Pääsiäisen kuulumiset

Pääsiäisen kuulumisia hiukan viiveellä. 

Torstaina Pihla kävi viimeistelemässä rokotuksensa ja samalla sai passinsa. Nyt on neiti valmiina maailmalle, sitten kun sen aika joskus tulee. Rokotus meni samaan malliin, mitä viimeksi. Kaikki ihmiset oli kivoja, eikä itse pistoskaan tuntunut missään - paitsi hetken päästä, kun alkoi kirvelemään. Illalla lähdettiin kohti Ähtäriä ja Pihlakin päätti olla tällä kertaa oksentamatta, pissaamatta tai kakkaamatta kuljetushäkkiin. Nyt kun on iltaisin vielä valoisaa, kerkesivät vetää pienet iltarallit ulkona ennen unipuuhia. Tai eihän sitä lapset malta nukkumaan mennä ensimmäisenä yönä vaan riehutaan siihen asti, kun pystytään.

Perjantaina oli Pihlalle suunniteltu mätsärit Alavudella. Vettähän sitä ripotteli tasaisen tappavaan tahtiin ja varmaan sata kertaa mietin, mennäänkö vai ei. Päätettiin lähteä ainakin käymään, että tottuu tuollaiseen hulinaan. Ja ilmoitinhan mä sen sitten pentuluokkaan (minkä kyllä sitten olisi voinut jättää väliin). Aikataulusta joutuu kyllä antamaan risuja, koska ilmoittautua piti puolta tuntia ennen ensimmäisen kehän alkua. Pentukehäkin alkoi vasta kahden luokan jälkeen ja tässä vaiheessa oltiin seisottu parisen tuntia ulkona itse ja koira jäässä. Jokaisella luokalla taisi olla oma tuomarinsa, joten oli aika joutavaa odottelua, kun kehiäkin oli sen kolme käytössä. Noh, joka tapauksessa Pihla oli oman luokan alkuun mennessä aivan väsyksissä ja kylmissään, vaikka takki päällä olikin. Mentiin pentukehään ja meidän takana tuli niin kovin pelottavasti läähättävä sakemannin pentu, jota Pihla pelkäsi. Pihlan tuijotellessa taakse, päätti tämä törmätä näyttelypöytäänkin. Muistin taas miksi vihaan mätsäreitä - kaikki juoksee pienessä kehässä toisten persiissä kiinni ja toisinaan tullaan jopa päälle.  Ja tämän pitäisi olla hyvää harjoitusta pennulle. Sininen nauha saatiin ja se ei mikään yllätys ollut. Ajattelin jo tuon jälkeen lähteä kotia kohti, mutta päätettiin nyt sitten jäädä kokeeksi nauhakehään, kun sen alkuun ei kauaa ollut. Siellä olikin sitten pelottava kultainennoutaja meidän takana, joka taisi Pihlan päälle tullakin. Itse olin silloin just naama meno suuntaan, etten tilannetta sen enempää tiedä, mutta olettaisin näin tapahtuneen, kun yhtäkkiä oli noutaja siinä rinnalla. Neljä parasta valkattiin ja mehän emme olleet siinä joukossa. Meille muille sijoittumattomille ei edes sanottu kiitos osallistumisesta. Vähäsen jäi kyllä kakkan maku suuhun koko mätsäristä. Pihla meni miten meni, mutta siihen en pettynyt ole. Tyytyväinen olen siihen, että se edes yritti eikä haukkunut muille koirille. Varmaan täytyy sille tulevaisuudessa ottaa häkkiä mukaan, mihin saa mennä nukkumaan odottelun ajaksi.

Täytyy nyt yrittää valkata sellaisia mätsäreitä, missä ei olisi niin kauheasti muita - tai kehät olisi tarpeeksi suuret, ettei tarvitse toisten sylissä mennä. Joku villin lännen tunnelma noissa aina on, Taavinkin kanssa mätsäilyt oli aina yhtä pelleilyä, mutta oikeissa näyttelyissä oli ihan eri mies. Loppu päivä menikin Pihlan osalta nukkuessa, eikä poikien kanssa touhuiltu mitään sen ihmeempiä, kun oli sen verran kolea sää.

Lauantaina meillä ei muistaakseni tainnut olla mitään sen ihmeempiä pläänejä. Itse vietin pari tuntia terveyskeskuksessa jäätävän mahakivun takia (joka tänäkin päivänä rajoittaa meidän menemisiä), joten se söi vähän päivää. Koiruudet saivat juoksennella ulkona ja mikäs sen mukavempaa. Pihlan mielestä hauska juttu on aina juosta naapurin puolelle vaikka ihan hyvin tietää, ettei sinne saa mennä. Hyvin se on kyllä reviirillä pysynyt, yleensä muiden perässä lähtee jos lähtee. Löysipä se Taavin kanssa metsästä Hessun piilotetun luun. Ensin ihmeteltiin, mitä ne siellä tonkii kokoajan, mutta sitten sieltä kannettiin isoa saalista.

Sunnuntaina lähdettiin Kaustiselle isäni luona käymään ja hienosti neiti Pee suoriutui tästäkin matkasta. Tällä kertaa oli Taavi, joka oksensi. Se tosin kakoi jo viime yönä, joten mitä lie oli syönyt. Vanha ja viisas Manu sai tallustella vapaana Kaustisen mailla, hienosti se kyllä osaa olla. Pojatkin nyt haukkui huomattavasti vähemmän sisälle mentäessä, Pihlakin kotiutui nopeasti. Pihlalle pään vaivaa toi avonaiset rappuset yläkertaan, mutta kyllä niistäkin suoriuduttiin ajan kanssa. Ulkona käytiin pienellä retkellä ja ettepä ikinä arvaa kuka kävi uimassa, tai siis hyppäsi sohjojäälle, luullen että siinä on vielä kestävä jää. Manuhan se. Meidän vanhin ja viisain. Kyllä siinä sydän jätti muutaman lyönnin väliin, kun tämä määrätietoisesti juoksi laiturin pätkältä ja hyppäsi mukamas jäälle upoten korvia myöten veteen. Eihän siinä mitään, kyllä se uida osaa ja ennenkin on sukellettu, mutta tämä vatipää yritti päästä sinne jäälle, joka ei kestänyt sen painoa. Matkaa rannasta oli sen parisen metriä ja siinä yritin huudella Manua vaihtamaan suuntaa. Siinä vaiheessa, kun ajattelin jo ottavani kengät pois, se onneksi tajusi kääntyä takaisin päin. Manu ei ollut moksiskaan, käyttäytyi kuin se olisi ollut tarkoituksella tehty juttu. Onpahan yksi koira jo heittänyt talviturkkinsa. Ja minä lisään kumiveneen ja lasson meidän vakiovarusteisiin. Manu ja Pihla sai hiukan vetää rallia urheilukentän ympärillä ja kyllä niillä oli hauskaa. Loppuajasta olikin väsyneitä koiria ja kovin oli hiljainen paluumatka.

Maanantaina kerettiin hiukan nauttimaan auringosta ennen kotiin lähtöä. Viime hetken rallit ulkona ennen ''vankilaan'' joutumista. Kotona loppupäivä menikin sängyssä maaten oman pääkivun takia, onpahan koirilla hyvä syy olla tekemättä yhtään mitään. Hyvin ne kyllä aina pitää seuraa, jos itse joutuu sängyssä makoilemaan pidempään.

Katsellaan nyt tulevana viikonloppuna, käydäänkö Pihlan kanssa täällä Tampereen seudun mätsäreissä. Jos edes käymään mentäisiin.

22.4.2014 4kk (lelaa.kuvat.fi)