Pihlalle on nyt tullut enemmän rohkeutta, eikä kaikki ulkona oleva ole niin inhottavaa. Vaikka kelit on lämpösiä, ei joka päiväinen tuuli lämmitä yhtään. Sen vuoksi Pihla viihtyisi mieluummin sisällä ja ulkoilut on ollut yhtä vinkumista. Nyt tässä taannoin Pihla kuitenkin keksi aivan mahtavan jutun ulkona, nimittäin lehtien jahtaaminen. Eräs kerta mentiin kakkareissulle talon nurkalle ja aikansa siinä ruikuttaessaan alkoi tuijottelemaan lentäviä lehtiä. Sitten jo syöksyttiinkin kimppuun ja eihän se enää muuta tekisikään. Lehtiä, lehtiä, joka puolella lentäviä lehtiä! Mutta jos jotain hyvää tuosta etsii, alkoi ulkoilut maistumaan paremmin. Toki se perinteinen oven suulla tapahtuva ''en tahdo, haluan sisälle'' -ralli on vieläkin, mutta kun siitä päästään, on lenkillä olo ihan kivaakin. Enää ei yritä joka tien haarasta kääntyä kotiin päin. Hiljaiseen aikaan Pihla on saanut kulkea vapaana ja hienosti se ainakin vielä sujuu. Välillä jää jonnekin haistelemaan ja sitten tepsuttaa takaisin luokse tai tulee viimeistään kutsuttaessa. Luoksetulot on mennyt todella hyvin viime aikoina, toki ottaen huomioon välillä pieni viive, jos matkalta löytyy jotain pennun aivoille ihmeellisiä juttuja. Myöskin kaikki ihmiset alkaa olemaan niiiin kivoja, että täytyisi päästä moikkaamaan. Vieraat koirat on edelleenkin murisemisen arvoisia... Yhtenä päivänä päästiin sosiaalistumaan kaverini amstaffin kanssa, olihan se pelottava, mutta lopulta touhusivat vierekkäin ilman pelkoa.
Luoksetulon lisäksi ollaan treenailtu tuota näyttelyseisomista. Päästiin viime kerralla jo siihen tilanteeseen jossa itse seison Pihlan edessä. Onhan nuo seisomiset vielä hyvin hektisiä, mutta idean on tajunnut. Satunnaisesti ollaan myös istuttu ja menty maahan. Suuri ihmetys Pihlan kanssa on ollut sen maahanmeno, jota tekee oikein mielellään. Manun ja Taavin kanssa meni varmaan puoli vuotta ennen kuin suostuivat yhteistyöhön ja ei makuu tänäkään päivänä ole mikään varma juttu. Hihnassa kulkemista ollaan opeteltu, Pihlan mielestä olisi vain niin kiva mennä sinne minne nenä vie.
<- Fleeceviltistä nikkaroin Pihlalle vähän vaattetta..
Vaikkei Pihla tykkää vesisateesta, on se kiva elementti muuten. Yhtenä päivänä kävin suihkussa, totuttuun tapaan jätin oven auki, kun eihän pojat sinne tule. Pihlapa tuli ja tuli ihan suihkuun asti leikkimään vedellä. Yhtään ei inhottanut päälle roiskuva vesi, oli se niin kivaa. Tänään se esitti todellisen sankarinsa, kun kokeili voiko veden päällä kävellä. Aamulenkillä sai mennä vapaana ja tuota järven vierttä pitkin mentiin. Rannasta jää on jo sulanut 30-50cm ja Pihla ilmeisesti halusi päästä jäälle. Molskahduksen kautta kiipesi jäälle ja itse tuossa vaiheessa jo olin miettinyt kymmenen eri pelastustekniikkaa, miten sen sieltä pois saa ilman, että itse uppoaa. Jäälle päästyään tämä onnellinen sankari meinasi lähteä vielä jäätä pitkin syvemmälle, mutta onneksi totteli kutsua ja tuli samaa reittiä takaisin. Tässä vaiheessa kyllä ihmettelin tuota vilukissaa, joka jo kerran kävi hyisessä vedessä ja tulee vielä takaisin, niin kuin ei mitään olisi käynytkään. Jos pojat olisi ollut tuossa tilanteessa, olisi turha kuvitellakaan että ne sieltä omin jaloin olisi pois päässyt. Mutta tämä episodi todisti sen, että Pihla on oikein sopiva tähän sohlo-tohlo porukkaan. Blogia pidempään lukeneet varmasti muistavat poikien kohellukset vesistöjen äärellä; kiveltä tippumiset, koskeen hyppäämiset jne. Edellisestä blogitekstistä lainaten "Mä en yhtään ymmärrä tuota poikien kirousta vesistöjen lähellä. Aina kun on joku vaaranpaikka, niin aina jompikumpi on siellä kokeilemassa onnea. Ei niiden tarvitse kuin mennä kivelle katselemaan, niin hetken päästä molskahtaa." Noh, onni onnettomuudessa - TAAS kerran.
Taavi sai viime viikon torstaina piikin lapaluiden väliin, sen kemiallisen kastraation, hormoni-implantin. Oli taas yhtä ihanaa käydä eläinlääkärissä, niin kuin aina ennenkin - päivän paras kohta. Piikin laitto ei tuntunut missään tai ei mitään sanonut. Pari kertaa tuo liukas karvainen pääsi luiskahtamaan pöydältä livohkaan, mutta muuten meni hyvin. Operaation jälkeen oli niin naama virneellä, kivaa kivaa kivaaaa. On se hyvä, että edes joka tykkää käydä lääkärissä. Vielä ei ole implatti vaikuttanut mitenkään, melkeinpä tuntuu, että käytös on vain pahentunut. Kai se siitä ajan kanssa alkaa vaikuttamaan.
Manun dieetti on tuottanut tulosta ja se alkaa olemaan jo ihan mallin mitoissa. Valjaitakin saa kiristää, ettei päältä tipu. Manu on kyllä viettänyt niin koiran elämää, kuin vaan voi. Rapsutuksia, ruokaa, rapsutuksia, ulkona käyntiä, ruokaa ja rapsutuksia. Manu tietää olevansa tämän talon ykkönen.
Lauantaina saimme nauttia auringosta parvekkeella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti