Kysymyksiin vastausta ja muuta löpinää

Vastauksia Piian kysymyksiin edellisestä tekstistä Hei, te lukijat!
(edelleenkin saa heitellä kysymyskiä, ajatuksia yms.)

Miten päädyit cirnecoon rotuna kääpiöpinserin jälkeen?

Palataan ajassa taaksepäin, aikaan ennen Taavia, kun aloin miettimään toista koiraa Manun seuraksi. En muista enää, kävikö mielessäni muita rotuja, mutta ensin innostuin italianvinttikoirista. Kävin silloin varmaan päivittäin katsomassa Suomen Italiaanot ja Cirnecot ry:n sivuja, lueskellen rotuinfoa ja selaten kasvattajia. Tuulen koirat -foorumikin alkoi tulla hyvin tutuksi. Alkuun en edes noteerannut cirnecoa mitenkään, en tainnut edes katsoa, mikä rotu se semmoinen on. Italiaanoja enemmän tutkiessani aloin tulla epävarmaksi rotua kohtaan, olihan ne hentoisia mun makuun ja viimeinen niitti taisi olla epävarma kohtalo sisäsiisteyden kanssa. Päätinpä sitten katsoa, mitä löytyy cirneco dell'etna -linkin takaa. Aluksi en kauheasti innostunut, mutta mitä enemmän kuvia katselin, sitä enemmän mielenkiintoni heräsi. Kasvattajiakin jo otin ylös, mutta kun lähistöllä oli kääpiöpinserinpentuja vailla kotia, päätin tyytyä tuttuun ja turvalliseen rotuun.

Cirneco vaipui unholaan reiluksi vuodeksi, kunnes alkoi kolmas koira houkuttelemaan, joku hiukan isompi. Alkuun pohdiskelin rotuja amstaffista collieen ja dalmatialaiseen, hollannin- ja belgianpaimenkoiriin... Olin jo unohtanut cirnecot täysin, kunnes ne yhtäkkiä mieleeni muistuivat ja kävin muuten vain katselemassa kuvia foorumilla. Aloin tonkimaan enemmän tietoa ja teoriassa osui ja upposi kuvaus "vilkas, eloisa, leikkisä ja läheisyyttä rakastava koira". Sehän on sitten just, niin kuin pojat. Viime syksynä otin yhteyttä Pihlan kasvattajaan ja hänen koiriaan kun pääsin katsomaan, olin aivan myyty. Isännälle kuvailin koiria jotenkin näin ''ne on niin kuin Manu ja Taavi, mutta rauhallisempia''. Ja rauhallinen tässä yhteydessä tarkoitti sitä, ettei höslätä turhia. Mitä enemmän näitä koiria näin, sitä varmemmaksi tulin rotuvalinnasta. Ensimmäisen käynnin jälkeen olinkin jo pentulistalla.

Mitä yhteistä näillä roduilla mielestäsi on tai mitä eroja, jotka kenties vaikutti päätökseen? Miltä tähän mennessä on vaikuttanut cirneco rotuna, miten eroaa Manusta ja Taavista?

Yhteistä on juurikin tuo perusluonne. Itse tykkään koirista, jotka ovat iloisia ja elämänhaluisia, menossa mukana. Kääpiöpinsereissä inhottava asia on tuo liika haukkuminen ja etenkin Manun kohdalla epävarmuus vieraiden ihmisten ja koirien kanssa. Halusin  koiran, jolla ei ole niin suurta taipumusta huonoihin piirteisiin. Vaikka Manu ja Taavi rakkaita onkin, en ole ihan heti ottamassa lisää kääkkävahvistusta.

Tässä taannoin facebookissa päivitin tilaani sanoin "Omituista omistaa koira, joka tekee asioita ihan tekemisen ilosta. Koira, joka ihan onnesta soikeana kiemurtelee, kun sitä kehuu. Melkein niin kuin Manu ja Taavi, jotka katsovat kuin idioottia, jos ei tipu namia jokaisen käskyn jälkeen." Tämä kiteyttää aika hyvin näiden eron. Otetaan vaikka esimerkkinä isännän tulo kotiin, ilman makupaloja: Manu sekoaa sukkiinsa ja välttelee mua mahdollisuuksien mukaan. Ehkä 10. käskyn jälkeen se suostuu täristen istumaan puoliksi, valmiina hyökkäämään isännän luo heti jos mä vähänkään keskityn muuhun. Taavi tottelee hiukan paremmin, mutta malttamattomasti, perä nousee-laskee-nousee... Tämän episodin aikana Pihla on nököttänyt nätisti paikoillaan visusti odottaen seuraavaa käskyä. Ja sitten jos mulla on makupaloja; Taavi ei edes huomaa isännän tuloa. Manu katsoo, että jahas, se tuli ja jatkaa makupalan tuijottamista. Pihla odottaa edelleenkin seuraavaa komentoa. 

Muuta eroavaisuutta on Pihlan tapa leikkiä. Se on enemmän sellaista etsi-lukitse kohde-hyökkää -tyylistä. Toki perus palloleikkejä leikkii, mutta koirien kanssa painit on aavistuksen rajumpia. Alkuun oli itsellä opittavaa, miten tätä koiraa käytetään, mutta nyt olen ihan hyvin päässyt jyvälle. Pihlassa olen myös tykännyt sen itsenäisemmästä luonteesta, vaikkei se nyt täysin omantienkulkija ole ts. se yrittää itse ratkoa ongelmatilanteet.

Manun ja Pihlan ollessa vapaana, molemmat ovat hyvin samanlaisia (ainakin vielä). Tutkivat ja tonkivat omaan tahtiin, jäävät jonnekin ja viimeistään siinä vaiheessa, kun alan katoamaan nurkan taakse, tullaan täysiä takaisin. Molemmat syttyvät samoista asioista; kävyt, kepit... Jos menen tarkoituksella piiloon, molemmat etsivät intopiukeena (Taavikin etsii, jos kiireiltään ehtii).

Kun Pihla tuli meille, oli se kuin eri maata poikien kanssa. En tiedä onko oppinut enemmän poikien tavoille vai onko oma silmä tottunut, kun enää en niin suuria eroja huomaa käytöksessä.

Ja kuulumisia lyhkäisesti...
Pihlan sekalainen maha on tuottanut pään vaivaa koko meillä olon ajan. Yleensä öisin alkoi kauhea sontiminen ja tavaraa tuli ja tuli. Alkuun söi pentuversiota näistä; JahtiVahtia, sen jälkeen Brit Carea ja lopuksi ProBoosteria - kaikissa sama ongelma ja viimeisimmä homma riistäytyi ihan käsistä. TehoBaktistakaan ole ollut mitään apua. Pariksi päiväksi laitoin Pihlan ihan kana-raejuusto kuurille ja varulta annoin purkkiparsaa, jos mahassa olisi jotain jumissa. Mahan kunto muuttui samantien, pieniä sieviä kasoja tuli kolmisen kertaa päivässä. Viimeisen päivän kanakuuriin laitoin sekaan poikien ANF lammas+riisi raksuja ja tänään aamulla sai raksuja täyden annoksen. Ei mitään ongelmaa ainakaan vielä. On tullut oppikirjan mukaisia pökäleitä ja hajukin on siedettävä, ettei tarvitse oksennusta pidätellä. Tämän perusteella veikkaisin, että nuo penturaksut on liian voimakkaita Peen mahalle.

Mihin ne tiput meni?

Koirapuistossa ollaan käyty pari kertaa kuluneen viikon aikana. Maanantaina ei ollut muita meidän lisäksi, mikä oli ihan hyvä, niin sai Pihla rauhassa tutustua paikkaan. Manu oli kovin onnellinen, kun sai Pihlan kanssa juoksennella. Taavihan ei moiseen kerkiä haisteluiltaan.
Eilen torstaina treffattiin puistossa cirnecopoika Sulo ja borzoipoika Onni. Taavilla ja Sulolla oli välillä pientä poikien välistä juttua, mutta muuten käyttäytyi hyvin. Manu tyypilliseen tapaan räksytti alkuun, mutta rentoitui sekin ajan kuluessa. Manua viihdytti Onnin ja Sulon omistajan tytär, kovasti yritti sitä kouluttaa. Oli tytöllä niin kivaa, että haluaa nähdä mun ''pennut'' uudestaan. Tunnin ajasta suurimmaksi osaksi Pihla kyyhötti jalkojeni juuressa, kun oli niin pelottavia vieraita koiria. Mutta tyypilliseen lapsimaiseen tapaan alkoi Pihallakin olemaan paras meno siinä vaiheessa, kun alettiin pois lähtemään.

Treenaus menossa.

Manu löysi itsestään yhden vaihteen lisää, kun yritti saada Suloa kiinni.
Enpä ole koskaan nähnyt sen juoksevan niin kovaa.

Mitäs me kääpiöt...

Vähemmästäkin menee nurin,
kun yrittää hyppäämällä päästä nuuhkimaan kilometrin korkuisen koiran naamaa.

Niin joo, Manu ja Taavi pääsee syksyllä silmä-, polvi- ja sydäntarkastukseen. 

Pääsiäisperjantaina Pihlan olisi tarkoitus korkata ensimmäiset mätsärit Alavudella, toki säävarauksella. Kokemusta mennään hakemaan ja veikkaan, että siitä tulee hyvinkin mielenkiintoista.

Eilen mittailin vähän Pihlan korkeutta ja siinä 37cm hujakoilla se on.

Mä oon jo iso tyttö.

Olin kiltisti yksinolon ajan ja sain palkaksi tämmöisen

Multa lähti eilen ensimmäinen hammas.
Oon siitä asti yrittänyt helpottaa kutinaa näillä puruluilla.

Pissasin matolle.

Kolmikko yrittää syödä oliivia.