Ehkä pitäisi päivitellä tätä blogia useammin, kun kertyy julkaistavaksi haluavia kuvia ylipaljon koneelle. Tässä kuussa olen jo räpsinyt 467 kuvaa, joista ehkä 10:ssä kuvassa esiintyy jokin muu kuin koira. Olen tälle vuodelle tehnyt kuvakansiot joka kuulle ja tammikuusta tähän päivään on yhteensä 2000 kuvaa, jotka sisältävät koiria. Plus siihen sitten kaiken maailman testikuvat, luontokuvat jne jne. Koska en nyt kuitenkaan halua tätä blogia täyttää kaikilla julkaisukelpoisilla kuvilla, on edessä aina kauhea valinnan vaikeus. Ja kaikki Manu-Taavi fanit, anteeksi Pihlavaltaiset kuvat, se on pentu(ainakin fyysisesti) vain kerran elämässä, joten kaikki mitä se tekee, on muka kuvan arvoista.
Viime viikko meni aika aurinkoisissa tunnelmissa. Joka päivä käytiin kolmen koplan tai Manu-Pihla kokoonpanolla nurmikolla leikkimässä. Taavin leikkimisethän oli tuttuun tapaan repimistä joka hajun suuntaan, joten parempi sen on jäädä kotiin silloin, kun mennään tuonne hajujen keskelle hengailemaan. Hormoni-implantti ei siis ole vieläkään vaikuttanut yhtään. (Taavi menee nätisti asfalttialueet, joissa käy harvoin koiria, mutta heti lenkkipolulle mentäessä alkaa kauhea vetäminen, eikä kuuntele/tottele ollenkaan).
Pihla on pysynyt ihan hyvin vapaana ja on Manun kanssa saanut juoksennella. Itseäkin ihan hymyilyttää katsella tuota paria, kun Manukin niin onnellisena painelee kaasu pohjassa. Tuota Manu ei olekaan tehnyt täällä kaupungin päässä sitten sen jälkeen, kun Taavista tuli äijä. Oman nuha-flunssan takia ulkoilut ovat olleet hyvinkin tällaisia ''koirat juoksee, mä seison''.
Pihlalla on ollut nyt ongelmana vieraat koirat. Viime viikolla se alkoi haukkumaan niille, mistä en kyllä tykännyt ollenkaan. Mikäli nyt yhtään koiranlukutaitoa omistan, johtuu käytös ihan siitä, ettei se tiedä miten niihin pitäisi suhtautua. On sitten varuillaan ja haukkuu. Alkuun tilanne oli ihan sellainen, ettei mun läsnäololla ollut mitään vaikutusta, mutta tänään se lopetti toimintansa heti, kun pyysin ottamaan kontaktia. Sen jälkeen koirakin unohtui ja jatkoi taas omia tonkimisiaan (jee!). Hihnassa kulkee pentumaisen nätisti jos yksin on, poikien kanssa vetää narua pitkin kauheaa rallia, kun olisi niin kiva riehua poikien kanssa.
Mahan kanssakin oli pientä ongelmaa, kun joka päivä iltaa kohti alkoi tulemaan sitä itseään yli äyräiden ja jatkui läpi yön. Syötin Jahti & Vahti pentunappulaa, jota sai kasvattajalla ja sitten kokeiluksi vaihdoin BritCareen. Sontaa tuli siitäkin huolimatta, että kokeeksi annoin Tehobaktia ja annoin purkkiparsaa, jos olisikin joku mahassa jumissa. Ei mitään vaikutusta, kunnes perjantaina jätin päiväruuan välistä, kun lähdettiin Ähtäriin, ettei autoon kakkaile. Myöhään illalla sai ruuan ja yö meni niin hienosti, ei yhtäkään kakkakasaa. Kokeilin seuraavanakin päivänä jättää päiväruuan pois ja niin maha alkoi toimimaan ihan erilailla. Sunnuntai meni samanlailla, joten ilmeisesti sille sitten sopii paremmin tuo 2x/pv ruokinta. Raksujen sekaan on saanut nauta-sikajauhelihaa tai Mushin kana-mixiä.
Viikonloppu maalla meni Pihlan osalta oikein hyvin. Hienosti muisti mikä paikka oli kyseessä ja voe mahoton, kun se oli onnellinen. Hessun perässä mielisteli ja kaulaili menemään ja ihmisiä moikattiin suurella ilolla. Ulkona pysyi oikealla reviirillä paremmin, kuin ensimmäisellä kerralla.
Manun lähtiessä juoksulenkille Hessun ja enoni kanssa, mentiin Peen ja Teen kanssa rannalle etsimään joutsenia, jotka TAAS oli sopivan matkan päässä, ettei kuvia ylettynyt saamaan. Kuvausprojektina oli saada kaverikuva penkin päällä ja 20 kuvasta 2 kappaletta oli ihan ok onnistuneita.
Pihlaa ei oikein innostanut, kun yritin saada siitä kuvaa, kun nojaili tuohon puuhun. ->
Yhtenä päivänä viime viikolla Manu pääsi mun kanssa viettämään privaattiaikaa ulos. On tuo vaan niin ihana koira, kun se onnensa kukkuloilla tekee mamman mieliksi kaikkea (tai siis makupalan toivossa). Ensin touhuiltiin meidän perus ''sirkustemppuja'' eli ympäri pyörimistä, erilaisia hyppyjä ja jalkojen pujottelua. Tehtiin vähän paikkaharjoituksia, jotka meni todella hyvin. Istui siihen mihin pyysin, eikä yhtään perä noussut ennen aikoja. Luokse kutsuttaessa hienosti päätteli käsimerkistä halusinko sen mun sivuun istumaan vai suoraan eteen. Taidettiin tehdä varmaan ensimmäistä kertaa seuraamisharjoituksia vapaana ihan tosimielellä, eikä mitään perus pikkupätkiä. Mä pujottelin, vaihdoin suuntaa, käännyin takaisin ja tämä uskollisena seuraa perässä. Välillä pyysin istumaan kesken kävelyn, itse jatkoin matkaa, pyysin luokse ja pysähtymättä jatkettiin matkaa. Manu teki just niin kuin pyydettiin.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että mikseipä tuota voisi harrastaa useamminkin. Niin, voisihan sitä ainakin teoriassa. Manu on sen verran rento jätkä, että kaikkea voi tehdä niin kauan, kun se ei tunnu työltä. Tämmöinen treenailu käy Manulle maksimissaan kerran viikkoon, jos sitäkään. Ja muutenkin jos sille opettaa jotain uutta, tarvitsee se kuukauden sulatteluaikaa(harjoitustauon), jolloin uuden oppiminen tuntuu, kuin olisi aina osannut. Kesää kovasti odottelen, että saadaan meidän omatekoinen agilityrata taas pystyyn Ähtäriin.
<- Älä herätä nukkuvaa peto.
-> Taavi, kuuma kesäkolli, lähettelee tytöille terveisiä
Vähäisen mua kyllä säälittää, kun ei Taavista ole paljoa mitään kerrottavaa. Se vaan on ja nukkuu ja ulkona yrittää päästä jokaisen tyttölön luokse. Ähtärissä se onneksi oli taas oma itsensä, eikä kertaakaan lähtenyt väärille teille. Tai oli se kerran melkein autotiellä, mutta heti tuli takaisin, kun kutsuttiin. Kovasti olen yrittänyt opettaa sen hihnakäytöstä paremmaksi. Kuten aikaisemmin jo mainitsin, menee se hyvin siellä, missä ei ole ollut muita koiria. Tästäkin kun lähdetään meidän perinteiselle lenkille, mennään ensimmäinen osa asfalttia. Siinä se tepsuttaa vierellä silmiin katsoen. Välillä yrittää ryykästä tolpan/puskan tms. luo haistelemaan, mutta kun käännyn takaisin äänimerkin kera, se tulee takaisin kuulolle ja matka jatkuu löysällä hihnalla. Kun asfaltilta käännytään lenkkipolulle jossa mahdollisesti sadat koirat käy päivittäin, alkaa Taavin nenä väpättämään. Hihna kiristyy ja enää ei auta mun takaisin kääntymiset, äänimerkit, makupalat tai kärrynpyörät. Jos käännyn takaisin, mitä Manun ohituskurssilla opetettiin, Taavi vain jarruttaa narun päässä tai puskee sitä vasten. Tuolla tyylillä mennäänkin loppumatka. Toki voisi asfaltilla tehdä lenkit, mutta ne on tähän aikaan vuodesta täynnä lasinsiruja... Ehkä se siitä joskus rauhoittuu edes sen verran, ettei niska kenossa mene. Vedonestovaljaatkin löytyy, mutta tuo osaa niilläkin vetää, kun useamman päivän pitää.
Ai niin, Taavi-poika täyttää huomenna 2vee!
 |
| 11vk ja 4,3kg |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti