Niin se kevätkin on pikkuhiljaa alkanut tekemään tuloaan. Samalla muutin blogin väritystäkin vähän keväisemmäksi.
Kevään ensimerkit on jo ilmassa...
- Taavia saa hinata perässä, kun olisi niiin paljon haisteltavaa kohdissa, joissa maa jo näkyy.
- Narttuja, narttuja, narttujen hajuja.
- Manu haluaa nakuilla. Ei mielellään haluaisi aamu- ja iltapakkasilla takkia niskaan, koska ei sitä päivällä tarvitse.
- Pojat räpiköi jalat joka ilmansuunnassa, ettei tassut kastuisi - ainakaan kovin pahasti.
- Ahmatti-Manu löytää kaikkea "hyvää" syötävää sulavan lumen seasta.
- Auringonpalvojat valtaa sohvan päiväsaikaan.
Saa nähdä kauanko me vielä uskalletaan käydä tuolla järven jäällä. Täytyy sitten siirtyä koirapuistoilemaan, vaikkei se aina niin rentouttavaa ole. Käytiin noin viikko sitten puistossa piitkän tauon jälkeen. Taavi löysi itselleen tyttöystävän rhodesiankoirasta, jonka perässä juoksi kieli pitkällä. Koko ajan takamuksessa kiinni eikä noteerannut meikäläistä yhtään. Mitään astumishommaa ei kuitenkaan alkanut tekemään, oli vaan niin hyvät hajut ja maut. Hävetähän sitä sai, mutta onneksi rhoden omistaja oli hyvinkin ymmärtäväinen ja kertoi omistavansa myös kääkkäuroksen, jolla oli havaittavissa samoja piirteitä. Kun Taavin tyttöystävä lähti, jäi pikkupoika portille ulvomaan särkynyttä sydäntä. Ulvominen nyt kuitenkin onneksi loppuu kieltämisellä, ettei jää levy päälle.
Manuhan tyypillisesti pyöri koko ajan jaloissa ja räkytti lähestyville koirille. Muutaman kerran se uskalsi käydä tutkimassa paikkoja, mutta äkkiä se jalkoihin taas tuli jos joku meinasi ''hyökätä'' kimppuun. Ujojen ja hiljaisten koirien kanssa ei ole mitään ongelmaa. Kyllä se jonkin verran siinä rauhoittui, kun tarpeeksi usein sain komennettua, ja alkoi huomaamaan ettei kaikki halua tappaa sitä. Ei näistä kahdesta kovin ylpeä voi olla tämän perusteella... Mutta tosiaan puistossa on tullut oltua viimeksi syksyllä, joten on sen puoleen ymmärrettävää, että ovat päästään sekaisin nähdessään monta muuta koiraa.
Pientä auringonpistosta pojissa on ollut havaittavissa, kun ovat olleet normaalia rauhallisempia lenkeillä. Manun ohituskurssi ei oikein ota tuulta purjeisiin, kiitos ihanien tätien, jotka väkisin haluaa tunkea turrensa meidän eteen. En tiedä mikä siinä on niin vaikeaa tajuta, jos mä pidän pojat penkan puolella yrittäen pitää ne kontaktissa, niin täti tunkee turrensa kanssa meidän eteen kun ''muppe vähän vain haluaa haistella''. Oikeasti meinasin kompastua tuohon koiraan, kun yhtäkkiä ilmestyi jalkoihin vaikka molemmat mentiin eri puolta tietä. Kai sitä pitää alkaa kiukkuilemaan kaikille, jos ne ehkä tajuaisi - tai sitten ei.
Pääsiäisenä tämä kööri sitten suuntaa taas Ähtäriin pidennetylle viikonlopulle. Saa pojat taas tuuletella aivojaan. Taaville tosin otan tuon pitkän narun mukaan, jos se taas keksii katoamistemppuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti