Ennen oli ennen..

..nyt on nyt.

Tässä Manun kasvua seuratessa aloin miettimään millainen se oli pienenä. Vaikkei se nyt mikään aikuinen vielä ole, niin kyllä siinä jo eroja huomaa ja on kovaa vauhtia kasvamassa henkisesti :)

Esimerkki nro 1 - nukkuminen

Pentuna oli turha kuvitellakaan, että me saisimme nukkua yöt hyvin. Aluksi kokeiltiin pitää Manua omassa ''karsinassa'' eli aidatussa tilassa. Voi sitä huudon määrää ensimmäisenä yönä. Puoli tuntia huudettiin, tunti nukuttiin, puoli tuntia huudettiin - niin meni ensimmäinen yö. Sitten päätettiin laittaa peti sängyn lähettyville. Eihän se siellä pysynyt, kivempi oli tulla kainaloon. Jos Manun sai pedilleen nukkumaan, hiippaili se yön aikana kainaloon. Ja se todellakin (omasta mielestään) hiipi, maata myöten kontaten korvat luimussa, etten mä herää ja käske takaisin omaan petiin. Nooh, itsehän kyllästyin noihin yöllisiin toimintoihin ja päästin Manun sitten sänkyyn nukkumaan, sai itsekin kunnon yöunet. Oma peti tuli sitten taas tutuksi, kun alkoi sängylle ilmestymään vahinkopissoja.

Tästä sitten opittiin se, ettei voinut nukkua missään muualla kuin kainalossa. Jos oltiin esim. muorilassa kylässä, piti Manun sinnitellä hereillä niin kauan kunnes mä menin sohvalle istumaan ja olin siinä niin kauan että vauva sai nukuttua. Itse kiroten, tuleeko tuosta koskaan itsenäistä koiraa.

Kaikki kuitenkin muuttui Pirkkalaan muuton jälkeen. Alussa taisi vielä tulla sänkyyn nukkumaan, mutta rajallisen tilan vuoksi alkoi Manun siedätys omaan petiin. Alku meni samanlailla kuin pentuna, hiipi yöllä viereen. Niin vain ajanmyötä poika on oppinut sanan ''oma peti'', vähin äänin kipsuttaa omalle paikalleen. Toki vielä varmistaa, että olitko sä tosissas. Nykyään jos kovasti väsyttää niin menee illalla oma-aloitteisesti pedilleen nukkumaan, Manun nukkuma-aika tuntuu olevan tuossa klo 23 aikaan :) Ja osaa kotona nukkua levollisin mielin myös päivällä, ei tarvitse aina lähteä perään jos itse vaihtaa huonetta. 

Esimerkki nro 2 - leikkiminen 

Manulla on aina ollut hieman oma tyylinsä leikkiä leluilla. Normaalistihan koirat juoksee pallon perässä ja mahdollisesti tuo sen takaisin ''heitä uudestaan''. Pentuna Manun hoksottimet ei oikein toiminut lelujen suhteen. Kyllä joo ne oli kivoja tuhota, mutta siinä se. Pihalla ainoa kiva juttu oli lehdet, joita piti jahdata ja repiä. Mistään muusta se ei innostunut. Pentuna kaikkein kivoin leikki oli painiminen pehmoleluilla. 

Siinä ennen hampaidenvaihtoa alkoi vetoleikit kiinnostamaan, Hessun opastuksella. Pallojen perässä kyllä juostiin, mutta ilman mitään tarkoitusta. Heitin pallon, Manu juoksee perään, juoksee ohi ja jatkaa matkaa muihin hommiin. Kyllä se siitä sitten pikkuhiljaa alkoi jutun idean tajuamaan - otti kyllä pallon mutta juoksi karkuun ja alkoi jyrsimään palloa. Itse asiassa tässä on vasta parin viime kuun aikana alkanut tajuamaan, että sen heitetyn lelun voi tuoda takaisin uudelleen heitettäväksi. 

Manu myös tykkää siitä, kun se tuo lelun ja itse yrität ottaa sen niin tämä pakenee. Vielä enemmän tykkäisi jos lähtisin jahtaamaan sitä. Onneksi kohta Taavi tulee maisemiin niin voivat sen kanssa sitten juosta pitkin kämppää :) Nykyään olen leikkiessä käyttänyt sanaa ''heitetään'' joka toimii paremmin kuin sana ''irti''. Luultavasti tuon ''irti'' sanan on yhdistänyt siihen, että yleensä silloin on jotain sopimatonta suussa jonka mä haluan pois eli on negatiivinen kokemus.

Nykyään Manu tykkää touhuta ja leikkiä myös pihalla. Kepeistä se on nyt kovasti kiinnostunut.. Ja käpyjä on kiva tuhota :) Pihalla ollessa on vaan nuo miehiset vietit päällänsä joten pitää välillä keskittyä nenä maassa kulkemiseen. Uskoisin että tämän vuoden puolella on kastraatio edessä, jos se vähän rauhoittasi mieltä.... 

 

 

Hessu opettaa Manulle miten leikitään