Menoa ja melskettä

Ylläoleva kuva kertoo hyvin eilisillan tunnelmat. Pihla jaksaa ja jaksaa riehua, mutta pojat (etenkin Taavi) olisivat jo valmiita unten maille. Poikien puolesta tunnelma on edelleenkin hieman syrjivä, vaikka Pihla kovasti yrittää tehdä aloitetta leikkiin. Manua kylläkin hiukan kiinnostaisi tulla leikkiin mukaan ja välillä vähän kokeileekin kepillä jäätä, mutta perääntyy sitten omiin puuhiinsa. Manuhan nyt on muutenkin ujoa sorttia uusien kavereiden kanssa. Taavi ei muutenkaan leiki, kuin sen kerran päivässä ja sille onkin ollut rankkaa, kun ei totuttuun tapaan pysty nukkua puolta päivää. Painikaverikseen Pihla haluaisi Taavin ja sen niskassa on tullut roikuttua. Vaikkei sitä Taavista ihan heti uskoisi, tämä on tuossa tilanteessa kuin elämää nähnyt vanhus, jota ei mikään hetkauta - seisoo vain paikoillaan. Sain mä eilen pari kertaa huijattua Manun vetoleikkiin Pihlan kanssa, kun ensin vedin Pihlan kanssa ja sitten toisen pään ujutin Manulle. Eihän Pihlan voimilla vielä Manulle pärjää, mutta yllätävän paljon poweria siitä silti löytyy.

Eilen me pidettiin Pihlan kanssa kontaktiäänen harjoittelua ja hienosti se sen oppi, olisikohan mennyt viisi toistoa. Naksautusääntä pidetään positiivisena asiana ja silloin imutetaan, kun pitää saada huomio muualle kengistä tai sohvatyynyjen repimisestä. Viisas kaveri se kyllä on, kun malttaa riehumisen keskeltä keskittyä. Huomenna meillä olisi operaationa saada 8 viikon kuva, jonkin näköinen rakennekuva. Tehdä sama kuin Taavinkin kanssa, joka viikko uusi kuva, niin pystyy seurata kehitystä. Tämä penska kasvaa niin vikkelään, että on jo näidenkin päivien aikana tullut lisäsenttejä.

Yksinoloa ollaan harjoiteltu. Aloitetaan ihan alkeista, siitä että olen toisessa huoneessa ilman näköyhteyttä. Pihlalle ei aina riitä sekään, että ollaan samassa huoneessa, vaan etenkin nukkuessa olisi pakko päästä kainaloon.

Ensimmäiset yöt meillä meni hienosti. Tiiviisti kainalossa nukuttiin 8 tuntia, eikä edes tarpeilla tarvinnut käydä. Viime yönä sitten heräsinkin nelisen kertaa siihen, kun pirpana nakerteli mun hiuksia ja kutitteli kuonollaan naamaa. Annoin sitten puruluun ajankuluksi, että me muut saadaan nukkua, mutta ainahan se luu oli mun naamalla. 

Manun ja Taavin kanssa ei nyt olla mitään sen ihmeempiä tehty. Manu saa ulkona irrotella vapaana, jos ei ole muita liikkeellä. Lenkkireittejä ollaan nyt vähän vaihdeltu, kun hiekkatie alkaa olemaan niin kuranen. Koirat on aina selkiä myöten ravassa ja etenkin Manulla kertyy etujalkojen karvoihin kunnon panssari.

Pidettiin poikien kanssa kuvauspäivä tässä taannoin..

Poitsut tsekkailee penkkarihumua