Viikko maalaiselämää takana

Viime viikon maanantaina suuntasin koirien kanssa auton nokan kohti Ähtäriä. Kaikki olivat koko matkan nätisti. Pojat joutuivat nyt siirtymään takapenkiltä takakonttiin, kun hankin isomman kevythäkin. Pienemmässä häkissä pojat ovat matkustaneet takapenkillä, takakontissa kun Manu aina huusi ja Taavilla tuli oksennus. Pidin nyt kuitenkin matkan ajan takapenkkiä kumossa, niin näkivät edes johonkin suuntaan. 

Sisätiloissa Taavilla ja Pihlalla oli vähän hakusessa häkin käyttötarkoitus... Tekivät siitä oman kattohuoneiston.

Muorilan pihaan saapuessa päästin ensin pojat vapauteen ja sitten Pihlan. Hessu tuli ulos moikkaamaan ja Pihla päätti mennä auton alle piiloon isolta möröltä. Poikien menessä sisälle, uskaltautui Pihlakin pois auton alta ja sisällä se olikin jo Hessun kimpussa, niin kuin olisivat aina tunteneet. Ihmiset otettiin heti häntä heiluen vastaan.. Pikku-pojat Manu ja Taavi, kuuluvat nyt isojen poikien kerhoon. Saa nähdä muuttuvatko takaisin pieniksi, kun Pihlasta tulee iso tyttö.

Ensimmäisenä päivänä Pihlan kanssa tutustuttiin ulkoilmaan ja alkuun se suostui kulkemaan vain talon seinustaa pitkin. Päivä päivältä sitten tottui paremmin ja loppuviikosta sitä sai jo pitää silmällä, ettei lähde luvattomille teille. Kovasti ollaan sen kanssa yritetty treenata luoksetuloa ulkona, mutta aina se ei tuota tulosta. Toki ulkona on monta muuta ihmeellistä tutkittavaa asiaa, ettei aina kerkiä tulemaan. Sisätiloissa toimii kyllä, mutta ulkona ei auta vinkulelut eikä herkut. Mutta ihan hyvin se kuitenkin loppupeleissä pysyi oikealla tontilla. Sisällä opetellaan arjen perusjuttuja, mitä saa syödä/purra ja mitä ei. Lisäksi keskittymistä tai pikemminkin rauhoittumista harjoitellaan pienissä määrin. Pihlahan on luonteeltaan ''mulle kaikki heti nyt!'' -tyyppiä. Istua ja maahan se osaa mennä, joten näyttelyitä ajatellen ollaan yritetty saada kaikki neljä jalkaa pysymään paikoillaan. Kuullostaa helpolta, mutta ei se ihan sitä ole. Ennätys taitaa olla joku puolisen sekuntia, jos sitäkään. Mutta eipä meillä vielä mikään kiire ole. Huhtikuussa meillä alkaisi pentukurssi, jota ihan mielenkiinnolla odotan.

Taavi  kiristeli hermojani heti ensimmäisenä päivänä päättäen sulkea korvansa ja lähteä hyvien (narttu?)hajujen perään. Pari päivää tämä sai sitten nauttia olostaan narun päässä. Varmaan nelisen päivää se vinkui ja piipitti sisällä, syönyt ei sitten yhtään mitään (paitsi herkkuja). Kyllä se onneksi loppuviikkoa kohti rauhoittui ja sai nauttia vapaudesta ja ruokakin alkoi maistumaan niinkin hyvin, että yritti varastaa Pihlan sapuskat. Tussilla olen sutannut puhelinnumeroni Taavin pantaan, joten sitä sai pitää ulkona. Tuosta tempauksesta tuohtuneena varasin Oivaan ajan ja torstaina Taavi saa ensi hätään kemiallisen kastraation. Johan mä tässä olen jossitellut ja pähkäillyt puoli vuotta asian kanssa. Kassit lähtee sitten loppukesästä.

näkyykö hiiriä?

Manun kanssa ei oikeastaan ole tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista. Se on porukan vanhin ja viisain, lihavin ja lepposin. Manu on nyt ollut dieetillä, joten se kahta kauheammin yrittää varastaa kaiken syötävän mitä eteen tulee. Käytiin me Manun ja Hessun kanssa katsomassa rannalla, olisiko joutsenet kuvausetäisyydellä  Rannassa laskenut vesi oli tehnyt jäästä liukumäen, sitä vähän katseltiin ettei koirat mene siihen, kun liukuvat veteen. Noh, ylläripylläri arvata saattaa kuka siellä kävi kokeilemassa onneaan. Ei nyt sentään onneksi veteen asti liukunut, mutta eipä sekään kaukana ollut. Siinä olisi saanut itsekin lähteä sukeltamaan perään...
Mä en yhtään ymmärrä tuota poikien kirousta vesistöjen lähellä. Aina kun on joku vaaranpaikka, niin aina jompikumpi on siellä kokeilemassa onnea. Ei niiden tarvitse kuin mennä kivelle katselemaan, niin hetken päästä molskahtaa.

Kolmen koplan yhteiselo on sujunut ilman suurempia tappeluita. Manu on se lepposin ja pitkä pinnaisin. Kyllä sekin on parisen kertaa Pihlalle sähissyt, jos liian kovaksi meno yltyy. Ja Manu on nyt tajunnut, että Pihla kyllä perääntyy jos kunnolla ärähtää. Taavin tassun alla eläneelle se on uusi kokemus. Pihlan kanssa Manu osaa leikkiä nätisti tietäen, että toinen on heikompi osapuoli. Taavin painit on yhtä rajuja kuin Manun kanssa, joten sen kanssa Pihla ei mielellään paini. Lelujen kanssa kyllä leikkivät, mutta Taavi muistuttaa joka välissä, että se on hänen - ja kuka täällä määrää. Täällä kotona Pihlan ja Taavin suhde on rauhallisempaa, mutta ilmeisesti Taavin mielestä Pihla ei kuulu maalle hänen idylliään häiritsemään, koska siellä oli havaittavissa enemmän turhan päivästä härkkimistä. Eihän nuo toisiinsa ole kiinni-kiinni käynyt, Pihla tuntuu ymmärtävän, että Taavi on tämän talon kingi (mun jälkeen). Ensimmäinen painihaaveri sattui Pihlalle ja Taaville. Ihan nätisti kyllä olivat, mutta hetken päästä aloin ihmettelemään Pihlan veristä takkia. Oli neidin naskalihammas vähän ottanut osumaa Taavin leuan kanssa. Siisti pieni pistohaava oli tullut, joka parani ilman sen ihmeempiä toimenpiteitä.

7 päivää maalla kameran kanssa ja vain 400 kuvaa tuli otettua. Mun kamera on vaan rasisti tummia koiria kohtaa, joten pojista en niin paljoa saanut kuvia. Täytyy odotella semmosta taivaan valoihmettä, ei näillä keleillä saa hyviä kuvia. Aurinkoa kyllä luvattiin ja paistoihan se...puolisen tuntia yhtenä aamuna.

8vk

9vk