On viikon jokaisena päivänä pitänyt rustailla meidän kuulumisia, mutta on taas oman pään kohtalo ollut sellainen, ettei kauaa pysty tuijottamaan koneen ruutua. Nyt ajattelin uhmata karsastavia silmiä ja oven takana kolkuttelevaa migreeniä. Joten pahoittelut, jos teksi on välillä kovin epäselvää.
Viime viikonloppuna Ähtärissä toteutettiin jonkin aikaan päässäni muhinut idea ja lähdettiin hiekkamonttu-dyyneille koiria juoksuttamaan. Ei sitä oikein hiekkakuopaksi voinut sanoa, oli yksi iso kraateri missä me olimme. Tunnelma oli kuin aavikolla. Olipahan koirilla ainakin tilaa juosta ja itsellä mielenrauha, kun näki vipeltäjät kokoajan. Pihlakin otti ilon irti ja muuttui pienestä pennusta isoksi vinttikoiraksi. Eipä ole niin kovaa pinkonut kintuillaan aikaisemmin. Jonkun isojalkaisen linnun papanoita ne söivät ja sitten taas juostiin kilpaa. Hiukan pienten koirien harmiksi tuli silmiin lentävä hiekka ja silmiä paranneltiinkin seuraavat pari päivää, etenkin Manu jonka silmät muutenkin reagoi herkästi kaikkeen. Taavikin pääsi nauttimaan kunnon vapaudesta, mutta löysihän se tuoltakin jonkun hemmetin hyvän hajun, jota lähti kuurona seuraamaan. Onneksi ei sentään metsään asti painellut vaan tuli takaisin ''mitä mä nyt muka tein'' -ilme naamalla.
Mun pitäisi varmaan opiskella enemmän tätä blogin käyttöä, että osaisin laittaa kuvat jotenkin hienosti.
Ähtärin reissu meni ihan kiitettävästi, menomatka vain teki Pihlalle tiukkaa. Puolessa välin matkaa kuului kakomista takakontista ja mietin, että Manuko siellä köhii kun siltä kuullosti. Pysähdyttiin ja tadaa -koko häkki lainehti oksennusta. Koirat sieltä pois ja laitoin takapenkille. Pihla istui kuin juopunut ja oksensi pitkin selkänojaa ja penkkiä. Ei sen maha vielä oikein kestä autoilua. Takaisin lähtiessä se paskoi häkkiin jo ekan kilometrin jälkeen vaikka oli ulkona saanut temmeltää reilusti ennen lähtöä. Mukava matkaseuralainen.
Lauantaiaamuna kävin koiranelikon kanssa rämpimässä rantoja pitkin etsien joutsenia kuvattavaksi. Hiukan jännitystä aamuun ja kaikki saivat temmeltää vapaana, eikä edes naruja ollut mukana. Hienosti kyllä kaikki meni, mitä nyt Hessu aina yritti johdattaa Taavin väärille poluille ja Taavi leikki kuuroa. Pihlalle seutu oli tuntematonta, joten se nyt ei kauaksi lähtenyt. Manu uskollisena kaverina oli salamana paikalla, jos sitä kutsuin.
Kotopuolessa me ollaan oltu kotihiiriä. Johtuen osaksi mun pääkivuista. Käytiin me Pihlan kanssa korkkaamassa Tampereen kaupunki viime torstaina ja ihan nätisti se oli. Hiukan väsy sille tuli, kun oltiin aikaisemmin käyty pitkällä lenkillä. Eipä tuota kaupungin meno häirinnyt, samanlailla se siellä roskia keräsi, mitä täälläkin.
Ollaan nyt hyvinä päivinä yritetty käydä edes poikien kanssa pitkällä lenkillä tai seikkailemassa metsässä. Pihlalle nyt tuntuu olevan se ja sama, käykö se vain kiertämässä talon ympäri vai ollaanko tunnin lenkillä. Enemmän tuo napero kaipaa vapaana juoksemista ja täytyy koirapuistoilut aloittaa kohtapuoleen. Toivoa vain, että puistossa olisi mukavaa koiraseuraa, ettei heti ole joku körmyyttämässä. Tänne lähistöllekin on suunnitteilla oma puisto, mutta tuskin tälle vuodelle kerkiää. Olisi sitten helpompaa mennä milloin vain, ettei tarvitse autolla lähteä.
Manu toimii meidän sisustajana. Vähäisen saada väriä tähän valko-beigen sekasortoon. Toisin sanoen oli vihreät verhot ja päiväpeitto alennuksessa ;) Päiväpeiton tosin ompelin sohvaan sopivaksi.
Taaville tein collegekankaasta kevyen takin aamupakkasia/tuulia varten. Manulle täytyisi vielä nikkaroida samanlainen.
Meillä aina mystisesti lehdet räjähtää mun poissaolon aikana ja Neiti Peekin ihmettelee asiaa. (kuvan koirallahan ei ole osuutta asiaan...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti