Pikaiset kuulumiset

Miten voikaan elämä tuntua heti niin erilaiselta, kun yksi puuttuu joukosta. Viime perjantaina Pihla lähti kasvattajalleen hoitoon ja on siellä edelleen. Viikon sen pitäisi siellä vielä olla ja itse hajoan jo viikonlopun jälkeen. Kovin on hiljainen tupa ja aivan liian seesteinen tunnelma. Poikiahan yhden puuttuminen ei ole haitannut. Tälle vuodelle Pihla tulee tekemään muutaman muunkin reissun. Marraskuussa neiti aloittaa maailman valloituksen ja on menossa Valko-Venäjälle Minskiin velipuolensa ja sen omistajan kanssa. Joulukuussa kisaillaan Helsinki Winner- ja Voittaja- tittelistä, tällöin matkaa kasvattajan mukana. Lokakuussa pääsen itse sen kanssa korkkaamaan junnuluokan Seinäjoella.

Ollaan nyt oltu reilu viikko Ähtärissä. Välillä käytiin Pirkkalassa sen verran, että Pihla pääsi matkaan kasvattajalle. Viikolla käytiin Pihlan kanssa Findogsin näyttelytreeneissä ja ihan kivasti se meni, vaikkei olla kauheasti harjoiteltu. Alun seisomisessa piti pari turhautumishaukkua päästää, mutta tyytyi sen jälkeen kohtaloonsa. Neiti pääsi myös pöydälle ja nätisti siinä oli. Kopeloinnit ja hampaiden katsomiset sujui ongelmitta. Hiukan oli jo viilenevä ilta, joten pientä tärinää oli havaittavissa. Suurin yllätys tuli liikkeissä. Porukassa ei yhtään katsellut takana tulevaa, vaan meni suorana eteenpäin. Neiti meni kuin ammattilaiset konsanaan ja kehän laidalta kyseltiinkin, onko jo näyttelyuraa takana. Mukava saada positiivista kommenttia, kun osaan olla aina niin itsekriittinen.

Manun maalaiselämään on sisältynyt pääosin frisbeen perässä juoksemista. Sisällä sillä on ollut lempparina pieni kuminen hiiri. Manu on kyllä ollut niin eloisa veijari ja olisi aina valmis touhuilemaan ihan mitä vain. Taavi on edelleenkin se porukan rauhallisin, mutta on siitäkin löytynyt enemmän virtaa. Viileä ilma tekee tehtävänsä ja nyt se leikkii jo päivittäin. Taavi on aina ollut vähän epätyypillisempi kääpiöpinseri, sillä ei se pentuikäisenäkään leikkinyt lähes ollenkaan. Taaville riittää vain hyvät unet ja se, että lauma on paikalla ja mamma on tyytyväinen. Manuhan ajaa aina omaa etuaan, varastaa lelut toisilta eikä kenenkään muun kanssa saa leikkiä. Taavi taas on se ''anteeksi että olen olemassa'' -tyyppi, joka antaa muiden mennä edelle. Taavin luonteeseen oli kyllä alkuun totuttelemista ja itsehän silloin ajattelin, että onko se sairas vai mikä sitä vaivaa. Nykyään jo ymmärrän, että Taavi on se, joka rakastaa lämpöä ja läheisyyttä.

Viikonloppuna otetuista kuvista kyllä hyvin huomaa näiden luonne-erot, kun Manu riehuu melkein joka kuvassa. Taavi taas nököttää paikoillaan ja tuijottaa suoraan linssiin.

Manun kanssa on taas menossa hyvä vaihe koirien ohittelussa. Sehän tuossa kesän aikana oli sellainen, ettei millään saanut kontaktia takaisin, vaan räkkysi minkä kerkesi. Nyt se taas ottaa kontaktia käskystä ja päästään hipihiljaa muiden ohitse. Eikä se enää reagoi kaikkiin, mitä ympärillä menee. Ainoastaan niihin jotka parin metrin säteellä menee ohitse. Ollaan me päästy nyt jopa arkivihollisenkin ohitse ilman mölinöitä. Erään terrierin kanssa näillä on mennyt niin pahasti sukset ristiin, että kumpikin osapuoli mekastaa täyttä ääntä. Oli kyllä ylpeä hetki, kun terrieri räksytti, mutta Manu meni hiljaa ohitse. Taavihan nyt ei ole koskaan kenenkään kanssa rähissyt, se vaan niin innoissaan haluaisi päästä tutustumaan kaikkiin vastaantulijoihin. Taavikin on nyt alkanut petraamaan tuon kontaktin kanssa ja välillä jopa minä olen kiinnostavampi, kuin muut koirat.