaan ilmestyi pari pientä näpyn kaltaista kohoumaa. Keskiviikkona koko tilanne kirjaimellisesti räjähti käsiin. Aamulla lavassa näkyi pientä turvotusta. Alue oli niin kipeä, ettei siihen saanut koskea. Aamupissalenkki oli todella nihkeä, Manu ei juurikaan suostunut liikkumaan ja pysytteli poissa Pihlan ja Taavin jaloista. Harvemmin Manu kipujaan näyttää, mutta tällä kertaa siitä selkeästi huomasi, että nyt sattuu. Sisälle tultaessa päätin yrittää vähän pestä tuota aluetta, jos siihen olisi tullut jotain, mikä ihoa ärsyttää. Töistä tullessani käytiin ulkona. Manu kyllä meni paremmin kuin aamulla, mutta sisällä tilanne paheni. Yksittäisiä näppyjä alkoi kohoamaan ympäri kehoa, hännästä kuonoon asti. Lavan rykelmä oli aivan turvoksissa. Eläinlääkäriä ei sille päivään saatu, joten yritin kotikonstein tehdä asialle jotain. Yritin desinfioida aluetta, mutta eihän siitä mitään tullut, kun Manua sattui niin paljon. Puri ja rimpuili vastaan. Tässä vaiheessa pakko huomauttaa, ettei Manu normaalisti pure mua vaikka johonkin sattuisi. Ilmeisesti oli siis todella kipeä. Lavan näppylöistä alkoi vuotamaan vaaleaa töhköä ja sen perään verta. Manu sai kaulurin, ettei nuolemalla pahenna asiaa. Annoin puolikkaan kyytabletin ja tilanne rauhoittui, näpyt laski ja Manu malttoi alkaa nukkumaan. Illalla jo hetken jaksoi leikkiä enimmäistä kertaa koko päivänä. 

Tänään torstaina päästiin heti aamusta eläinlääkäriin. Tilanne onneksi oli jo rauhoittunut, Manuun sai jopa koskea ilman hampaita. Allergiaepäilyä taas, sai viikon antibioottikuurin. Toivottavasti menee tällä ohi, eikä ala uusimaan. Nämä on aina näitä ''kivoja'' tilanteita, kun ei tiedä miksi ja mistä tämä johtuu. 

Kuvassa on tilanne keskiviikolta näppyjen puhkeamisen jälkeen, pahin turvotus laskenut.

Rakkaalla lapsella on monta nimeä

Tässä iltasella aloin pohdiskelemaan, miksi on pitänyt nähdä niin paljon vaivaa, kun on keksinyt koirille lempinimeä. Manun kanssa se oli kaikkein vaikeinta. Muistan kuinka mulla oli pitkä lista eri vaihtoehtoja, perus suominimistä hieman eksoottisimpiin. Lähtökohta oli kuitenkin se, että nimi on helposti lausuttavissa. Ensin Manusta piti tulla tyyliin Tico-Rico-Taco.. Sitten keksin, että Mauno! Noh, suuhun sopi paremmin Manu ja Mauno jäi lempinimen lempinimeksi. Kun Manu oli jo jonkin aikaan ollut ja aloin jo pohdiskelemaan mahdollisen toisen koiran nimeä, suosikiksi tuli Tahvo. Seuraava koira on Tahvo vaikka mikä olisi. Eipä tullut Tahvoa, entäs sitten Tauno. Ei Taavi ollut yhtään Tahvon näköinen tai oloinen ja Taunon sijasta Taavi sopi paremmin suuhun sanottavaksi. Tauno jäi lempinimen lempinimeksi. Nyt on siis Mauno ja Tauno. Tuleekohan joskus Rauno? Tänään kuitenkin tulin siihen tulokseen, että on se ja sama, minkä nimeksi antaa, kun yhtäkkiä huomaa koiralla olevan lempinimen lempinimiä ties mitä kaikkea. Ja koirat vielä tunnistavat ne omakseen. Tässä tulee mieleen oma lapsuus ja se, kun äiti suuttuessaan aina käytti mun oikeaa nimeä. Sama pätee koiriinkin. Kun koirien tottelevaisuudessa on ongelmia tai tekevät tuhmuuksia, tulee käskytettyä virallisilla Manu ja Taavi nimillä. Muulloin ne ovatkin kaikkea muuta. Pihlasta nyt ei ole päässyt tulemaan mitään isoa listaa eri nimiä, kun se ei täällä virallisesti asusta. Neiti Pee, Piipi ja Pimpula. Pihla on muuten tälläkin hetkellä täällä hoidossa, että terveisiä lukijoille siltä jos joku kaipailee neidin kuulumisia :)

Listaan tähän poikien eniten käytettävät lempinimet.
Manu = Mauno, Manfred, Manuel(Manuelli), Mansku, Bansku, Mauno-Makkara, Makkara, Anu, Ansku, Nauno, Nanu, Naksu, Muksu, Moksu, Mouksu, Puksu
Taavi = Tauno, Taapi, Aapi, Tapi, Api, Papi, Tiivi-Taavi, Apiainen, Tuupi, Tuhru, Nuhru, Puupi, Uupi, Apsi(-apina)

Toisinaan jotkut vieraat kysyvät useamman kerran, että mikäs sen nimi olikaan, kun itse kutsun niitä milloin milläkin nimellä. Rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Sitten kuulumisiin...

Neiti Pee on täällä taas kyläilemässä määrittelemättömän ajan. Parisen viikkoa se on tuossa nyt pyörinyt. On muuten neiti muuttunut sitten viime kerran. Olen positiivisesti yllättynyt, meinaako se ihan aikuistua? Enää ei ole ollut havaittavissa mitään pentumaisia juonitteluja vaan se on ollut ihan jalat maassa ja sen kanssa on ollut oikein mukavaa. Näyttelyissähän tuo on käynyt tie missä, etten enää itsekään pysy perillä. Tältä joulukuussa kaksi vuotta täyttävältä koiralta löytyy jo tällainen tittelirivi jalostustietojärjestelmästä BY MVA BY JMVA LV JMVA EE JMVA HeJW-14 LVV-15 BYV-15. Hieno reissunainen!

Manun ja Taavin elämässä ei ole tapahtunut mitään erikoista. Manulla vähän meinaa olla ruuan/mahan kanssa pienoisia ongelmia ja siihen ollaan yritetty keksiä ratkaisua. Se kyllä syö hyvin ja sonta on normaalia, mutta sitä sontaa tulee joka lenkillä parikin kertaa. Laihtunut on jonkin verran, joten toisin sanoen ruoka ei imeydy. Matokuurinkin on saanut, mutta sekään ei ole tilannetta helpottanut. Ruoka on ollut samaa nyt ainakin vuoden ajan, joten ei ainakaan mistään muutoksesta johdu. Ellei sitten tuo sapuska ole muuttunut. Kuitenkin kokeiluksi tilasin netistä toista sapuskaa ja nyt odotellaan sen saapumista. Näiden ongelmien kanssa heti kolkuttelee takaraivossa se Manun suolistotulehdus jokusen vuoden takaa, ettei se nyt vaan ole syynä. Inhottavia tämmöiset, eläinlääkäriin sitten taas suunnataan jos ei tilanne parane uuden ruuan myötä. Hiukan kuitenkin elättelen toiveita tuon ruuan suhteen, kun Taavissakin on ollut havaittavissa tiheentynyttä sontimisen tarvetta. Se ei kuitenkaan niin paha ole, mutta Manu nyt reagoi niin herkästi kaikkeen. Toivottavasti tämä selviää ilman suurempia ongelmia.

Neiti Pee kävi kylässä

Tai kävi ja kävi, hoitoon se tuli neljäksi viikoksi. Sama vanha neiti se oli, mutta kyllä siitä jo huomasi pientä aikuisuutta. Oli enemmän jalat maassa tyyppiä kuin aikaisemmin. Hiukan jänskätti, miten neiti pärjäsi mun töissä olot, mutta hienosti se oli. Paitsi kerran, kun olin unohtanut romukaapin oven auki. Tavarat oli tyhjennetty pitkin makkaria. Pojat otti neidin hyvin vastaan. Alkuun kyllä kyräiltiin ja ihmeteltiin, mutta äkkiä ne muisti toisensa ja niin sitä alettiin leikkimään. Mummulassa käytiin Hessuakin katsomassa ja sinne neiti juoksi niin kuin olisi vasta eilen viimeksi ollut kylässä. Vapaanakin se pihalla pysyi, mitä nyt pari kertaa piti tien risteyksessä käydä haahuilemassa. Vaikka neidin läsnäolo mukavaa olikin, oli se mukava palata takaisin kahden koiran arkeen. Poikien kanssa kun elämä on niin leppoisaa, ei tarvitse stressata, mitä pahoja ne keksii.

Syys-lokakuussa tulee myyntiin hienoja Veikkauksen luontoarpoja, niissä nimittäin komeilee Taavin kuva! Sitten kaikki niitä ostamaan ;)

4.8. Manu täytti 4v :)

Eunukki -kerhon uusi jäsen

Niin siinä kävi, että Taavi joutui luopumaan jalkovälissä roikkuvista kilkuttimista. Olihan sitä jahkailtu ja pähkäilty ties kuinka kauan, mutta tämän keväinen käytös oli pisteenä iin päälle. Ensinnäkin Manusta tuli Taavin pakkomielle. Ja alkoipa se jopa hiljalleen yrittämään nylkytystäkin samalla, kun intensiivisesti Manua nuoleskeli. Lopulta Manu ei enää päässyt minnekään ilman, että Taavi juoksi kieli pitkällä perässä. Ja Taavi jopa aloitti puolustamaan Manua. Toisena alkoi märkien unien näkeminen. Tämä oli ihan uutta mulle, että eläimetkin voivat nähdä himokkaita unia. Pakko oli silloin ihan googlettaa, onko tämä kovinkin yleistä. Taavi siis kaikessa rauhassa nukkui, kunnes alkoi nykimään niin kuin unta nähdessään. Nykiminen muuttui nylkyttämiseksi ja siihen tämä heräsi, kun ruikkasi sitä itseään. Bonuksena Taavi päätti merkata mun sängyn. Ja papukaijamerkkinä ruikkaili mun petivaatteet. Ja niin loppui tämän herran viriili elämä. 

kännissä.

Itse leikkaus sujui ongelmitta. Nukutusainetta sai tuttuun tapaan antaa normaalia enemmän, kun mielellään sinnitteli hereillä viimeiseen asti. Heräily sujui kohtalaisen hyvin, hiukan oli sitkeessä loppu pöhnät. Illalla oli kipuisen oloinen, piti koko ajan pientä vikinää ja tärinää. Annoin särkylääkkeen, jota suositeltiin jos oikein kipeä on. Se helpotti ja saimme nukkua yön rauhassa. Taavi sai pöksyt jalkaansa, kun kauluri ahdisti niin paljon. 

Aamulla oli kuin uusi mies. Kun me Manun kanssa keräiltiin itseämme sängystä, Taavi jo tuli lelun kanssa touhuten. Mitä ihmettä, Taavi joka leikkii just ja just 5 minuuttia kerran viikossa. Kivuista ei ollut tietoakaan, eikä sitä jalkovälinsä kiinnostanut. Annoin kuitenkin särkylääkkeen varulta. Taavin parantuminen sujui todella hyvin. Edes suojaa ei sille tarvinnut, kun ei se noteerannut mitenkään leikkaushaavaa. Muutaman kerran sitä katseli ja kieltämällä lopetti jatkaen muita touhuja. Särkylääkettäkään ei tarvinnut kuin kahtena aamuna tai senkin annoin vain varulta. Parin päivän jälkeen lenkkeilimme jo normaalisti ja koira oli kuin mitään olisi tehtykään. Ensimmäisen viikon aikana tuli jo huomattua, että tämä koirahan on leikkisä kaveri. Miten voikaan kaksi pientä palluraa vaikuttaa toisen elämään noin paljon. Ruokakin alkoi heti maistumaan ja nyt on saatu lihotettua luut piiloon. Taavihan alkoi olemaan jo huolestuttavan laiha ja mietin jo sairauksia, mitä sillä voisi olla, kun herkkuruuasta huolimatta se ei näkynyt missään. Neuroottisesti maata lutkuttava, perässä hinattava uroo on nykyään siedettävä ulkoilutettava. Nyt kolmisen viikon jälkeen ei enää pissoja nuoleskele ja Manukin saa olla rauhassa. Taavi on taas kiinnostunut muustakin kuin hajuista. Kyllä kannatti tämä ratkaisu.

Manulle kuuluu hyvää. 

Tai yritti se yksi päivä tukehduttaa itsensä purutikkuunsa. Olin just suihkussa, kun alkoi kuulumaan perinteistä kakomista, kun tämä hotkaisee viimeisen palan liian isona. Tällä kertaa kuitenkin ääni kuulosti siltä, että nyt taitaa tukehtua. Ryntäsin suihkusta ja hakkasin Manun selkää. Ensin ei ollut mitään vaikutusta ja hakkasin uudestaan. Ääntelystä päätellen tikku lähti liikkeelle ja lopulta sai sen sylkästyä pihalle, verisenä tosin. Tyypilliseen tapaansa tämä meinasi hotkasta sen samantien uudestaan kitusiinsa ja siinä vaiheessa itse karjasin semmoiset perkeleet, että naapuristakin kuului ihmettelyn ääntä, mitä täällä oikein tapahtuu. Manu luovutti aarteensa ja sitten alkoikin se jännittäminen, millaista tuhoa sinne ruokatorveen oikein tuli. Lattialla oli tikun mukana tulleet pari veritippaa, onkohan siellä isompikin haava? Manu kuitenkin oli terveen oloinen, ei nieleskellyt eikä muutenkaan vaikuttanut siltä, että jotain kipua olisi. Ajattelin, että kyllä se varmaan oksentamaan alkaa, jos verta kovastikin vuotaisi. Selvisimme onneksi säikähdyksellä. Varulta pidin puuroruokinnalla, ettei ärsytä enempää. Keräsin kaikki purutikun palaset roskiin ja nyt olen ollut tarkkana, ettei mitään syödä ilman valvontaa. Kyllähän se jo tässä kerran meinasi taas hotkaista liian ison palan, mutta taisipa muistaa viime kerran ja jätti yrittämättä, mahtuisiko kurkusta alas.

On ollut vähän sellaista puhetta, että Pihla neiti tulisi kesällä hoitoon :) Kovin on aika kullannut muistot, kun mulla on ikävä sen loputonta mielikuvitusta ja toilailua. Eipähän tule meille tylsää.

Hengissä ollaan

Tovi tässä on vierähtänyt viime päivityksestä. Suurin syy hiljaisuudelle on se, etten omista tietokonetta, eikä tällä tabletilla kirjoittaminen ole kovin mukavaa. Valokuvaaminenkin on jäänyt vähemmälle, kun eipä niitä kuviakaan voi käsitellä ilman konetta. Mutta mitäpä meille muuta kuuluu...
Manun ja Taavin kanssa olen muuttanut pysyvästi Ähtäriin ja itse olen ollut koulunpenkillä tämän vuoden. Toukokuussa toivon mukaan olen se puuseppä, jota aloin opiskelemaan jo 6 vuotta sitten. Meillä on täällä mukava kaksio keskustassa, koirilla on tilaa liikkua sisällä. Tosin ainoa joka täällä liikkuu, on Manu. Taavihan ei edelleenkään pahemmin innostu mistään leikkihommista. Koirat on pysynyt terveinä (kopkop), Taavilla tosin on ollut kevättä rinnassa että se syöminen taas unohtuu... Se onkin nyt saanut olla herkkukuurilla.
Koska asiat meni miten meni, Pihla ei enää valitettavasti kuulu laumaamme. Ensinnäkin sillä on ollut kalenteri täynnä näyttelyitä ja kesän tullen alkaa juoksukausi. Eihän se mun luona pahemmin kerkiäisi olla ja toisekseen itselläni ei ole edes autoa, joten en pääsisi sitä kuskailemaan.  Ja muutenkin se on päässyt elämään vapaan koiran elämää, joten neidin tuntien, en usko, että sitä kauheasti innostaisi joutua takaisin hihnan päähän lenkkeilemään. Saatika että se malttaisi nätisti odottaa koulupäivinä. Päädyimme siis purkamaan sijoitussopimuksen.  Ikävähän sitä on joka päivä.

Poikien arkeen on kuulunut lenkkeilyt kolmisen kertaa päivässä. Manu sai alkuun mennä vapaana tiettyjä pätkiä, mutta lumien sulettua löytyi liikaa hyviä herkkuja, joten on saanut tyytyä remmiin. Onhan tässä keskustassa ollessa omat extremet, kun etenkin viikonlopun jäljiltä on teillä rikottuja pulloja.  Ja syötävää löytyy vaikka ja mitä.  Toistaiseksi olemme selvinneet ilman vahinkoja.
Pojat ovat olleet yksinolot makkarissa portin takana. Jossain vaiheessa ne aloittivat typerän räksytyksen joka kerta, kun kotiin tulin. Ja ilmeisesti siis räksytys alkoi lähes aina, kun hissiltä kuului ääniä. Vaikka mulla tässä onkin ymmärtäväiset naapurit, itseä ärsytti tuo typerä tapa, jota ei aikaisemmin ole ollut. Mietin, millä tuon saisi loppumaan ja päätin kokeilla ihan sitä, etten päästä niitä pois portin takaa, jos huutaa täytyy. Koirat kyllä hiljeni heti mut nähtyään, mutta saivat vielä odottaa 10-15min ennen kuin saivat tulla tuvan puolelle. Ei siihen tarvittu kuin kaksi kertaa, niin pojat on ollut ihan hiljaa. Eivät mölise turhia, vaikka tahalteen pitäisin meteliä oven takana. Kertaakaa en ole kuullut niiden haukkuvan, kun olen ollut käytävällä. Fiksut, hölmöt pojat.

Kahvipensaan napostelija

Tässä taannoin Manu taas vähän päätti tuoda actionia päivään. Vietettiin rauhallista iltaa, kun kuulin rouskutusta olohuoneesta. Ajattelin että muori siellä keksiä tms. syöttää koirille. Siitä minuutti, pari, alkoi Manu kauhealla tohinalla etsimään jotain huoneen nurkasta. Komensin pois, ettei vedä mukanaan sähköjohtoja ja kyllä se pois tuli. Mutta pakkomielteisen oloisena meni sinne takaisin, ihan kuin paniikissa olisi etsinyt jotain. Haisteli ja tutki kaiken mitä vastaan tuli. Tässä vaiheessa aloin jo tarkkailemaan, onko tuo nyt ihan kunnossa. Samalla huomasin takapään heittelevän ja Manu alkoi kulkemaan matalana, mitä tekee jos on peloissaan tai epävarma.
Kaappasin Manun syliini jos se rauhoittaisi sitä. Manu vain haisteli ja pää pyöri kuin hyrrä, vaikutti siltä ettei tiennyt missä maailmassa elää, eikä edes enää muakaan tuntunut tunnistavan. Ihan kuin olisi ollut sokea. Ei reagoinut, kun  käsillä huidoin silmien edessä ja meni päin seiniä.  Aloin jo miettimään epilepsiaa, nytkö se sitten tuli tähän taloon.

Päästin Manun vapaaksi, että sain soitettua eläinlääkäriin. Kaikki asiat ja esineet olivat kuin demoneita, ihan kuin Manu olisi heitetty keskelle pelottavia asioita. Puhelimessa ollessani, Manu löysi hiirensä ja kovasti sillä yritti leikkiä. Pitkin tuoleja ja seiniähän se meni. Eläinlääkäri epäili myös epilepsiaa ja päätettiin palata asiaan hetken päästä uudestaan, rauhoittuuko kohtaus. Pari minuuttia puhelun jälkeen muistin, että sehän söi jotain -mutta mitä? Tässä vaiheessa muori toteaa  että tuon kuivuneen lehden nappasin sen suusta... Ja taas soitto eläinlääkäriin. Kahvipensas oli vieraampi kasvi, eikä sen myrkyllisyydestä ollut tietoa. Lähdettiin kuitenkin kohti Alavuden eläinlääkäriä.

Matkalla Manu oli aivan hysteerinen. Vajaasta puolen tunnin matkasta  se huusi ja hyppi häkin seinille melkein koko ajan. Loppumatkasta se rauhoittui ja itse kun yksin olin matkassa, mietin onko se hyvä vai huono juttu, ettei mitään kuulu. Välillä kuului pientä tuhinaa, että kyllä se vielä hengittää ainakin. Eläinlääkärin pihaan päästyä alkoi taas hysteerinen raapiminen häkin ovea vasten. Hyvä että edes hihnaan sain, kun oli ihan kahjona. Ellillä kuljettiin matalana ja sielläkin kaikki varjot ja nurkat oli tosi pelottavia. Pöydällä tutkittaessa sai paniikkikohtauksen ja repi itsensä lattialle. Toinen kerta meni paremmin. Sydän löi rauhallisesti tilanteeseen nähden ja hengitys oli normaali. Päädyttiin oksennuttamaan Manu ja olihan siellä tavaran sisällössä vielä pieni lehden pala. Tämän jälkeen alkoi vointikin neutralisoitumaan ja loppuajasta oli jo oma itsensä. Kotimatkakin meni rauhallisesti nukkuen. Takaisin kotiin päästyämme oli jo ihan normaali ja sai vielä lääkehiiltä iltapalaksi. Ruokahalu oli kova tuttuun tapaan.

Tämmöistä pientä iltaohjelmaa oli meillä. Onneksi selvisimme TAAS säikähdyksellä.

Uusia tuulia

Tämä vuosi meillä on lähtenyt käyntiin uusien tuulien merkeissä. Tai noh, oikeastaan vanhojen, sillä olen nyt virallisesti muuttanut ja jäänyt Ähtäriin. Näistä ja muista asioista kerron sitten lyhkäisyydessään myöhemmin, kun kaikki asiat on saatu järjestykseen. 

Poikien osalta niiden elämä on sujunut hyvin. Joulun aikaan Taavi pääsi matkustamaan elämänsä ensimmäistä kertaa junalla ja käyttäytyminen oli vähän sen mukaista. Kaikki oli pikkupojalle niin uutta ja ihmeellistä.  Manu vanhana konkarina oli rinta pörheänä laukkuvahtina. Hienosti matka sujui maukuvista kissoista ja muista koirista huolimatta. 

Kova pakkanenkin on välillä meitä kiusannut, eikä koiria juurikaan silloin ulkona näy. Pissalle lähimpään kohteeseen ja äkkiä sisälle. Tuon seurauksena Taavillekin kävi pieni kakkavahinko sisälle, kun ei voinut ulkona tehdä tarpeitaan. Kai tuolla pitäisi olla joku tuplatoppahaalaripuku jollain sähkölämmityksellä, että tarkenisi ulkoilla. Manu taas tykkäisi ulkoilla nakuna, aivan sama sataako räntää vai onko 20 astetta pakkasta. Itsehän en tosin ole vastannut sen toiveisiin ja pienen kissahiiri -leikin jälkeen saan manttelin päälle. 

Mitä vanhemmaksi Manu tulee, sitä vaikeammalta tuntuu sen inhoamat asiat. Kai se on 10 vuoden päästä kunnon kiukkupappa... Kynsien leikkuukin pahenee kerta kerralta,  vaikkei siinä ole koskaan tapahtunut mitään haaveria. Paitsi se kynsiepisodi, öö 2 vuotta(?) sitten, kun piti poistaa eläinlääkärissä oven alle jäänyt kynsi. Tässä nyt ollaan sitten leikelty kynsiä joka toinen päivä vähän kerrallaan. Kipuherkkä kun on, niin itkee vollottaa pienimmästäkin kolhusta. 

Taavilla taas on ihan uskomaton kipukynnys. Vaikka siihen jokin asia sattuisi, ei se päästä pihaustakaan.

Riippuen nyt omasta elämäntilanteesta, ajattelin jos saisi Taavin kastroitua helmikuun lopulla. Sen asian suhteen nyt ei mitään hengenhätää ole, joten käydä silloin kun pystyn olla kotona vahtimassa vointia. Onhan tuo vähän väliä menossa omille teilleen ja toisinaan piipittää ikkunassa, mutta toistaiseksi käytös on vielä siedettävissä. Ruoka kuitenkin maistuu ja malttaa nukkua.

Tässä taannoin taisi Taavilla olla vähän anaalirauhaset täynnä, kun oli normaalia apaattisempi ja peräpää oli hiukan turvoksissa. Nettiselailun tuloksena löysin ohjeeksi antaa ruisleipää ja niinhän minä sitä annoin aamu- ja iltaruuan sekaan. Olisiko vajaa vuorokausi mennyt, kun rauhaset tyhjentyi ja  sitä itseään oli takapää täynnä. Tuon jälkeen on ollut taas normaali ja tarkkailemme tilannetta.

Manukin taas säikäytti meikäläisen eräs ilta. Siinä se touhuili omia juttujaan kunnes katsoin sitä ja kuonon päällinen oli ihan turvoksissa. Ensimmäisenä tuli mieleen vuosia aikaisemmin tapahtunut mystinen allergia- /yliherkkyyskohtaus ja toisena kiroilin, miksi nämä tapahtuu aina viikonloppuisin ja illalla. Ensiapuna tungin samantien 1/4 kyytabletin kurkkuun ja tarkkailin tilannetta. Luojan kiitos tilanne ei pahentunut ja hetken päästä nokkakin oli normaali. Syyksi epäilen aikaisemmin varastettua päärynän palaa... Tai sitten muuten vain ärtyi jostakin.