25. heinäkuuta 2012

Touhua ja tohinaa

Käytiin tänään poikien kanssa rokolla. Taavi sai rabieksen ja Manulle 1v rokote. Taavi oli ihan täpinöissään, kun päästiin paikalle. Sen olemus oli ''heii mä tulin nyt, missä kaikki on?''. Manu taasen kulki nenä maassa haistellen ja pienellä varauksella. Molemmilla pojilla oli paino noussut kivasti, Taavi 3,9kg ja Manu 5,7kg. Manu on nyt sairastamisen jälkeen saanut 0,4kg painoa takaisin. 

Molemmat oli nätisti eläinlääkärin käsittelyssä. Manu tosin oli hiukan varautunut, kun ei meille tutuksi tullut lääkäri ollut paikalla. Hiukan mahan tunnustelussa arasteli, taisi varmaan luulla että taas tehdään peräpään kautta ilkeitä tutkimuksia. 
Taavi oli kuin vanha tekijä. Hienosti antoi tutkia eikä yhtään pelottanut. Itse piikityskään ei missään tuntunut, paitsi silloin kun aine alkoi hiukan kirvelemään. Lattialle päästyä asia kuitenkin unohtui ja taas iloinen matka jatkui. 
Jos nyt saataisiin hetken rauha noiden eläinlääkärin käyntien kanssa. Seuraavana listalla olisi Manun kastrointi, mutta se taitaa mennä syksymmälle. Toipukoot nyt ensin kunnolla ja saisi painon taas normaaliksi.

Viime viikolla oltaisiin menty Manun kanssa tokoilemaan, mutta tunti olikin peruttu loman vuoksi. Huomenna uusi yritys, toivon mukaan ei sade pilaa suunnitelmia. 

Taavin ilmoitin pentukurssille, joka alkaa 9.8. 
Kurssin sisältö näyttää tältä:

jäljestämisen alkeet
pennun sosiaalistamista
kontakti
paikallaan istuminen
maahanmeno
seuraamisen alkeita ja luoksetuloja
leikkimielisiä aktivointiharjoituksia
Ollaan nyt muutamia kertoja harjoiteltu istumista ja ihan hyvin on hoksannut idean. Taavilla on vaan joku oma erikoinen tapa kääntyä aina kylki muhun päin, kun menee istumaan.
Istumaan opettaminen sujui hyvin, kun laittoi makupalaa nenän yläpuolelle. Aluksi siirsin makupalaa kuonon yläpuolelta kohti takaraivoa, mutta nyt riittää se että on kuonon yläpuolella. Ekoilla kerroilla tosin Taavin oma idea oli aina hypätä, mutta muutaman kerran jälkeen tajusi juonen.
Maahan menoa ollaan ihan vain pari kertaa kokeiltu. Tässä hyvä jippo on kun itse istuu maassa ja pitää jalkaa koukussa. Vetää makupalan jalan alta koiran seuraten perässä. Taavin mielestä tosin tuo oli jotain aivan typerää. Kerran onnistui, mutta sitten päätti mennä muihin hommiin. 

Nyt on myös pikkupojalla alkanut alahampaat heilumaan. Hiukan sitä kyllä ärsyttää, etenkin leikkiessä, kun ei saa otettua kunnon otetta. Onkin nyt siirtynyt touhuamaan takahampaillaan, eihän se tokikaan mukavalta tunnu kun hampaat heiluu ja hankaa.




Viime viikonloppuna pojat herätteli mua ennen kukon kiekasua ja mentiin sitten rantaan vipeltämään. Sai pojat rauhassa juosta, kun eihän siihen aikaan ketään muita ole hereillä..










Perjantaina lähdemmkin vähän viikonloppulomailemaan ja rentoutumaan Ikaalisten kylpylään. Pojat tosin menee hoitoon, joten saa itse vähän ottaa iisisti. Odottelen kovasti aamua, jolloin ei oo pojat herättelemässä epäinhimilliseen aikaan ;) Voi kyllä olla, että ikävä tulee ensimmäisen päivän jälkeen...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti