18. maaliskuuta 2013

Hyvää synttäriä Taavi!

Tänään tulee vuosi siitä, kun pienen pieni pallero, Taavi tuli maailmaan. 7 viikkoa myöhemmin tämä kaveri pääsi meille Manun kaveriksi. Alkuunhan se oli hyvinkin yksipuolista ystävyyttä. Pennuksi Taavi oli erittäin viisas, nopeaa se oppi asiat. Kaikki se hurmasi söpöllä katseellaan, jota myös esittää nykypäivänäkin.
Taavi, kaikkien kaveri. Oli aivan sama kuka tuli vastaan, oltiin heti nuolemassa naamaa. Tuli vastaan iso tai pieni koira, oli sitä moikattava ja houkuteltava leikkiin. Sama meno jatkuu vieläkin, tosin vieraiden ihmisten kanssa  aluksi pienellä varauksella.
Loppukesästä käytiin suorittamassa pentukurssi, joka meni hyvinkin pentumaisesti. Oli juttuja, missä Taavi oli Manua viisaampi, mutta oli myös niitä asioita joiden opettelemisessa vierähti useampi tovi. Se on kyllä tullut huomattua tässä vuoden aikana, että jos Taavi jonkin tempun kerran tekee, se muistaa sen aina.
Vuoteen on mahtunut kolmet näyttelyt ja kolmet match show:t, hyvällä menestyksellä. Pentunäyttelyistä saldona 1x ROP ja 1x VSP, viimeisimmästä junioriluokasta irtosi ERI2 SA. Mätsäreistä on tullut pari punaista ja yksi sininen nauha.
Täysin terveenä ei kulunutta vuotta päästy viettämään. Oksentaminen vei eläinlääkärin tutkimuksiin ja tämän jälkeen ilmestyi allergisia oireita. Allergisen reaktion aiheuttaja jäi pimentoon, mutta myöhemmin oksentelulle löytyi syy närästyksestä. Mutta selvittiin pienemmillä vahingoilla, kuin Manu ensimmäisestä vuodestaan.
Koska Taavi on jo ''iso'' poika, on sille viime aikoina alkanut tulemaan isojen poikien ego-ongelmia. Viime viikonloppuna se karkasi järven jäällä toisen koiran hajun perään. Myöskin on alkanut omaisuuttaan puolustamaan enemmän Manulta. Ja tähän Taavin omaisuuteen kuuluu mm. minä ja joskus ei päästä Manua mun luokse, jos satun syömään jotain. Mutta pienen palautuksen jälkeen muistetaan taas hetki, ettei hän ole talon herra.

Pentuaikoja muistellessa huomaa kuinka nopeaa on aika mennyt. Tuntuu siltä kuin Taavi olisi vasta hetki sitten tullut tähän taloon.

Ajattelin ostaa Taaville jotain herkkua synttäreiden kunniaksi, mutta toisaalta sillä on kyllä herkkujen puolesta synttärit joka päivä :)




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti